Kulttuuriartikkeli
JaME Suomen kirjavinkkaus -sarjan kolmannessa osassa järjestellään elämää tekemällä kevätsiivous, paijaamalla kissoja ja seuraamalla kiotolaista arkea.
Kulttuuriartikkeli
Lasse Lehtonen on kirjoittanut kattavan esityksen japanilaisen musiikin kehityksestä historiasta nykypäivään.
Kulttuuriartikkeli
JaME Suomen kirjavinkkauksen sarjan toisessa osassa siirrytään lempeästi tähän vuoteen ja tarkastellaan hiljattain ilmestyneitä tietokirjoja.
Kulttuuriartikkeli
Mielivaltaisesti muotitietoinen yhtye miellyttää tiukasti oman mielensä mukaan.
Kulttuuriartikkeli
JaME Suomen kirjavinkkauksen sarjan ensimmäisessä osassa palataan ajassa taaksepäin ja muistellaan viime vuonna ilmestyneitä kirjoja.
Kulttuuriartikkeli
Hamada Maron, lecca, SHE IS SUMMER, Wink... JaME Suomen toimittajien suosituslistalle valikoitui artisteja laajalti eri genreistä.
Kulttuuriartikkeli
Historiikissamme kertaamme wysen uran käänteet ja nostamme esiin valikoituja kappaleita.
Kulttuuriartikkeli
amaterase kertoo tulevasta kaksiosaisesta oneman-keikastaan, kuluneesta vuodestaan sekä tulevaisuudensuunnitelmistaan.
Kulttuuriartikkeli
Satuaiheisissa musiikkivideoissa sukelletaan muun muassa Punahilkan, Tuhkimon ja ihmemaan Liisan maailmaan.
Kulttuuriartikkeli
Debyyttialbumin teko auttoi Minna no kodomo-chanin jäseniä käsittelemään elämäntuskaansa.
Kulttuuriartikkeli
Isle of Dogsin animaatiomaailmaan sisältyy japanilaista estetiikkaa ja hellyttäviä koiria, mutta myös ajatuksia elämän karuista puolista.
Kulttuuriartikkeli
Ohjaaja Stephen Nomura Schible valottaa säveltäjäsuuruuden sielunelämää taiteellisessa henkilökuvassa.
Kulttuuriartikkeli
DARRELL kertoo uudenvuodenperinteistään ja suunnitelmastaan ahkeroida loppuunpalamiseen asti.
Kulttuuriartikkeli
Vuosi 2017 merkitsi Shinyalle uutta alkua sooloprojektin muodossa.
Kulttuuriartikkeli
Instrumentaalisen I love you Orchestran Yu Shiromizu ja Kenro muistelevat viime vuotta ja pohtivat, miten hyvin JaME:n lukijat oikeastaan bändin tietävät.