Uutiset

the Underneath lopettaa ja julkaisee viimeisen singlensä

23.01.2010 2010-01-23 22:42:00 JaME Lähde: Viralliset kotisivut Kirjoittaja: Kiri Kääntäjä: Karma

the Underneath lopettaa ja julkaisee viimeisen singlensä

the Underneath hajoaa ja julkaisee viimeisen singlensä


© Stirring Records
Visuaalista rokkia soittava the Underneath esiintyy viimeisen kerran Shibuya O-WESTillä 3.5. Yhtyeen kotisivuilla olevassa viestissä bändin taustavoimat ja jäsenet toivovat fanien ymmärrystä ja kiittävät heitä tuesta.

Alun perin nimellä Transtic Nerve vuonna 1996 aloittanut ja hiden levy-yhtiön alaisuudessa toiminut bändi oli pystyssä 11 vuotta vaihtelevalla aktiivisuudella, kunnes tauon jälkeen vuoden 2008 alussa vaihtoi nimensä ja aloitti uudestaan. Nimenvaihdon jälkeen yhtye on mm. julkaissut kaksi kokopitkää albumia, viimeisimpänä viimevuotinen us., sekä esiintynyt Yhdysvalloissa vuoden 2008 Taste of Chaos-kiertueella.

Yhtye julkaisee Japanissa vielä yhden singlen, joka saapuu kauppoihin 17.3. Viimeiseksi julkaisuksi jäävä Diamond sisältää neljä kappaletta, joista kolme on vanhojen biisien uusia versioita, ja nimikappale uusi.

Ennen hajoamistaan the Underneath tekee myös neljän keikan minikiertueen nimeltään THE UNDERNEATH LAST LIVE TOUR 2010 "LAST SCENE". Maaliskuun loppupuolella alkavaan kiertueeseen kuuluvat esiintymiset HEAVEN'S ROCK VJ-3 Saitama shintoshinilla, Kobe STAR CLUBilla, Nagoya ell. FITS ALLilla ja viimeisenä edellämainittu Shibuya O-WESTin konsertti.
MAINOS
MAINOS