Oletko kiinnostunut kirjoittamisesta, kääntämisestä tai muusta alaamme liittyvästä toiminnasta? JaME Suomen ylläpitoon osallistumalla tuet japanilaisen musiikin piirejä ja saat työkokemusta mediasivuston ylläpitämisestä.
JaME Suomi hakee tällä hetkellä erityisesti:
- kääntäjiä suomeen. Useimmiten valmis materiaali on tarjolla englanniksi, mutta myös saksan, espanjan ja ranskan kielen taidoille saattaa tulla käyttöä.
- oikolukijoita. Tehtäviin kuuluu valmiiden tekstien läpikäyminen ja kieliopin
ja muiden mahdollisten virheiden korjaaminen.
- omaa tekstiä tuottavia kirjoittajia. Tiimiläisillä on mahdollisuus muun muassa arvostella levyjä ja raportoida keikoista. Vapaamuotoiset japanilaista musiikkia, kulttuuria, faneja tai muita
vastaavia aiheita käsittelevät artikkelit ovat myös tervetulleita.
- valokuvaajia. JaME:lle otetut kuvat julkaistaan laajemmin vain sivustollamme, mutta henkilökohtaisissa projekteissa niitä voi tietenkin hyödyntää (esimerkiksi omassa portfoliossa). Jos olet kiinnostunut, kerro millä alueella pystyisit
kuvaamaan.
Kuinka liityn?
Jos haluat liittyä tiimiin, ota yhteyttä tällä lomakkeella tai suoraan JaME Suomen tiimiläisiin. Tiimiläisyyteen ei ole ikärajaa. Sivusto toimii täysin vapaaehtoispohjalta.
Vaikka palkkaa emme voi maksaa, voi JaME:n toimituksessa työskentelyn esimerkiksi listata ansioluetteloon. Toivomme, että pidät yhteyttä tiimiin jokseenkin säännöllisesti.
Julkaisemme myös yksittäisiä tekstejä. Jos kirjoitit vaikkapa arvostelun
tai raportin, mutta et halua sen enempää osallistua, voit lähettää
tekstin meille ja julkaisemme sen nimelläsi.
Jos sinulla on kysyttävää JaME-tiimistä tai sivustosta itsestään, ota toki yhteyttä ja kysy!
MAINOS