Keikkaraportti

Fanina paikalla: DIR EN GREYn VIP-tilaisuus

15.12.2018 2018-12-15 08:31:00 JaME Kirjoittaja: Natsu

Fanina paikalla: DIR EN GREYn VIP-tilaisuus

DIR EN GREY vieraili lokakuussa Suomessa, ja VIP-lipullisille oli luvassa meet and greet -tilaisuus ennen keikkaa.


© sun-krad Co., Ltd. All Rights Reserved
DIR EN GREYn suurimmat fanit kokivat jo kesäkuussa 2018 jännityksen hetkiä, kun bändin lokakuisen keikan VIP-liput tulivat myyntiin. Kyseisen lipun herkkuihin kuuluivat tavallista aikaisempi sisäänpääsy, fanilahja sekä tapaaminen ja yhteiskuva yhtyeen kanssa. Edellisellä maailmankiertueellaan bändi ei Suomessa vieraillut, joten nyt myös ne suomalaiset fanit, jotka eivät viimeksi voineet matkustaa ulkomaille bändiä katsomaan, pääsivät näkemään heidät livenä ja läheltä.

Lippujen myynti alkoi iltakuudelta Suomen aikaa, ja moni fani olikin jo hyvissä ajoin päivittämässä lippuja myyvän tahon, Nine Lives Entertainmentin, nettisivua tietokoneen F5-näppäintä painellen. Kyseinen taho myi kiertueen jokaiselle keikalle VIP-liput samaan aikaan, joten liikenne sivuilla hiukan ruuhkautui ennen lipunmyynnin alkua ja sivu hidastui huomattavasti. Myynti saatiin kuitenkin hieman aikataulusta jäljessä käyntiin, ja moni alkoi tilata haaveilemaansa VIP-lippua, mutta ilmeisesti Nine Lives Entertainment ei ollut varautunut moiseen yleisöryntäykseen. Nettisivu kaatui monella todella usein tai jäi pahasti jumiin tilauksen viimeistelyvaiheessa, jonka takia oston hyväksymisessä kesti tunteja.

Moni kuitenkin huomasi, että vaikka lipun hinta oli veloitettu tililtä, ei itse lippua kuulunut sähköpostiin. Joidenkin fanien kohdalla kesti päiviä, että he saivat lippunsa, eikä lippua voinut esimerkiksi tallentaa heti ostotapahtuman jälkeen, vaikka se selaimella näkyikin. Nine Lives Entertainment saikin tästä paljon asiakaspalautetta ja pahoitteli myöhästelyä.

Onneksi tietojeni mukaan yksikään lipusta maksanut ei joutunut jäämään ilman, ja jokainen pääsi turvallisin mielin odottelemaan lokakuuta. VIP-lipullisten määrä oli kuitenkin epäselvä; jollekin keikalle lippuja oli arvioitu myytäväksi yli sata, kun taas toiselle keikalle määräksi arvioitiin alle 50. Oman arvioni mukaan Suomen keikalla VIP-lipullisia oli kuitenkin n. 60-70, eli melko sopiva määrä ottaen huomioon keikkapaikan koon ja tilaisuuden luonteen.

VIP-lippuun sisältyi yhtyeen tapaaminen, aikaisempi sisäänpääsy, nimikirjoituksin varusteltu kopio ningen wo kaburu -singlestä, valokuva bändin kanssa sekä fanilahja. Meille oltiin ilmoitettu etukäteen, että viime kerrasta poiketen kuvat tultaisiin ottamaan viiden hengen ryhmissä. Fanilahjojen antaminen oltiin myös kielletty kokonaan, mikä oli mielestäni melko erikoista.

Keikka-aamuna marssin tavalliseen tapaani The Circuksen eteen, sillä nautin jonottamisesta yli kaiken. Paikalla oli noin kymmenkunta ihmistä, joista vain muutama oli suomalaisia. Sain kuulla, että moni fani kulki bändin mukana koko kiertueen läpi ja osallistui jokaiselle keikalle uskollisesti.

Tässä vaiheessa jonoja ei oltu vielä virallisesti muodostettu, joten odottelimme kaikki aika lailla samassa kasassa ja juttelimme. Jotta järjestys jonossa pysyisi suunnilleen samana, kirjoitimme tussilla käteemme, monentenako olimme suunnilleen saapuneet paikalle. Noin kymmenen maissa JrockSuomen edustaja saapui paikalle ja muodosti keikkapaikan eteen jonot, jotka erotettiin aidalla: tavallisen lipun omaavat vasemmalla ja VIP-lipulliset oikealla. Suurin osa VIP-lipullisista saapui hiukan ennen viittä kuten lipun ohjeissa oli ohjeistettu, ja päivän aikana meitä oli jonossa parisenkymmentä. Kaikki juttelivat keskenään eri kielestä huolimatta ja ilma oli mukavan aurinkoinen, joten jonottaminen oli rentoa ja miellyttävää. Samalla aloimme sopia keskenämme, ketkä menisivät keskenään kuvaan bändin kanssa.

Viiden maissa henkilökunta tarkisti lippumme ja antoi meille VIP-kaulanauhat, joiden kanssa pääsisimme kuudelta sisälle keikkapaikalle. Tämä oli mielestäni erittäin hyvä käytäntö, sillä näin vältettiin ovien auetessa kauhea ruuhka. Saimme samalla myös meille luvatut levyt - fanilahjat sen sijaan olivat jääneet tulliin. Nine Lives Entertainment oli keikan jälkeen yhteydessä suurimpaan osaan VIP-lipullisista fanilahjan postitusta varten, mutta kuulemani mukaan muutamalta ei kysytty osoitetietoja ollenkaan.

Sisällepääsy tapahtui niin, että kaikki menivät jonossa narikkaan, siitä oheistuotepöydälle ja siitä takaisin jonoon sisääntulojärjestyksessä. Jonosta meidät laskettiin viiden hengen ryhmissä meet and greet -tilaan, jossa kuva otettiin. Tämä oli kuitenkin melko hidasta, koska narikassa oli tällöin vain yksi työntekijä. Käsittääkseni ovien auetessa lopulle yleisölle narikassa oli enemmän henkilökuntaa, mikä on tietysti hyvä, mutta mielestäni edes yksi työntekijä lisää olisi nopeuttanut sisälle menoa huomattavasti.

Tapaaminen ja kuvanotto DIR EN GREYn kanssa tapahtuivat molemmat melko nopeasti, sillä bändillä oli kiire meikkaukseen, joten meitä hoputettiin aika paljon. Järjestys kuvaan menosta piti olla jonossa valmis eikä sitä saanut vaihtaa enää huoneessa. Kuvia otettiin kaksi melko vanhan näköisellä digikameralla, mikä harmitti minua, sillä kuvien laatu ei ollut mikään paras mahdollinen. Myös kuvia jälkeenpäin katsoessani huomasin, että osa niistä oli epäonnistuneita: parilla fanilla oli esimerkiksi silmät kiinni ja minullakin oli omassa kuvassani toinen silmä jostain syystä puoliksi kiinni. Mielestäni kuvia olisi voinut ottaa useamman, sillä loppujen lopuksi esimerkiksi viiden kuvan ottaminen nopeasti ei olisi vienyt kuin noin 10 sekunttia per kuva enemmän aikaa. Kuvassa fanit istuivat penkillä bändin edessä.

DIR EN GREYn jäseniä ei saanut kätellä eikä heille saanut jutella pikaista tervehdystä enempää, mikä oli mielestäni myös melko ikävää. Tietysti aika oli erittäin iso tekijä tässä, mutta mielestäni järjestäjä olisi voinut hoitaa asiat niin, että fanit olisivat halutessaan saaneet vaikkapa kätellä jäseniä. En tosin tiedä, oliko tämä päätös bändin tai jonkun muun. Kuulemani mukaan tämä oli käytäntö kaikissa meet and greet -tilaisuuksissa.

Kuvan ottamisen jälkeen siirryimme riviin bändin eteen. Katsoimme ja odotimme, että kaikki olivat saaneet kuvansa. Tämän jälkeen saimme esittää kysymyksiä bändille. Kysymykset olivat mielestäni hyviä eivätkä liian geneerisiä - osassa oli hiukan huumoriakin mukana. Bändiltä esimerkiksi kysyttiin heidän lempiolutmerkkejään, johon DIE vastasi ylpeänä Karhu - muut eivät ottaneet asiaan kantaa. Olisi ollut hauska kuulla kaikkien jäsenten vastaukset kysymykseen.

Tilaisuuden aikana Kyo nojaili pöytään, jonka takana he seisoivat, ja alkoi loppua kohden valua hiljalleen pöydän taakse. Moni voisi pitää tätä epäkohteliaana, mutta ottaen huomioon hänen melko erikoisen persoonansa, pidin sitä itse lähinnä huvittavana. Muutaman kysymyksen kohdalla hän kuitenkin reagoi hymähtämällä tai hymyilemällä hiukan, joten kyllä hän selkeästi oli kuulolla siitä, mitä sanottiin. Hän ei kuitenkaan vastannut yhteenkään kysymykseen. Muu bändistä seisoi kiltisti paikoillaan ja osallistui melko tasaisesti vastaamiseen - tosin mielestäni Kaoru ja Shinya vastasivat suurimpaan osaan kysymyksistä, varsinkin sellaisiin, jotka liittyivät bändiin yleensä.

Tilaisuuden päätyttyä meidät vietiin salin ovien taakse ja jaettiin kahteen jonoon: kaikenikäisille ja K-18-alueelle meneviin. Menin itse K-18-alueelle, ja onnistuin saamaan paikan eturivistä, tulosuunnassa lavan vasemmasta reunasta. Tämän jälkeen edessä oli noin tunti odottelua, sillä suunnilleen viisi tai kymmenen minuuttia tämän jälkeen muuta väkeä alkoi valua saliin tasaiseen tahtiin.

Keikka itsessään oli mahtava ja eturivissä oli loistava tunnelma, eikä kukaan töninyt tai muutenkaan aiheuttanut muille vahinkoa, mikä oli mielestäni todella hienoa. Nautin itse myös siitä, miten takanani oli vähän tilaa, enkä ollut täysin puristettu aitaan kiinni koko keikan ajan ja pystyin hengittämään hyvin. En myöskään ole kuullut, että muualla salissa olisi sattunut mitään ihmeellistä, mikä itsessään on hieno asia. Selkeästi muiden töniminen ja tökkiminen on tainnut jäädä Suomen j-rock-fanien osalta historiaan, ja hyvä niin. Keikan aikana DIE päätti palata tuohon meet and greetissä esitettyyn kysymykseen ja esitteli tauon aikana lavalla Karhu-oluttölkkiä, jonka hän oli tuonut lavalle juotavaksi. Moni VIP-lipullinen ymmärsi vitsin, ja se tuntuikin aiheuttavan heidän joukossaan pientä huvitusta.

Noin kuukausi keikan jälkeen meet and greet -kuvat laitettiin Dropboxiin ja jokainen sai tallentaa oman kuvansa sieltä, joita oli valitettavasti vain yksi kappale. Fanilahjan tavoin myöskään tämä linkki ei lähtenyt kaikille faneille, ja itsekin lähetin eräälle samassa kuvassa kanssani olleelle henkilölle kopion meidän kuvastamme.

Uskon, että suurin osa Nine Lives Entertainmentin töppäilyistä johtui siitä, etteivät he osanneet odottaa näin suurta suosiota, ja todella toivon, että he ottavat tästä opikseen tulevaisuutta varten. Itse keikasta minulle jäi käteen loistava kokemus vaikeuksista huolimatta, sekä suosikkijäseneni plektra. En vaihtaisi kyllä sekuntiakaan tuosta päivästä pois: kokemus oli täysin jokaisen sentin, odotuksen täyttämän hetken ja vaikeuden arvoinen.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

DIR EN GREY TOUR18 WEARING HUMAN SKIN

Fanina paikalla: DIR EN GREYn VIP-tilaisuus © sun-krad Co., Ltd. All Rights Reserved

Keikkaraportti

Fanina paikalla: DIR EN GREYn VIP-tilaisuus

DIR EN GREY vieraili lokakuussa Suomessa, ja VIP-lipullisille oli luvassa meet and greet -tilaisuus ennen keikkaa.

DIR EN GREY - The Circus, Helsinki 10.10.2018 © JaME Suomi, Jani Nordqvist

Keikkaraportti

DIR EN GREY - The Circus, Helsinki 10.10.2018

Japani-metallin jättiläiset tekivät kauan odotetun paluun Helsinkiin.

DIR EN GREY - The Insulated World © JaME Suomi, Jani Nordqvist

Arvostelu

DIR EN GREY - The Insulated World

Huippusuosittu metalliyhtye kuohuttaa jälleen maailmaansa.

DIR EN GREYltä uusi albumi syyskuussa © sun-krad Co., Ltd. All rights reserved.

Uutiset

DIR EN GREYltä uusi albumi syyskuussa

Kolmen vuoden ja yhdeksän kuukauden odotus päättyy ja DIR EN GREY julkaisee uuden albumin.

DIR EN GREY palaa Suomeen lokakuussa © sun-krad Co., Ltd. All rights reserved.

Uutiset

DIR EN GREY palaa Suomeen lokakuussa

DIR EN GREY nähdään jälleen Helsingissä seitsemän vuoden odotuksen jälkeen.

Okami Records on julkaissut lynch.:in ja DIR EN GREYn uutuudet digitaalisesti © lynch. Provided by Okami Records.

Uutiset

Okami Records on julkaissut lynch.:in ja DIR EN GREYn uutuudet digitaalisesti

lynch.in uutuusalbumi julkaistiin maailmanlaajuisesti eri digialustoilla.

Uutta tietoa DIR EN GREYn singlestä © sun-krad Co., Ltd. All rights reserved.

Uutiset

Uutta tietoa DIR EN GREYn singlestä

Julkaisu tulee kauppoihin neljänä eri versiona.

DIR EN GREYltä luvassa uutta loppukeväästä © sun-krad Co., Ltd. All rights reserved.

Uutiset

DIR EN GREYltä luvassa uutta loppukeväästä

Bändi julkaisee pitkästä aikaa uuden singlen.

DIR EN GREY juhlistaa uraansa kokoelma-albumilla © DIR EN GREY

Uutiset

DIR EN GREY juhlistaa uraansa kokoelma-albumilla

20-vuotisjuhlaansa viettävän DIR EN GREYn uusi kokoelma-albumi sisältää kolmen CD-levyn verran musiikkia.

MAINOS