Kulttuuriartikkeli

Vesi on hyvää: Nigami 17sain vinksahtanut arkitodellisuus

07.04.2019 2019-04-07 08:07:00 JaME Kirjoittaja: Adolfiina

Vesi on hyvää: Nigami 17sain vinksahtanut arkitodellisuus

Mielivaltaisesti muotitietoinen yhtye miellyttää tiukasti oman mielensä mukaan.


© Nigami 17sai. All Rights Reserved.
Yhtyekuvassa heiluu neljä jokseenkin katu-uskottavasti pukeutunutta mutta kuitenkin aika nukkavierun näköistä tyyppiä. Kyseessä on vuonna 2016 perustettu Nigami 17sai, joka kuvailee musiikillisen ilmaisunsa perustaa ”tyylikkääksi poikkeavuudeksi”. Tämä valtavirtaan kaksijakoisesti suhtautuva asenne ja sitä hyvin heijasteleva ulkoasu ovat omiaan herättämään seikkailumielisen musiikinystävän mielenkiinnon. Yhtyeen suosituimman videon Tadashi, BGM:n yli miljoona toistokertaa youtubessa osoittaa, että kiinnostusta on tuntenut moni muukin kuin tämän kirjoittanut.

Nigamin taustoja tutkiessa selviää, että yhtyeen juuret ovat vuonna 2013 hajonneessa Usotsuki Barbiessa. Usotsuki Barbie esitti räkäisen hiomatonta, surrealistisesta tajunnanvirrasta ammentavaa psykedeelistä räimettä, josta kuulee paikoin hämmentävää samankaltaisuutta suomalaisen Kuolleet intiaanit -yhtyeen tuotantoon: roimaa rumpujen pauketta, raakaa särökitaraa, alkukantaista huutoa, vapaamuotoista säveloppien sovellusta ja unenomaisen järjettömiä sanoituksia. Usotsuki Barbie teki vaikutuksen paitsi musiikillaan, myös häiritsevän epämääräisillä musiikkivideoillaan, joista monet ovat absurdina avantgarde-videotaiteena vertaansa vailla.

Usotsuki Barbien hajottua yhtyeen basisti-laulaja Iwashita Yuusuke oli täydelleen menettänyt intonsa musiikin tekemiseen ja harkitsi jopa kokonaan musiikkimaailmasta vetäytymistä. Vuosien 2014 ja 2015 aikana hän koetti laihoin tuloksin jammailla muutamien eri muusikoiden kanssa uuden yhtyeen perustamisen merkeissä. Yhteen näistä kokoonpanoista kuuluivat Midorista tuttu rumpali Kozeni Yoshitaka, basisti Izaki Tatsuru sekä kitaristi, jonka nimi ei ole jäänyt yhtyeen historiaan. Iwashita ei kuitenkaan ollut tyytyväinen tämän kokoonpanon ”harmaaseen auraan” ja päätti erota siitä.

Pian tämän eroamisen jälkeen Iwashita sai innostavan ajatuksen yhtyeestä, jossa olisi mukana myös naispuolinen muusikko. Etsinnöistä huolimatta sopivaa henkilöä ei kuitenkaan heti löytynyt. Niinpä Iwashita päätti kysäistä ystävältään, vannoutuneelta Usotsuki Barbie -fanilta Hirasawa Akubilta, kiinnostaisiko tätä liittyä uuteen yhtyeeseen. Hirasawalla ei ollut kokemusta minkään soittimen soittamisesta, ja hän kertoo kavahtaneensa jopa karaokea. Tästä huolimatta Iwashitan suunnittelemaan yhtyeeseen liittyminen houkutti, ja niinpä Hirasawa päätti tarttua tarjoukseen. Hän sai uudessa yhtyeessä kosketinsoittajan ja taustalaulajan roolin Iwashitan vastatessa kitarasta ja laulusta. Kokoonpanon täydensivät Iwashitan lyhytaikaisen väliyhtyeen rumpali Kozeni Yoshitaka ja basisti Izaki Tatsuru.

Uuden yhtyeen nimeksi valittiin Iwashitan jo aikaisemmin yhtyeensä nimeksi kaavailema Nigami 17sai. Nimen ”Nigami” tarkoittaa kitkerää makua, mutta sana kuulostaa myös hieman naiselliselta nimeltä. Näin ollen Nigami 17sai (”Nigami 17 vuotta”) -yhtyeen alkuperäisenä tausta-ajatuksena oli esittää Nigami-nimisen tytön tajunnanvirtaa. Yhtyeen konserteissa lavan edessä istui tyttönukke, jota kohti soittajat esiintyivät. Tämä konsepti kävi kuitenkin yhtyeen mielestä ennen pitkää liian ahtaaksi niin esiintymisten kuin sanoitustenkin kannalta, ja niin siitä päätettiin luopua.

Vuoden 2016 aikana yhtye julkaisi muutaman keikkamyyntiin rajoitetun sinkun. Helmikuussa 2017 julkaistu debyyttiminialbmi Nigami 17sai a puolestaan oli ensimmäinen laajaan levitykseen suunnattu julkaisu, jolla kuultiin Iwashitan uusia, Usotsuki Barbien jälkeisiä musiikillisia mielikuvia. Albumilta kävi selväksi, että Nigami 17sain tavoitteena oli tehdä paljon helpommin lähestyttävää ja tarttuvaa musiikkia kuin Usotsuki Barbien esoteerinen elämöinti. Toisaalta Iwashitan kieroutunutta mielikuvitusta ei voinut olla EP:ltä kuulematta. Oishii mizu (”Hyvää vettä”) -kappale sisältää kaikki Nigamin lumoavimmat erityispiirteet: virtuoosimaisen rytmisektion soittamat tiukat funk-rytmit, Iwashitan ja Hirasawan yhteislaulun, järjettömät sanoitukset ja yleisen maanisuuden. Hämmentävä video jatkaa suoraan Usotsuki Barbien kunniakkaita perinteitä.


Oishii mizu

Reilu vuosi debyyttiminialbumin jälkeen, kesäkuussa 2018 ilmestyi Nigamin toistaiseksi viimeisin julkaisu, minialbumi Nigami 17sai b. Yhtyeen omien sanojen mukaan tätä julkaisua tehdessä vallitsi rokkivaikutteiden sijaan tanssimusiikki-innostus. Kahta ensimmäistä kappaletta (Bakeru Record ja Motsure) kuunnellessa tämä näkemys onkin helppo ymmärtää. Kitaran sijaan pääroolissa on pikemminkin basso, jonka taidokkaita ja kekseliäitä kuvioita on ilo kuunnella. Luonnottomaksi nakutukseksi kompressoidut rummut ja runsas syntikoiden käyttö kiinnittävät äänimaailman nykyaikaan. Laulun osalta luotetaan ennemmin räppäyksen rajoja kolkuttelevaan maaniseen rytmipuheeseen ja Iwashitan omalaatuiseen äänenkäyttöön kuin melodioihin. Tiukkojen rytmien ja tarttuvien hokemien ansiosta kappaleet iskevät kuitenkin jo ensi kuulemalta syvälle tajuntaan. Neljäs kappale Tadashi, BGM onnistuu yhdistämään näihin elementteihin vielä yksinkertaisen melodisen kertosäkeen. Lopputulos on erinomainen sekoitus tehokasta tanssihittiä, kiehtovia sovituksellisia yksityiskohtia ja ihailtavaa soittotaituruutta.

Tanssittavien diskojyrien lisäksi Nigami 17sai b sisältää kuitenkin myös kokeellisempaa materiaalia. Tolkuttomasti poukkoileva Love Letter on sekava progetrippi, jota on vaikea asettaa oikein mihinkään tunnettuun lokeroon. Syntikkapainotteisen Technology no onin futuristinen avaruusfunk tarjoaa kosolti mehukkaan jatsahtavia bassolinjoja ja hämmentäviä rytmikäännöksiä. Machi no hentai puolestaan on lähes vilpittömän nätti kesäinen poppiviisu. Eteeriset kitarasoundit, reipas biitti ja melodiset lauluharmoniat voisivat hyvin olla jonkun trendikkään eurooppalaisen vaihtoehtorokkiryhmän aikaansaannosta. Oma tapauksensa on puolituntisen albumin päättävä Nekoko, joka on itse asiassa vanha Usotsuki Barbien kappale. Iwashita kertoo halunneensa antaa uuden mahdollisuuden kappaleelle, jota ilmestyessään pidettiin rasittavana. Se on ainakin varmaa, että fröbelinpalikkamainen, Iwashitan suloisilla naukaisuilla ryyditetty rokkiviisu tarttuu kuulijan tajuntaan kuin liisteri.

Nigami 17sai lienee yksi tämän hetken kiehtovimmista japanilaisista indie-yhtyeistä. Poikkeavuuden yhdistäminen tyylikkyyteen on tähän mennessä onnistunut heiltä menestyksekkäästi. Lopputuloksena on musiikkia, jota voisi melkein kuvitella kuulevansa yleisradiosta... ehkä jossain vain hivenen venähtäneessä vaihtoehtotodellisuudessa. Sanoitusten ja sovitusten outous luikertelee huipputarttuvan hittimusiikin seasta korviin vaivihkaisesti kuin veden herkullisuus. Päällisin puolin sangen mauttomalta vaikuttavassa nesteessä on vastustamatonta vetovoimaa. Monessa tilanteessa ei suloisinkaan nektari vedä vertoja sen ihanalle raikkaudelle. Tästä mainiosta sekoituksesta nauttinevat niin harrastuneet analyytikot kuin menevän bilejytkeen tarvitsijatkin. Hitikkäästi hyypiöivällä yhtyeellä on täysin ainutlaatuinen luonne, josta on vaikea sanoa, onko kyseessä viileä kaduntallaaja vai hassahtanut kylähullu. Jossain näiden kahden välimaastossa leijailevan Nigamin lumoa on vaikea vastustaa.


Tadashi, BGM

Yhtyettä koskevien faktojen lähteenä on käytetty Sakai Hirotakan kirjoittamaa, Mikiki-musiikkisivustolla julkaistua haastattelua sekä yhtyeen kotisivua.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

Usotsuki Barbie © JaME
Usotsuki Barbie

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Minialbumi CD 2017-02-17 2017-02-17
Nigami 17sai
Minialbumi CD 2018-06-06 2018-06-06
Nigami 17sai
MAINOS