Kulttuuriartikkeli

Lauluja Satupäivään

18.10.2018 2018-10-18 07:15:00 JaME Kirjoittaja: Anu

Lauluja Satupäivään

Satuaiheisissa musiikkivideoissa sukelletaan muun muassa Punahilkan, Tuhkimon ja ihmemaan Liisan maailmaan.


© Nipsu
Tänään 18.10. vietetään valtakunnallista Satupäivää. Klassikkosatujen ikivihreät teemat ilmenevät usein myös musiikissa ja muussa taiteessa. Keräsimme tähän soittolistaan esimerkkejä, jotka vaihtelevat prinsessa-aiheisesta popista aina erikoisempiin näkemyksiin asti.


Rockyhtye CLASSMATE⊿CINDERELLA saa inspiraationsa saduista, mutta kertoo pyrkivänsä nostamaan niistä esiin uudenlaisia puolia. Laulaja MiRi esiintyi ensin sooloartistina, mutta loi alkuvuodesta 2017 ympärilleen tämän konseptibändin. Alla on synkkähenkinen kappale, joka on pyhitetty Punahilkalle. Lisää videoita voi katsoa bändin YouTube-kanavalta.



Amuro Namien tanssittavan Do Me More -hitin musiikkivideo kuvaa vahvasti tyyliteltyä maailmaa. Kulissit ja hahmot ovat saaneet vaikutteita Liisa Ihmemaassa -sadun estetiikasta.



Liisa Ihmemaassa inspiroi myös minasokoa yhtyeen viisiraitaisella Alice in garden E.P. -julkaisulla. Musiikkivideolle he pukeutuivat teeman mukaisesti, basisti Ginin omaksuessa Hatuntekijä-lookin.



Idoliryhmä Houkago Princessin siirtyi major-levy-yhtiölle vuonna 2015, jolloin heiltä ilmestyi minialbumi nimeltä Seifuku Cinderella. Prinsessaryhmä on urallaan julkaissut myös muun muassa Lumikki-aiheisen kappaleen Kiete, Shirayukihime. Heidän viimeisin singlensä, viikko sitten ilmestynyt Kaguya ni negai o puolestaan pohjaa teemansa Kuusta Maahan saapuneen Prinsessa Kaguyan tarinaan.





May J. työsti muutama vuosi sitten kokonaisen Disney-cover-albumin, johon sisältyi myös Kaunottaren ja Hirviön teemakappale. Dueton toisena osapuolena laulaa amerikkalaissyntyinen Chris Hart, joka loi itselleen menestyksekkään uran Japanissa. Kaunottaren ja Hirviön musiikkiin ihastuneiden kannattaa kuunnella myös AAA:n Takahiro Nishijiman ja Misako Unon cover laulun uudesta versiosta.



Sivumaininnan listalla saa tuore visual kei -yhtye Bräymen, joka aloitti toimintansa kesäkuussa. Yhtyeen nimi lausutaan "Bremen" (kuten kaupunki Saksassa) ja heidän brändissään vilahtelee neljän eläimen - aasin, koiran, kissan ja kukon - siluetit. Kyseessä on tietenkin viittaus Grimmin veljesten tarinaan Bremenin soittoniekoista. Seikkailussa eläimet karkaavat omistajiltaan, lyöttäytyvät yhteen ja päättävät matkustaa Bremeniin elääkseen siellä muusikoina. Varsin passeli aihe rockbändille!


MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS