An Cafe - Koakuma USAGI no koibumi to machine gun e.p.

Ei voi mitään, mainio paketti.
Eipä muuta.
...Tai itse asiassa kerrotaan nyt kuitenkin, mistä nyt tuulee.

Koakuma USAGI no koibumi to machine gun e.p. juhlistaa An Cafen 5. vuosipäivää, ja tämä sinkun ja mini-albumin rajoilla keikkuva julkaisu sisältää neljä luoteeltaan hyvin erilaista kappaletta: musiikkivideobiisin, riehumispläjäyksen, peruspop-kappaleen ja viimeisimmän Nyappy in the worldin.

MY ♥ LEAPS FOR "C" alkaa petollisen lempeästi. Kappale räjähtää syntikkaiseen ihanuuteensa pian, ja biisin kulku tuntuu äkkiseltään tutulta. Ei An Cafe pyörää ole keksimässä, muttei kukaan moista onneksi ole väittänyt tai kaivannutkaan. Biisi on vauhdikas, ja se todistautuu kekseliäämmäksi kuin alkuun uskaltaisi odottaa. Kertosäe sisältää nokkelan tauon, joka tosin aiheuttaa ongelmia niille, jotka haluavat hyräillä mukana heti ensikuulemalla. Tietenkin mukaan mahtuu pakollinen kitarasoolo ja suvantokohta, jossa Miku haikeasti huokailee jonkun kaipaamansa perään (niin, no, sanoituksia ymmärtämättömänä voin vain arvailla.) Siitä jatketaan yhtä riemukkaasti ja toiveikkaasti kuin aina ennenkin, ja Miku-hanin sydän sykkii juuri ~sinulle~. Kappale on kokonaisuudessaan mukaansatempaava ja taattua (keskimääräistä kenties viihdyttävämpääkin) An Cafe -laatua. Kappaleen video ainakin sai minut himoitsemaan tätä mini-albumia suuresti.

Kawaiyu’s ЯocК tarjoaa vanhemman koulukunnan faneille hetkellistä nostalgiaa. Kappale muistuttaa kovasti An Cafen alkutaipaleen rankkistelubiisejä, joissa tahti on kova, basso raskas, ja Miku ei tyydy yksistään laulamaan, vaan karjuntaa on mukana. Selvää keikkamateriaalia; on suoranainen ihme, jos tämän biisin tahtiin ei konserteissa moshata. Kitaroinnissa on jotakin tavallisesta poikkeavaa, mutta yleisilmeeltään kappale ei ole kovin erityinen. Vaikka kyseessä onkin malliesimerkki riehumiskappaleesta, on biisissä myös hitunen hittimateriaalia. Jännittävää kyllä, mieleen tulevat myös SIDin punkahtavammat luomukset kuten Park, joskin An Cafesta puuttuu SIDin iskelmäpoljento täysin. Ei sinänsä huonompi juttu.

ZETSUBOU ei ala lainkaan nimensä veroisesti. Missä on epätoivo, missä on paatos? Kenties moinen olisi jo ollut liikaa. Epätoivo ei näy päällepäin, vaan piilee pikemminkin iki-iloisen imagon ylläpitämisessä. Taustoissa soi miellyttävä piano ja ajoittaiset stemmat kuulostavat hauskalta, mutta biisiltä olisi kenties voinut vaatia enemmän revittelyä. Totuttelulla kuulijakin saa kappaleesta enemmän irti. Piano ja rummut tarjoavat tarkemmin kuunteleville jopa hieman yllättäviäkin elementtejä. Kaiken kaikkiaan ZETSUBOU on erinomainen osoitus Mikun kehittyneistä laulutaidoista. Miehen ääni ei kuulostaa nykyään lainkaan niin pakonomaiselta kuin joskus historian hämärissä, vaan laulaminen tuntuu hyvin sujuvalta. Kehitystä tuskin on tapahtunut vaivatta tai miehen itsensä huomaamatta.

NYAPPY in the world 4 ~Hannya kakyou no theme~ päättää mini-albumin, ja millä tavalla! Hysteerisen hauska NYAPPY 4 peittoaa edelliset NYAPPY-kappaleet, ja uhan alla on jopa mini-albumin muu tarjonta. Biisi on hullua revittelyä syntikoilla, lauluosuuksilla ja kaikella mahdollisella ylimääräisellä melulla. NYAPPY 4:n mukana tekee mieli hyppiä, laulaa ja soittaa ilmasynia. Voiko enempää vaatia? Kappale on puhtainta Antic Cafen maailmaa: parhaimmillaan värikästä, vallankumouksellista ja normeista piittaamatonta. Jos bändi tahtoo tehdä kappaleen, joka kuulostaa lähinnä konekiväärein varustetun Duracell-pupun sekoamiselta, tehköön, ja cafekot hyppikööt mukana kuin viimeistä päivää. Jos ei muutoin Koakumasta innostuisikaan, on mini-albumi kuuntelemisen arvoinen yksistään tämän kappaleen takia. Pisteet muuten Mikulle, jos NYAPPY 4:n tempo pysyy samana keikoillakin. Ihailtavaa olisi myös kuulla kaikki NYAPPYt peräjälkeen soitettuna.

NYAPPY 4:n vuoksi olen valmis antamaan anteeksi kaiken vähänkin laimeamman. Koakuma USAGI no koibumi to machine gun e.p. jättää kuulijalle reippaan mielen ja huimat odotukset livejä ajatellen. Mini-albumista huomaa, että sitä on valmisteltu ajatuksella ja keikkailu päällimmäisenä mielessä. Hiljaisempikaan julkaisutahti ei An Cafen imagoa vahingoita, sillä yhtye on viiden vuoden aikana kerännyt melkoisen fanikannan. Mikäli tulevakin tuotanto pysyy tämän mini-albumin tasoisena, ei kenelläkään taatusti ole valittamista.