Uutiset

Miku Hatsune Los Angelesin keikkataltioinnilla

01.01.2012 2012-01-01 14:41:00 JaME Lähde: Play-Asia Kirjoittaja: Anu

Miku Hatsune Los Angelesin keikkataltioinnilla

Miku ystävineen ihastutti Los Angelesissä, voittokulku jatkuu myös pelien saralla.

Miku Hatsune digitaalisine ystävineen esiintyi viime heinäkuussa ensimmäistä kertaa Yhdysvalloissa. Los Angelesin Nokia Theaterilla järjestetty keikka videoitiin ja ilmestyi DVD- ja blu-ray-formaateissa nyt joulupyhien tienoilla. Ulkomaiden valloituksen kunniaksi kappalelistaan oli sisällytetty kaksi englanninkielistä laulua.

Lyhyt kooste kyseenomaisesta esiintymisestä on nähtävillä SEGAn YouTube-kanavalla:



Myös rytmipelien saralta on kuulunut lisää tietoja. Aiemmin uutisoimamme Nendoroid-figuurityyliin tehty Nintendo 3DS -peli on saanut viimeistellyn nimen. Alun perin peli esiteltiin Hatsune Miku Project miraiksi, mutta se saapuu kauppoihin hahmolitaniaa korostavalla nimellä Hatsune Miku and Future Stars Project mirai.

8. maaliskuuta Japanissa ilmestyvän musiikkipelin grafiikkaan, kappalelistaan ja hahmojen asuihin voi tutustua SEGAn ylläpitämillä virallisilla sivuilla. Hieman yli 1000 jeniä normaaliversiota arvokkaampi eli 7140 jenin hintainen erikoispainos sisältää pelin ohella Miku-figuurin.

Jouluaattona SEGA puolestaan kiusoitteli faneja vilauttamalla Nico Nico Douga -palvelussa materiaalia seuraavasta Project DIVA -sarjan pelistä. DIVA-sarja on perinteisesti nähty PSP-konsolilla, mutta vuoden 2012 aikana ilmestyvän uutuuden alustaa ei vielä ole vahvistettu.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

Hatsune Miku © Crypton Future Media, Inc.
Hatsune Miku

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Konsertti DVD 2011-12-21 2011-12-21
Hatsune Miku
Konsertti Blu-ray 2011-12-21 2011-12-21
Hatsune Miku

Hatsune Miku and Future Stars Project mirai

Nintendo 3DS: Hatsune Miku and Future Stars Project mirai © All Rights Reserved

Kulttuuriartikkeli

Nintendo 3DS: Hatsune Miku and Future Stars Project mirai

Miku Hatsune kavereineen esiintyy rytmipelissä ensimmäistä kertaa nendoroid-muodossa.

Miku Hatsune Los Angelesin keikkataltioinnilla © All Rights Reserved

Uutiset

Miku Hatsune Los Angelesin keikkataltioinnilla

Miku ystävineen ihastutti Los Angelesissä, voittokulku jatkuu myös pelien saralla.

Miku Hatsune ja Final Fantasy 3DS:n musiikkipeleissä © All Rights Reserved

Uutiset

Miku Hatsune ja Final Fantasy 3DS:n musiikkipeleissä

Virtuaalitähti Miku Hatsune ja roolipelisarja Final Fantasyn soundtrack soivat pian 3DS-käsikonsolilla.

MAINOS