Kulttuuriartikkeli

Tsunku♂:n Nintendo DS -peli Rhythm Paradise

05.07.2009 2009-07-05 09:22:00 JaME Kirjoittaja: Anu

Tsunku♂:n Nintendo DS -peli Rhythm Paradise

Musiikkialan ammattilaisella on oma peli nyt myös Nintendo DS -konsolilla.


© Nintendo / AMO
Morning Musume.n luoneella nelikymppisellä Tsunku♂:lla on kokeneena tuottajana kiistatta hyvä ymmärtämys musiikkiteollisuuden liiketoiminnasta, mutta tämän vastapainoksi on mies myös sekä koukuttava laulaja että lahjakas säveltäjä. Omien ja luotsaamiensa yhtyeiden hittien väsäämisen ohella on hän käyttänyt musiikillisia taitojaan myös pelien parissa; pitkä yhteistyö Nintendon kanssa alkoi Game Boy Advancen suosituksi nousseesta Rhythm Tengoku -pelistä ja laajentui sitten Nintendo DS:n Rhythm Tengoku Goldiin, joka ristittiin Yhdysvalloissa Rhythm Heaveniksi ja Euroopassa Rhythm Paradiseksi. Taustatietona Tsunku♂ on kertonut olleensa tyytymätön markkinoiden musiikkipeleihin, joilla ei hänen mukaansa ollut paljoakaan tekemistä itse musiikin ja sen rytmien kanssa. Nintendo kuunteli tarkkaan ja antoi Tsunku♂:n osallistua säveltämisen lisäksi myös pelin ohjaamiseen täydellisen lopputuloksen saavuttamiseksi. Rhythm Paradisen japanilaista versiota myytiin nopeasti yli 1,5 miljoonaa kappaletta, minkä vuoksi ei ole ihmekään, että peli rantautui myös Eurooppaan.

Huhtikuun lopussa Suomen kauppoihin saapunut Rhythm Paradise pohjaa nimensä mukaisesti rytmitajuun, ja näin ollen paras tulos syntyy musiikkia kuuntelemalla, eikä niinkään animaation tahtia seuraamalla. Siksi ensimmäisessä harjoittelutasossa voikin vierähtää tovi ennen kuin idea valkenee tottumattomalle, vaikka sinänsä ohjaus on yksinkertaista ja perustuu stylus-kynällä tehtävään heittomaiseen liikkeeseen sekä perinteisempään klikkailuun. Vauhtiin päästyä pelaajalle avautuu normaalikenttien lisäksi myös runsaasti ekstroja, kuten erikoisempia minipelejä sekä kaivattu mahdollisuus kuunnella pelin musiikkiraitoja sellaisinaan.

Pelistä löytyy kattavasti erilaista musiikkia, mukaan lukien robottikentän industrial-vaikutteinen kappale, sotilasorkesterina esiintyvien lintujen tango ja rockilla höystetty avaruusammuskelu. Yksi niin sävellykseltään kuin animaatioltaankin lumoavimmista minipeleistä on jazz-henkisesti toteutettu yhteislaulanta, jossa sympaattisen hahmon äänentuottoa säädellään nostamalla stylus ruudulta. Juuri tämä hahmo nähdään myös koko pelin kannessa, vaikka kentät vaihtelevatkin ahkerasti peltotyöskentelystä aina ninjakoiriin asti.

Vaikka Tsunku♂:n säveltämä musiikki onkin pidetty käännösversiossa mahdollisimman ennallaan, sisältyy muutamaan kappaleeseen myös laulua, eivätkä näiden englanninkieliset versiot valitettavasti kuulosta aina yhtä onnistuneilta. Esimerkiksi otakujen kannatustanssin, eli otagein hengessä etenevän Fan club -tason laulun Thrilling! Is This Love?:n esittäjän ääni ei ole läheskään yhtä herttainen kuin japanilaisella esikuvallaan, mikä saa lopputuloksen vaikuttamaan suorastaan kuivalta. Kaikeksi onneksi hätä ei ole tämän näköinen, sillä myöhemmin eteen tuleva Love Ooh Ooh Paradise -tulkinta on jo hitusen paremmin onnistunut, ja onpa luvassa jotain vieläkin parempaa; Love Labin poikabändimäinen hyräilykappale yhdessä erittäin tarttuvan Young Love Rock 'N' Rollin kanssa ansaitsevat molemmat osakseen pelkkää kiitosta. Karatetason kaunis Struck by the Lightning sulautuu sekin varsin hyvin japanilaisen ja länsimaisen ihanteen välimaastoon antamatta itsestään lokalisoidun kappaleen vaikutelmaa.

Rhythm Paradisen noin puolentoista minuutin pituiset minipelit avautuvat pelattavaksi yksi kerrallaan etenemisen mukaan; jumiutumista ei kuitenkaan tarvitse pelätä, sillä jo muutaman epäonnistumisen jälkeen antaa peli mahdollisuuden kentän ohittamiseen. Tämä mahdollisuus saattaakin paikka paikoin tulla tarpeeseen, sillä taso kieltämättä heittelehtii pelien välillä. Haastava ja monipuolinen Rhythm Paradise ei joka tapauksessa ole hetkessä pelattu täysin pistein läpi, sillä pelaajan musikaalisuudesta riippuen saattaa se vaatia selvästikin enemmän paneutumista kuin muut minipelikokoelmat. Teemasta toiseen poikkelehtiva kokonaisuus on kuitenkin ainakin sopivan pieninä annoksina kiitettävän hauska ja viihdyttävä.


Konsoli: Nintendo DS
Pelaajia: 1
Julkaisija: Nintendo
Lisätiedot: Nintendo.fi
MAINOS
MAINOS