Uutiset Lehdistötiedote
Juhlallisuuksiin lukeutuu kaksipäiväinen ulkoilmakonsertti sekä kolme kokoelma-albumia.
Uutiset
B.P.Recordsin jätettyään bändi ehti julkaista hiljaisuudessa myös kolmannen sinkkunsa digitaalisesti.
Uutiset
Psykedeelipunkkareiden viimeisimmästä julkaisusta on kulunut jo kolme vuotta.
Uutiset
Esiintyjiin lukeutuu myös muun muassa IBUKI ja LAST MAY JAGUARin yurica.
Uutiset
Shogyou mujou daisakkain julkaisu viivästyi kolmella kuukaudella. Ensi kuussa on luvassa toinenkin single.
Uutiset
Albumilla kuullaan tuoreimpia sinkkuja sekä jäsenten duettoja.
Uutiset
Lemmikkityylisen ryhmän edistymistä voi seurata mm. YouTubesta.
Uutiset
Sinkku on bändin ensimmäinen julkaisu tälle vuodelle. Koronavirushuolen vuoksi fanit, jotka eivät enää haluakaan tulla kiertueelle, saavat lipuistaan rahat takaisin.
Uutiset Lehdistötiedote
Kolmiversioinen levytys sisältää 14 raitaa, joihin lukeutuu pidempi versio Mirai ni narenakatta ano yoru ni -kappaleesta.
Uutiset
Laulaja Cranin johtama projekti aloitti toimintansa viime vuonna.
Uutiset
Pääroolin ääninäyttelee Yura Yura Teikokun laulaja Shintaro Sakamoto.