Uutiset
VAMPS on ensimmäistä kertaa yhteistyössä klassisten instrumenttien ammattilaisten kanssa.
Uutiset
Tunnettu hard rock -yhtye julkaisee uuden livetallenteen jopa kuutena eri versiona.
Haastattelu
VAMPS kertoili JaME:lle Latinalaisen Amerikan -kiertueestaan, uusimmasta albumistaan ja suhteestaan Chileen ennen toista keikkaansa kyseisessä maassa.
Haastattelu
Kiireiset vampyyrit suostuivat jalosti JaME:n haastatteluun vain tuntia ennen heidän keikkaansa JAPAN NIGHTin HYPER JAPANissa.
Uutiset
Momoiro Clover Z:n uusin videojulkaisu on sekä DVD- että blu-ray -listan ensimmäisellä sijalla.
Haastattelu
Yhdysvalloissa tänä keväänä esiintynyt VAMPS toivoi fanien laulavan mukana kiertueellaan.
Uutiset
VAMPS on ilmoittanut julkaisevansa livetaltioinnin viime tammikuussa pidetystä konsertistaan.
Uutiset
VAMPS tuo uuden BLOODSUCKERS-albuminsa myös Euroopan ja Yhdysvaltain markkinoille.
Haastattelu
Rockduo kertoi tulevan Euroopan-kiertueensa yksityiskohdista ja levyjulkaisustaan.
MAINOS