Vastikään uuden
The Insulated World -albuminsa julkaissut
DIR EN GREY on jo yli vuosikymmenen ajan ollut yksi suosituimmista ja seuratuimmista japanilaisista yhtyeistä Suomessa. Synkkyydessä rypevä ja genrerajoja pakoileva, visual kei -humpasta progemetalliin ja siitä lähestulkoon takaisin liikahdellut bändi soitti Suomessa ensi kertaa seitsemään vuoteen – edes edellinen Euroopan-kiertue vuonna 2015 ei yltänyt Suomeen. WEARING HUMAN SKIN -kiertueen pysähdys Helsingissä oli täten odotettu kohokohta monelle bändin fanille.
Oli kiinnostavaa nähdä, millainen keikan yleisömenestys olisi. Seitsemässä vuodessa ehtii nimittäin tapahtua paljon, ja tuntui siltä, että lopputuloksena voisi yhtä hyvin olla hillitön yleisöryntäys kuin sekin, että paikalle olisi raahautunut vain satakunta innokkainta vanhojen muistojen verestäjää. Jono The Circuksen ovelle oli kuitenkin pitkä ja paikka aika lailla täynnä, joten mitä ilmeisimmin
DIR EN GREYtä on odotettu uskollisesti. Erityisen ilahduttavaa oli, että mitä ilmeisimmin bändi on kerännyt näiden vuosien aikana myös uusia kuuntelijoita. Tästä kieli esimerkiksi se, että lavan etuosaan rajatulle alaikäisille tarkoitetulle alueelle oli menijöitä. Varovasti voi olettaa, että ainakin heille
DIR EN GREY -livekokemus oli ensimmäinen laatuaan. (Itse järjestely oli kylläkin lievää huvitusta herättävä, sillä yleisemmin S/K18-keikoilla törmää siihen, että anniskelu tapahtuu pienessä K18-karsinassa ja muu alue on kaikille sallittua, ei toisin päin.)
Keikka alkoi uudella introlla ja näyttävällä taustavideolla, jonka aikana mustavalkoisiin pukeutunut bändi saapui lavalle vastaanottamaan erittäin lämpimän vastaanoton suomalaisyleisöltä. Alamäki alkoi kuitenkin heti ensimmäisenä soitetusta
Utafumista. Ainakin moni
DIR EN GREYn progeinta aikakautta arvostava kuuntelija olisi odottanut tällä keikalla pääsevänsä tunnelmoimaan bändin monikerroksista, upeasti soivaa äänimaailmaa, mutta miksaus oli keikan alusta lähtien aivan levällään, joten ironista kyllä, täydellä volyymillä soitetusta musiikista ei kuullut juuri mitään. Laitteissa kiersi häiritsevästi, ja keikan ensimmäiset biisit kuluivat silkasta järkytyksestä toipumiseen.
Viidentenä soitettu
Rinkaku alkoi juuri toden teolla napata dramaattisenkauniiseen otteeseensa ja toivo herätä keikan suhteen, kun valkokankaalle ilmestyi yleisön suureksi huvitukseksi tietokoneen yläpalkki. Kun saman kappaleen aikana taustagrafiikat jouduttiin piilottamaan ja ääni lähti jälleen kiertämään, oli epätoivo tehnyt jämäkän paluun.
Aivan toivotonta ei kaikki kuitenkaan ollut.
The Blossoming Beelzebub painui varmasti esityksenä mieleen monelle, sillä siinä oli hyödynnetty livekameraa (tai erehdyttävästi livekamerasta menevää tallennetta), jonka avulla Kyo pääsi esittelemään sekopäistä esiintymistään ja kuolalla läträämistään lähikuvassa. Visuaalinen ilme oli kaiken kaikkiaan hyvin mietitty ja ajatuksia herättävä, ja niille jotka eivät vielä olleet ehtineet perehtyä uuden albumin lyriikoihin, tulivat reaaliaikaiset
Ranunculus-lyriikkakäännökset kappaleen aikana iloisena yllätyksenä, etenkin kun kappaleen lyriikat vaikuttavat olevan osittain laulaja
Kyon itsereflektiota omaan musiikkiinsa liittyen, ja toisaalta ne sisältävät tämän bändin mittakaavassa jopa hämmentävän valoisalta kuulostavia osuuksia.
Varsinaisen setin loppupuolella edempänä yleisössä näytti olevan hyvin liikettä, ja yleisöstä kirposi myös aika lailla ääntä. Salin takaosa sähköistyi kuitenkin vasta encoressa, kun megahitti
The Final kajahti ilmoille ja kirvoitti laulamaan mukana alusta loppuun. Edempänäkin pitti saatiin aikaiseksi vasta aivan keikan lopulla. Kokonaisuudessaan konsertilta olisikin odottanut sitä, mitä se nosti esiin vasta aivan loppumetreillä.
Kyolle ominaiseen tyyliin spiikkejä ei juuri kuultu. "Finland!", rinnan hakkaus ja "Last song!" johdattivat kuitenkin vielä riehumaan
Rasetsukokun ajan. Melko tyytyväisiltä vaikuttavat bändin jäsenet viskoivat omaisuutensa yleisöön ja ottivat vielä viimeiset hetkensä parrasvaloissa. Keikka päättyi hieman yllättäen
Ranunculus-musiikkivideoon, mikä lopetti tilanteen hämmentyneisiin tunnelmiin.
Mikäli illalta odotti punk-henkistä räimettä ja mahdollisuutta heilua sen tahtiin yleisössä, oli lippu satavarmasti hintansa väärti. Monelle myös pelkästään bändin näkeminen livenä oli varmasti iso juttu. Se, millaisilla odotuksilla iltaan lähti tai mitkä asiat
DIR EN GREYssä vetävät puoleensa, vaikutti varmasti jokaisen keikkakokemukseen. Itse en kuitenkaan ollut tunnistaa sitä bändiä, jonka olen vielä
kolme vuotta sitten todistanut kiskaisevan yleisönsä villiin hurmokseen ja noidankattilana pyörivään moshpittiin heti keikan alkumetreillä.
Settilista:
Intro
Utafumi
Fukai
Ash
Wake
Rinkaku
Devote My Life
Keibetsu to hajimari
Phenomenon
The Blossoming Beelzebub
Ranunculus
Ningen wo kaburu
Values of Madness
The IIID Empire
Beautiful Dirt
--
The Final
Revelation of Mankind
Rasetsukoku
