Arvostelu

LM.C - The Music Videos

16.07.2008 2008-07-16 12:00:00 JaME Kirjoittaja: Anu

LM.C - The Music Videos

Värikkäästä asenteestaan tunnettu LM.C julkaisi yhdeksän ensimmäistä musiikkivideotaan DVD:llä.


© LM.C - PONY CANYON INC. - SOUNDLICIOUS
PV-kokoelma DVD

THE MUSIC VIDEOS

LM.C

Vasta vuonna 2006 virallisesti aloittanut, tähän mennessä yhden kokonaisen albumin julkaissut LM.C on kerännyt huomiota musiikkipiireissä niin Aijin historialla kuin omalaatuisella, inspiroivaksi kehutulla tyylilläänkin. Aijin ja mayan muodostama kaksikko julkaisi kesäkuussa 2008 yksinkertaisesti nimetyn The Music Videos -musiikkivideokokoelmansa, joka keräsi kaikki yhtyeen julkaisemat 9 PV:tä yhteen nippuun.

CD-koteloita materiaaliltaan muistuttavaan pleksikoteloon pakatun julkaisun kannessa komeilee tuttuun tyyliin kuva bändin logona toimivasta jäniksenpäästä, tällä kertaa mosaiikkina toteutettuna. Intron jälkeen ruudulle ilmaantuu Queenin We Will Rock You -kappaletta muistuttavan yksinkertaisen melodiapätkän tähdittämä menu, eli piirretty, kirkkaan värikäs kuva huvipuistosta, jossa jokainen laite edustaa yhtä musiikkivideota. Huvipuistolaitteet joko heiluvat, tärisevät tai vilkkuvat, mikä tekee menusta tavanomaisia musiikkivideoratkaisuja mielenkiintoisemman.

Sisällöstä edukseen poikkeaa vanhalta kunnon savianimaatiolta näyttävä little Fát Màn boy, jossa omassa maailmassaan seikkaileva pääkaksikko seuraa välillä tosielämän vastineidensa esiintymistä televisiosta, sekä risteineen ja tummine väreineen jokseenkin gootahtava Oh My Juliet., joka on katsomisen arvoinen jo pelkästään mayan esiintyessä räp-osuuksiensa lomassa muun muassa kuin jonkinlaisena kieroutuneena saarnamiehenä.

Tummien sävyjen käyttöön vastaavat LIAR LIAR ja JOHN, jotka etenevät lähestulkoon psykedeelisissä värimaailmoissa. Etenkin viimeksi mainittua katsoessa voisi jo arvella ottaneensa jotakin, sen verran omaalatuista on seurata kymmenittäin monistetun pääkallonaamioisen jäsenen iloisen notkuvaa tanssia sateenkaaren värien vilkkuessa taustalla.

Omaa sarjaansa puolestaan edustaa söpöysreaktioita herättävä Sentimental PIGgy Romance, tietokoneanimaatio haaveilevasta vaaleanpunaisesta possusta, joka on kohtalokkaasti ihastunut leijonaan. Kyseinen pätkä sommittelee musiikkivideoihin kuuluvaa toistoa taidokkaasti viehättävän eläväisen tarinan sekaan ja on lisäksi ainoa jossa bändiä ei näytetä ollenkaan - valinta osoittautuu varsin piristäväksi, vaikka kyseessä on näinkin visuaalinen akti. Kaksikon tavanomaista tyyliä rauhallisempi raita tukee onnistunutta lopputulosta ja yksilö nouseekin julkaisun parhaaksi tekeleeksi monella eri tasolla.

Ylimääräisenä materiaalina DVD:ltä löytyy mayan ja Aijin kommenttiraidan lisäksi Boys & Girlsin TV-versio, joka koostuu lähinnä vauhdikkaasti editoidusta livemateriaalista, sekä lyhyet TV-mainokset kustakin singlestä.

Kaiken kaikkiaan musiikkivideot ovat todella erilaisia ja niihin on selvästi upotettu sekä aikaa että mielikuvitusta, mitä ei valitettavasti oikein voi sanoa musiikkipuolesta. Vahvaa Rock the LM.C:tä, unelmoivaa Sentimental PIGgy Romancea ja rohkean svengaavaa Bell the CATiä lukuunottamatta singlekappaleet tuntuvat uhkaavasti sulautuvan toisiinsa - mayan lauluääni ei näytä riittävän kannattelemaan kappaleita ilman selviä koukkuja. Toivon mukaan yhtye kuitenkin vielä kehittyy tulevaisuudessa, sillä LM.C joka tapauksessa on yksi tämän päivän lupaavimpia nimiä niin musiikin kuin tyylinkin saralla, osoittaessaan pystyvänsä saumattomasti yhdistämään näyttävät nu-metal -puitteet omaan värikkään iloiseen karkkimaailmaansa.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

Aiheeseen liittyvät julkaisut

PV-kokoelma DVD 2008-06-04 2008-06-04
LM.C

LM.C TOUR '09 in EUROPE

LM.C:n haastattelu Ranskassa © PONY CANYON INC.

Haastattelu

LM.C:n haastattelu Ranskassa

Ranskaa ja Eurooppaa villinnyt duo istahti keskustelemaan kanssamme Pariisissa.

LM.C - Gloria, Helsinki 8.2.2009 & sanailua bändin kanssa © PONY CANYON

Keikkaraportti

LM.C - Gloria, Helsinki 8.2.2009 & sanailua bändin kanssa

Helsinki sai värikkään ja pirteän tuulahduksen, kun iloinen LM.C saapui viihdyttämään suomalaisia fanejaan Glorialle.

LM.C - ~☆Rock the PARTY☆'08~, Japani 19.8.2008 © PONY CANYON INC.

Keikkaraportti

LM.C - ~☆Rock the PARTY☆'08~, Japani 19.8.2008

LM.C esiintyi 19. heinäkuuta 2008 C.C. Lemon Hallilla. JaME oli paikalla raportoimassa.

LM.C: videokommentti ja raportti Japanista © Katrin

Kulttuuriartikkeli

LM.C: videokommentti ja raportti Japanista

LM.C esiintyi Osakan BIG CATissä elokuussa 2007.

LM.C:n videokommentti eurooppalaisille faneille © PONY CANYON INC.

Uutiset

LM.C:n videokommentti eurooppalaisille faneille

JaME kuvasi LM.C:n tervehdyksen videolle.

LM.C:n haastattelu Anime Expossa © PONY CANYON INC.

Haastattelu

LM.C:n haastattelu Anime Expossa

JaME haastatteli dynaamista duoa vuoden 2008 Anime Expossa, Yhdysvalloissa.

LM.C uudistaa Glitter Loud Boxin © PONY CANYON INC.

Uutiset

LM.C uudistaa Glitter Loud Boxin

Glitter Loud Boxista saapuu markkinoille entistäkin muhkeampi versio.

LM.C julkisti Euroopan-kiertueensa © PONY CANYON

Uutiset

LM.C julkisti Euroopan-kiertueensa

LM.C TOUR '09 in EUROPE päättyy komeasti Suomen Glorialle.

Julkaisuja ja kiertue LM.C:ltä © PONY CANYON

Uutiset

Julkaisuja ja kiertue LM.C:ltä

LM.C julkaisee DVD:n ja albumin ennen uuden kiertueensa aloittamista.

LM.C - The Music Videos © PONY CANYON

Arvostelu

LM.C - The Music Videos

Värikkäästä asenteestaan tunnettu LM.C julkaisi yhdeksän ensimmäistä musiikkivideotaan DVD:llä.

LM.C julkaisee live-DVD:n ja saapuu Eurooppaan © LM.C - PONY CANYON INC. - SOUNDLICIOUS

Uutiset

LM.C julkaisee live-DVD:n ja saapuu Eurooppaan

Ranskan-keikat jo selvillä, muut maat julkistetaan myöhemmin.

MAINOS