Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulu: Nimo

25.12.2014 2014-12-25 18:20:00 JaME Kirjoittaja: JaME Suomi Kääntäjä: allisapp

JaME Suomen joulu: Nimo

JaME Suomen joulukalenteri ja pyhien extraluukut esittelevät japanilaisia bändejä haastattelujen ja muiden artikkeleiden kautta.

© JaME Suomi, Raura
Jouluaatto tuli ja meni, mutta JaME Suomen jouluaiheiset haastattelut ja artikkelit jatkuvat edelleen extraluukkuina. Tässä haastattelussa kuulemme lyhyesti sooloartisti Nimon ajatuksia joulusta ja vuodenvaihteesta. Nimo esiintyi aiemmin A (ACE) -yhtyeen riveissä.

Olkaa hyvät ja esitelkää itsenne lukijoillemme, sekä heille jotka eivät teihin vielä ole tutustuneet.

Nimo: Olen sooloartisti Nimo. Hauska tutustua!

Miten aiotte viettää joulun 2014?

Nimo: Sateentekijänä yritän saada aikaan valkoisen joulun!

Mitkä ovat suunnitelmanne vuodelle 2015?

Nimo: Suunnittelemme uusia julkaisuja. Odottakaahan.

Mitä paikkaa Japanissa suosittelisitte joulunviettoon?

Nimo: Tokion jouluvalot ovat kauniita. Itse haluaisin nähdä Skytreen jouluvalot.

Mikä on paras muistonne kuluneelta vuodelta?

Nimo: Liian monta, joten en voi valita vain yhtä. (nauraa)

JaME Suomi kiittää Nimoa haastattelusta.
MAINOS

JaME Suomen joulukalenteri 2014

JaME Suomen joulu: heidi. © JaME Suomi, Raura

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulu: heidi.

JaME Suomen joulukalenteri ja pyhien jatkoartikkelit esittelevät japanilaisia bändejä haastattelujen ja muiden artikkeleiden kautta.

JaME Suomen joulu: My Last December © JaME Suomi, Raura

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulu: My Last December

JaME Suomen joulukalenteri ja pyhien jatkoartikkelit esittelevät japanilaisia bändejä haastattelujen ja muiden artikkeleiden kautta.

JaME Suomen joulu: universe © JaME Suomi, Raura

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulu: universe

JaME Suomen joulukalenteri ja pyhien extraluukut esittelevät japanilaisia bändejä haastattelujen ja muiden artikkeleiden kautta.

JaME Suomen joulu: SATSUKI © JaME Suomi, Raura

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulu: SATSUKI

JaME Suomen joulukalenteri ja pyhien extraluukut esittelevät japanilaisia bändejä haastattelujen ja muiden artikkeleiden kautta.

JaME Suomen joulu: ADAMS © JaME Suomi, Raura

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulu: ADAMS

JaME Suomen joulukalenteri ja pyhien extraluukut esittelevät japanilaisia bändejä haastattelujen ja muiden artikkeleiden kautta.

JaME Suomen joulu: ENDER © JaME Suomi, Raura

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulu: ENDER

JaME Suomen joulukalenteri ja pyhien extraluukut esittelevät japanilaisia bändejä haastattelujen ja muiden artikkeleiden kautta.

JaME Suomen joulu: Nimo © JaME Suomi, Raura

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulu: Nimo

JaME Suomen joulukalenteri ja pyhien extraluukut esittelevät japanilaisia bändejä haastattelujen ja muiden artikkeleiden kautta.

JaME Suomen joulukalenteri: MIKARU © JaME Suomi, Raura

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenteri: MIKARU

JaME Suomen joulukalenteri esittelee japanilaisia bändejä haastattelujen ja muiden artikkeleiden kautta.

JaME Suomen joulukalenteri: SANA © JaME Suomi, Raura

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenteri: SANA

JaME Suomen joulukalenteri esittelee japanilaisia bändejä haastattelujen ja muiden artikkeleiden kautta.

JaME Suomen joulukalenteri: Belle © JaME Suomi, Raura

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenteri: Belle

JaME Suomen joulukalenteri esittelee japanilaisia bändejä haastattelujen ja muiden artikkeleiden kautta.

JaME Suomen joulukalenteri: Ecthelionin Seba © JaME Suomi, Raura

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenteri: Ecthelionin Seba

JaME Suomen joulukalenteri esittelee japanilaisia bändejä haastattelujen ja muiden artikkeleiden kautta.

JaME Suomen joulukalenteri: ANTI-HERO SUPERSTAR © JaME Suomi, Raura

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenteri: ANTI-HERO SUPERSTAR

JaME Suomen joulukalenteri esittelee japanilaisia bändejä haastattelujen ja muiden artikkeleiden kautta.

JaME Suomen joulukalenteri: DIR EN GREY - ARCHE © JaME Suomi, Raura

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenteri: DIR EN GREY - ARCHE

Suositun metalliyhtyeen uusin massiivinen albumikokonaisuus yhdistelee varhaisten albumien elementtejä uuden ilmaisunsa joukkoon.

JaME Suomen joulukalenteri: exist†trace © JaME Suomi, Raura

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenteri: exist†trace

Tänä jouluna exist†trace toivoo sinun lähettävän heille rakkaudella täytettyjä kirjeitä.

JaME Suomen joulukalenteri: An Cafe - mousoumomousorosoro © JaME Suomi, Raura

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenteri: An Cafe - mousoumomousorosoro

JaME Suomen joulukalenteri esittelee japanilaisia bändejä haastattelujen ja muiden artikkeleiden kautta.

JaME Suomen joulukalenteri: Purple Stone - Amazuppai Mango © JaME Suomi, Raura

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenteri: Purple Stone - Amazuppai Mango

JaME Suomen joulukalenteri esittelee japanilaisia bändejä haastattelujen ja muiden artikkeleiden kautta.

JaME Suomen joulukalenteri: HITT © JaME Suomi, Raura

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenteri: HITT

JaME Suomen joulukalenteri esittelee japanilaisia bändejä haastattelujen ja muiden artikkeleiden kautta.

JaME Suomen joulukalenteri: SAGA © JaME Suomi, Raura

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenteri: SAGA

JaME Suomen joulukalenteri esittelee japanilaisia bändejä haastattelujen ja muiden artikkeleiden kautta.

JaME Suomen joulukalenteri: girugamesh © JaME Suomi, Raura

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenteri: girugamesh

JaME Suomen joulukalenteri esittelee japanilaisia bändejä haastattelujen ja muiden artikkeleiden kautta.

JaME Suomen joulukalenteri: NoGoD © JaME Suomi, Raura

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenteri: NoGoD

JaME Suomen joulukalenteri esittelee japanilaisia bändejä haastattelujen ja muiden artikkeleiden kautta.

JaME Suomen joulukalenteri: MOLICE © JaME Suomi, Raura

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenteri: MOLICE

JaME Suomen joulukalenteri esittelee japanilaisia bändejä haastattelujen ja muiden artikkeleiden kautta.

JaME Suomen joulukalenteri: SPYAIR - BEST © JaME Suomi, Raura

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenteri: SPYAIR - BEST

JaME Suomen joulukalenteri esittelee japanilaisia bändejä haastattelujen ja muiden artikkeleiden kautta.

JaME Suomen joulukalenteri: JOSY © JaME Suomi, Raura

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenteri: JOSY

JaME Suomen joulukalenteri esittelee japanilaisia bändejä haastattelujen ja muiden artikkeleiden kautta.

JaME Suomen joulukalenteri: vistlip © JaME Suomi, Raura

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenteri: vistlip

JaME Suomen joulukalenteri esittelee japanilaisia bändejä haastattelujen ja muiden artikkeleiden kautta.

JaME Suomen joulukalenteri: Trial Off © JaME Suomi, Raura

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenteri: Trial Off

JaME Suomen joulukalenteri esittelee japanilaisia bändejä haastattelujen ja muiden artikkeleiden kautta.

JaME Suomen joulukalenteri: V.I.P © JaME Suomi, Raura

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenteri: V.I.P

JaME Suomen joulukalenteri esittelee japanilaisia bändejä haastattelujen ja muiden artikkeleiden kautta.

JaME Suomen joulukalenteri: Doukoku © JaME Suomi, Raura

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenteri: Doukoku

JaME Suomen joulukalenteri esittelee japanilaisia bändejä haastattelujen ja muiden artikkeleiden kautta.

JaME Suomen joulukalenteri: This is a PEN. © JaME Suomi, Raura

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenteri: This is a PEN.

JaME Suomen joulukalenteri esittelee japanilaisia bändejä haastattelujen ja muiden artikkeleiden kautta.

JaME Suomen joulukalenteri: Yellow Studs © JaME Suomi, Raura

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenteri: Yellow Studs

JaME Suomen joulukalenteri esittelee japanilaisia bändejä haastattelujen ja muiden artikkeleiden kautta.

JaME Suomen joulukalenteri: THE VALVES © JaME Suomi, Raura

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenteri: THE VALVES

JaME Suomen joulukalenteri esittelee japanilaisia bändejä haastattelujen ja muiden artikkeleiden kautta.

JaME Suomen joulukalenteri: BURNOUT SYNDROMES © JaME Suomi, Raura

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenteri: BURNOUT SYNDROMES