Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulu: My Last December

30.12.2014 2014-12-30 14:00:00 JaME Kirjoittaja: JaME Suomi Kääntäjä: Minttu

JaME Suomen joulu: My Last December

JaME Suomen joulukalenteri ja pyhien jatkoartikkelit esittelevät japanilaisia bändejä haastattelujen ja muiden artikkeleiden kautta.

© JaME Suomi, Raura
JaME Suomen jouluaiheiset haastattelut ja artikkelit jatkuvat edelleen extraluukkuina.

Vuonna 2009 perustettu My Last December on vauhdikas ja huumorintajuinen pop rock -yhtye. He julkaisivat ensimmäisen albuminsa, Never Give My Wayn, vuoden 2013 alussa. Alta voit kuunnella yhtyeen äänittämän coverin Taylor Swiftin laulusta We Are Never Ever Getting Back Together.

Olkaa hyvät ja esitelkää itsenne lukijoillemme, sekä heille, jotka eivät teihin vielä ole tutustuneet.

SIDE-C: Olen My Last Decemberin rumpali, SIDE-C. Soitamme musiikkia, joka on sekoitus rokkia, heviä ja poppia.

Miten aiotte viettää joulun 2014?

SIDE-C: Menen jouluksi kaverin kotibileisiin!

Mitkä ovat suunnitelmanne vuodelle 2015?

SIDE-C: Vuonna 2015 aiomme ainakin äänittää uutta musiikkia sekä osallistua yhteiskeikoille.

Mitä paikkaa Japanissa suosittelisitte joulunviettoon?

SIDE-C: Roppongia varmaan!

Mikä on paras muistonne kuluneelta vuodelta?

SIDE-C: Parasta oli yhteiskeikka Issuesin ja FACTin kanssa! Kiitos ja näkemiin!

JaME Suomi kiittää SIDE-C:tä ja My Last Decemberiä haastattelusta.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MY LAST DECEMBER © MY LAST DECEMBER
MY LAST DECEMBER

JaME Suomen joulukalenteri 2014

JaME Suomen joulu: heidi. © JaME Suomi, Raura

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulu: heidi.

JaME Suomen joulukalenteri ja pyhien jatkoartikkelit esittelevät japanilaisia bändejä haastattelujen ja muiden artikkeleiden kautta.

JaME Suomen joulu: My Last December © JaME Suomi, Raura

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulu: My Last December

JaME Suomen joulukalenteri ja pyhien jatkoartikkelit esittelevät japanilaisia bändejä haastattelujen ja muiden artikkeleiden kautta.

JaME Suomen joulu: universe © JaME Suomi, Raura

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulu: universe

JaME Suomen joulukalenteri ja pyhien extraluukut esittelevät japanilaisia bändejä haastattelujen ja muiden artikkeleiden kautta.

JaME Suomen joulu: SATSUKI © JaME Suomi, Raura

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulu: SATSUKI

JaME Suomen joulukalenteri ja pyhien extraluukut esittelevät japanilaisia bändejä haastattelujen ja muiden artikkeleiden kautta.

JaME Suomen joulu: ADAMS © JaME Suomi, Raura

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulu: ADAMS

JaME Suomen joulukalenteri ja pyhien extraluukut esittelevät japanilaisia bändejä haastattelujen ja muiden artikkeleiden kautta.

JaME Suomen joulu: ENDER © JaME Suomi, Raura

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulu: ENDER

JaME Suomen joulukalenteri ja pyhien extraluukut esittelevät japanilaisia bändejä haastattelujen ja muiden artikkeleiden kautta.

JaME Suomen joulu: Nimo © JaME Suomi, Raura

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulu: Nimo

JaME Suomen joulukalenteri ja pyhien extraluukut esittelevät japanilaisia bändejä haastattelujen ja muiden artikkeleiden kautta.

JaME Suomen joulukalenteri: MIKARU © JaME Suomi, Raura

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenteri: MIKARU

JaME Suomen joulukalenteri esittelee japanilaisia bändejä haastattelujen ja muiden artikkeleiden kautta.

JaME Suomen joulukalenteri: SANA © JaME Suomi, Raura

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenteri: SANA

JaME Suomen joulukalenteri esittelee japanilaisia bändejä haastattelujen ja muiden artikkeleiden kautta.

JaME Suomen joulukalenteri: Belle © JaME Suomi, Raura

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenteri: Belle

JaME Suomen joulukalenteri esittelee japanilaisia bändejä haastattelujen ja muiden artikkeleiden kautta.

JaME Suomen joulukalenteri: Ecthelionin Seba © JaME Suomi, Raura

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenteri: Ecthelionin Seba

JaME Suomen joulukalenteri esittelee japanilaisia bändejä haastattelujen ja muiden artikkeleiden kautta.

JaME Suomen joulukalenteri: ANTI-HERO SUPERSTAR © JaME Suomi, Raura

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenteri: ANTI-HERO SUPERSTAR

JaME Suomen joulukalenteri esittelee japanilaisia bändejä haastattelujen ja muiden artikkeleiden kautta.

JaME Suomen joulukalenteri: DIR EN GREY - ARCHE © JaME Suomi, Raura

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenteri: DIR EN GREY - ARCHE

Suositun metalliyhtyeen uusin massiivinen albumikokonaisuus yhdistelee varhaisten albumien elementtejä uuden ilmaisunsa joukkoon.

JaME Suomen joulukalenteri: exist†trace © JaME Suomi, Raura

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenteri: exist†trace

Tänä jouluna exist†trace toivoo sinun lähettävän heille rakkaudella täytettyjä kirjeitä.

JaME Suomen joulukalenteri: An Cafe - mousoumomousorosoro © JaME Suomi, Raura

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenteri: An Cafe - mousoumomousorosoro

JaME Suomen joulukalenteri esittelee japanilaisia bändejä haastattelujen ja muiden artikkeleiden kautta.

JaME Suomen joulukalenteri: Purple Stone - Amazuppai Mango © JaME Suomi, Raura

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenteri: Purple Stone - Amazuppai Mango

JaME Suomen joulukalenteri esittelee japanilaisia bändejä haastattelujen ja muiden artikkeleiden kautta.

JaME Suomen joulukalenteri: HITT © JaME Suomi, Raura

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenteri: HITT

JaME Suomen joulukalenteri esittelee japanilaisia bändejä haastattelujen ja muiden artikkeleiden kautta.

JaME Suomen joulukalenteri: SAGA © JaME Suomi, Raura

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenteri: SAGA

JaME Suomen joulukalenteri esittelee japanilaisia bändejä haastattelujen ja muiden artikkeleiden kautta.

JaME Suomen joulukalenteri: girugamesh © JaME Suomi, Raura

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenteri: girugamesh

JaME Suomen joulukalenteri esittelee japanilaisia bändejä haastattelujen ja muiden artikkeleiden kautta.

JaME Suomen joulukalenteri: NoGoD © JaME Suomi, Raura

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenteri: NoGoD

JaME Suomen joulukalenteri esittelee japanilaisia bändejä haastattelujen ja muiden artikkeleiden kautta.

JaME Suomen joulukalenteri: MOLICE © JaME Suomi, Raura

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenteri: MOLICE

JaME Suomen joulukalenteri esittelee japanilaisia bändejä haastattelujen ja muiden artikkeleiden kautta.

JaME Suomen joulukalenteri: SPYAIR - BEST © JaME Suomi, Raura

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenteri: SPYAIR - BEST

JaME Suomen joulukalenteri esittelee japanilaisia bändejä haastattelujen ja muiden artikkeleiden kautta.

JaME Suomen joulukalenteri: JOSY © JaME Suomi, Raura

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenteri: JOSY

JaME Suomen joulukalenteri esittelee japanilaisia bändejä haastattelujen ja muiden artikkeleiden kautta.

JaME Suomen joulukalenteri: vistlip © JaME Suomi, Raura

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenteri: vistlip

JaME Suomen joulukalenteri esittelee japanilaisia bändejä haastattelujen ja muiden artikkeleiden kautta.

JaME Suomen joulukalenteri: Trial Off © JaME Suomi, Raura

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenteri: Trial Off

JaME Suomen joulukalenteri esittelee japanilaisia bändejä haastattelujen ja muiden artikkeleiden kautta.

JaME Suomen joulukalenteri: V.I.P © JaME Suomi, Raura

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenteri: V.I.P

JaME Suomen joulukalenteri esittelee japanilaisia bändejä haastattelujen ja muiden artikkeleiden kautta.

JaME Suomen joulukalenteri: Doukoku © JaME Suomi, Raura

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenteri: Doukoku

JaME Suomen joulukalenteri esittelee japanilaisia bändejä haastattelujen ja muiden artikkeleiden kautta.

JaME Suomen joulukalenteri: This is a PEN. © JaME Suomi, Raura

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenteri: This is a PEN.

JaME Suomen joulukalenteri esittelee japanilaisia bändejä haastattelujen ja muiden artikkeleiden kautta.

JaME Suomen joulukalenteri: Yellow Studs © JaME Suomi, Raura

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenteri: Yellow Studs

JaME Suomen joulukalenteri esittelee japanilaisia bändejä haastattelujen ja muiden artikkeleiden kautta.

JaME Suomen joulukalenteri: THE VALVES © JaME Suomi, Raura

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenteri: THE VALVES

JaME Suomen joulukalenteri esittelee japanilaisia bändejä haastattelujen ja muiden artikkeleiden kautta.

JaME Suomen joulukalenteri: BURNOUT SYNDROMES © JaME Suomi, Raura

Kulttuuriartikkeli

JaME Suomen joulukalenteri: BURNOUT SYNDROMES