Informaatio

An Cafe Suomessa 2014

02.12.2013 2013-12-02 13:08:00 JaME Kirjoittaja: Anu

An Cafe Suomessa 2014

Oshare kei -yhtye An Cafe esiintyy Suomessa jälleen ensi maaliskuussa. Luvassa on sekä uutuuksia tuoreelta Hikagyaku ZiprocK -albumilta että myös vanhoja hittejä.


© Sony Music Artists Inc. / SMALLER RECORDINGS


10-vuotista uraansa tänä vuonna juhlistava visuaalisen rockin menestysnimi An Cafe saapuu Tavastialle ikärajattomalle klubikeikalle tiistaina 11. maaliskuuta. Lipunmyynti japanilaisyhtyeen keikalle käynnistyy itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta.

An Cafe solmi levytyssopimuksen vuonna 2004 ja jo yhtyeen ensimmäinen single Candyholic herätti huomiota indie-myyntilistalla. Vuonna 2008 An Cafe esiintyi ensimmäisen kerran Euroopassa, ja sittemmin heidät on nähty laajoilla maailmankiertueilla useaan otteeseen. Yhtyeen uraa leimaa värikkyys ja muodikkuus, mutta pinnan alta musiikista löytyy paikoin synkkiäkin teemoja.

Alati uudistuva An Cafe on ansainnut edelläkävijän maineen, sillä jäsenistön aloittamat trendit kopioituvat nopeasti eteenpäin. Tänä vuonna bändin muusikot pysähtyivät tarkastelemaan musiikillista kehitystään ja innostuivat muokkaamaan vanhoja hittejä alkuperäisen kokoonpanon ajalta. Uudelleenäänitettyihin "anti-aging-versioihin" An Cafe lisäsi nykypäivän tanssivaikutteista tyyliä. Yhtyeen uusin kokopitkä Hikagyaku ZiprocK ilmestyi marraskuun alussa Japanissa ja saapuu pian myyntiin myös Euroopassa.

Ti 11.3.2014 Helsinki, Tavastia
Liput alk. 41 €, ikärajaton (alle 12-vuotiaat huoltajan seurassa)
Lipunmyynti alkaa pe 6.12.2013 klo 9.00

Lippujen alkaen-hintoihin sisältyy Tiketin palvelumaksu. Mahdolliset toimitus- ja maksutapaan liittyvät kulut lisätään hinnan päälle.

Lisätietoa:

Turvallisuussyistä jonomuodostelman toivotaan muodostuvan Tavastian ovelta, Fredrikinkadun suuntaan.

Ovet avataan kello 18.00.
MAINOS

An Cafe maailmankiertueella 2014

Fanina paikalla: An Cafen VIP-tilaisuus © JaME Suomi, Ida

Keikkaraportti

Fanina paikalla: An Cafen VIP-tilaisuus

Fanin näkökulma fanitapaamisesta An Cafen kanssa.

An Cafe - Tavastia 11.3.2014 © JaME Suomi, Ida

Keikkaraportti

An Cafe - Tavastia 11.3.2014

An Cafe palasi ja valloitti.

An Cafe haastattelussa Münchenissä © An Cafe - JaME - Birgit

Haastattelu

An Cafe haastattelussa Münchenissä

Viisihenkinen An Cafe istuutui hetkeksi alas lyhyttä haastatteluamme varten vain muutama tunti ennen heidän Münchenin-keikkaansa Saksassa.

An Cafe - Hikagyaku ZiprocK © An Cafe - JaME - Birgit

Arvostelu

An Cafe - Hikagyaku ZiprocK

Viime marraskuussa An Cafe julkaisi kokopitkän, joka sisälsi kesän singletrilogian nimikkobiisien lisäksi monta mielenkiintoista raitaa. Nyt viimein mielipide on saatu sanoiksi.

An Cafen Euroopan-kiertueelle VIP-päivitykset © Sony Music Artists Inc.

Uutiset

An Cafen Euroopan-kiertueelle VIP-päivitykset

An Cafen Euroopan-kiertueen VIP-päivityksien myynti alkaa porrastetusti tällä viikolla.

An Cafe julkaisi videoviestin ulkomaisille faneilleen © Sony Music Artists Inc.

Uutiset

An Cafe julkaisi videoviestin ulkomaisille faneilleen

Keväällä Eurooppaan saapuva An Cafe on julkaissut videoviestin Facebook-sivullaan.

An Cafe Suomessa 2014 © Sony Music Artists Inc. / SMALLER RECORDINGS

Informaatio

An Cafe Suomessa 2014

Oshare kei -yhtye An Cafe esiintyy Suomessa jälleen ensi maaliskuussa. Luvassa on sekä uutuuksia tuoreelta Hikagyaku ZiprocK -albumilta että myös vanhoja hittejä.

An Cafe palaa Suomeen © Sony Music Artists Inc. / SMALLER RECORDINGS

Uutiset

An Cafe palaa Suomeen

Suosittu oshare kei -yhtye An Cafe palaa konsertoimaan Suomeen ensi kevään puolella.

An Cafe - Harajuku Trilogy Returns © Sony Music Artists Inc. / SMALLER RECORDINGS

Arvostelu

An Cafe - Harajuku Trilogy Returns

An Cafen kesätrilogia - palasia sieltä täältä.

Uusi julkaisu An Cafelta © An Cafe, Sony Music Japan.

Uutiset

Uusi julkaisu An Cafelta

Vuoden päätteeksi An Cafe julkaisee vielä kokopitkän.

Kolme peräkkäistä singleä An Cafelta © An Cafe

Uutiset

Kolme peräkkäistä singleä An Cafelta

Harajuku Trilogy Returns -kampanjan aikana yhtye julkaisee kolme singleä kuukauden välein.

Uusi single An Cafelta © An Cafe

Uutiset

Uusi single An Cafelta

Uusi single on saatavilla yhtyeen kiertueelta.

MAINOS