girugamesh - Girugamesh

Olin nostanut odotukseni korkealle kuunneltuani aikaisemman julkaisun, mini-albumin Reason of Cryingin. Samalla myös pelkäsin, pystyisikö bändi parantamaan enää siitä, vai joutuisinko kokemaan syvän pettymyksen.
Sain huomata pelänneeni täysin turhaan...

Intro aloittaa hiukan hauskalla tempolla ja sävelellä, josta minulle jostain syystä tuli välittömästi mieleen samba-karnevaalit, ja kun kitara hyppää antamaan rajua meininkiä biitille, olin pudota sohvalta. Se kuulosti niin hyvältä, se kuulosti joltain mitä en ollut osannut odottaa, mutta pidin siitä välittömästi ja tunsin, kuinka kivi putosi sydämeltäni. Tiesin, että luvassa olisi jotain mahtavaa. Biisi vaihtui saumattomasti patchwork-nimiseen kappaleeseen, joka edusti levyn yhtä rankimmista biiseistä. Satoshin vahva karjunta oli mahtavaa kuunneltavaa ja aloin jo innolla odottaa tulevaa Suomen keikkaa.

Seuraava biisi Vermillion aloittaa rajulla rummutuksella ja jatkaa rankempaa linjaa. Ensimmäisen säkeistön aikana Satoshin ääni saa ihoni kananlihalle ja jälleen en voi muuta kuin rakastaa sitä, kuinka tuo mies käyttää ääntään. Biisi on ehdottomasti noussut yhdeksi lempibiisiksi girugameshiltä. Kertosäe on mahtava, voimakas, juuri sellainen kuin sen kuuluukin olla. Stupid on vuorossa seuraavana, ja sen aloitus saa minut hetkeksi palaamaan menneeseen, jolloin ensimmäisen kerran kuulin kyseisen bändin tuotantoa. Se on sitä vanhaa kunnon girua, uusilla mausteilla. Täyttä mättöä! Biisin nopea loppu hiukan yllättää...

Vuoroon astuu Barricade. Tässä biisissä rakastuin etenkin välisäkeisiin, joissa Satoshi laulaa ja välillä Яyo lyö tahtia samaan aikaan kitaran kanssa. Erittäin hienonkuuloista. Kertosäkeessä noustaan nopeasti rankemmalle linjalle ja aivan kertosäkeen lopussa saattaa kuulla Яyon nopeaa käsityöskentelyä rumpujen kanssa. Mahtavaa!
Sitten tulee shining, joka aloittaa minusta hiukan oudolla konemusiikilla, mutta hetkessä se muuttuu ja jälleen tulee pieni isku vanhaan girugameshiin. Biisi on hiukan rauhallisempaa menoa, kuin edelliset, mutta pitää sopivaa tempoa yllä ja antaa Satoshin äänen loistaa jälleen. Voisin sanoa, että tämä biisi erityisesti teki minuun vaikutuksen. Pidän erityisesti Niin kitaraosuuksista, ne ovat todella onnistuneita ja niistä kuultaa miehen lahjakkuus. Kertosäkeestä pidin paljon, se on todella tarttuva.

Shiro Ashiato jätti minut ehkä hiukan kylmäksi. Se on rauhallinen, ja vaikka olen odottanut girugameshiltä jotain rauhallisempaa biisiä, niin tämä ei ehkä silti täysiin sytyttänyt minua. Kaunis se on, sitä ei ole kieltäminen, mutta niin monen mahtavan biisin jälkeen en ehkä saanut siitä tarpeeksi irti.
Seuraava biisi CRAZY-FLAG alkaa jälleen konemaisilla äänitehosteilla ja tuo taas rankemman temmon mukanaan. Mieleni nousee jälleen, ja vaikka kertosäe antaa odottaa itseään kauan, se on myös sen arvoista. Biisi ei ole liian rankka, vaan tietyissä kohdissa jopa ehkä hiukan jammailtava. Tosin se on taas minun kehoni, joka tykkää jammailla vähän missä biiseissä sattuu...

"Shoujo A" lähtee heti vahvasti käyntiin ja Niin kitara onkin tässä biisissä erittäin isossa osassa, mistä olen hyvin tyytyväinen. Kappale on mielenkiintoinen ja vaihteleva, ja odotan todella, että kuulisin miltä tämä kuulostaa livenä. Pienet kohdat, jossa kuullee ShuUn näppäilevän bassoaan rumpujen ja kitaran antaessa tahtia ovat upea lisä biisiin.
ROCKER'Sin alusta tulee mieleen jonkun biisin loppu livenä. Se on karsitun kuuloinen ja herättää mielenkiintoa. Musiikki katkeaa lyhyeksi ajaksi, sitten tempo nousee ja ei kun räminällä eteenpäin. Kappale on sekoitus rankempaa ja melodisempaa rytmiä. Välisäkeissä meno on hiukan rajumpaa, kertosäkeessä Satoshin ääni saa jälleen loistaa. Varmasti yksi lempibiiseistäni jälleen.

Dance Rock Nightin alku on basson ja rumpujen juhlaa, ja se todella on sitä mitä biisin nimikin antaa jo kuvastaa. Hiukan leikittelevää meininkiä, kunnes kertosäkeeseen jälleen noustaan rankemmalla sävelellä. Jännästi tehty biisi, erottuu selkeästi joukosta ja tekee sen tyylillä. Hienoa työtä!
Domino siivittelee hienosti ennen viimeistä biisiä. Se on sitä rauhallista meininkiä, jota halusin kuulla. Siinä on sävel, joka saa sulkemaan silmänsä ja vain kuuntelemaan. Kitarasoolosta tulee länsimaisia vaikutteita, mutta jotenkin se sopii juuri tähän biisiin. Suuren maailman tuntua, syvempää sanomaa ja hienoa tulkintaa.
Viimeinen biisi Kowarete Iku Sekai alkaa rauhallisesti rumpukompilla, johon herkkä kitara tarttuu hetken päästä. Satoshin alkaessa laulaa on jälleen pakko sulkea silmänsä ja kuunnella kaunista tulkintaa. Äänen uskomaton käyttö tulee parhaiten esiin tässä biisissä: kuinka se käheästä - miltei kuiskaavasta - nousee virheettömästi voimakkaaseen lauluun, ja aina siitä rankempaan karjuntaan, jolloin kaikki soittimet yhtyvät siihen mukaan. Sitten se jälleen rauhoittuu, Satoshin ääni madaltuu ja jäljelle jää vain käheä laulu, taustalle kitara. Kitara hiivittää biisin kohti loppuaan ja jättää kyyneleet silmiini. Kaunis, erittäin kaunis.

Se mitä pelkäsin, ei tuntunut jättäneen jälkeäkään enää minuun, kun istuin sohvalla ja mietin tunnetta, jonka koko albumi oli minussa herättänyt. Sen mukaansa tempaava alku toi mieleeni girugameshin alkutuotannon, jossa oli mukana jotain uutta ja mielenkiintoista. Loppu jätti haikean, mutta odottavan tunteen - pienen, surullisen hymyn. Kun viimein avasin silmäni, mieleni täyttyi odotukselta ja ainoa asia, jota ajattelin oli tuleva girugameshin Suomen keikka. Tiedän jo nyt, että se tulee olemaan uskomaton, yksi parhaimmista, joilla olen ikinä käynyt. Ja uskon vakaasti, että tämä bändi ei jätä nousuaan tähän. Se pystyy parempaan ja se aikoo osoittaa sen kaikille, jotka sitä uskaltavat epäillä. Albumi oli vahva osoitus siitä, että heillä todella on taitoa ja tahtoa.