Haastattelussa konkaribändi ZENI GEVA

ZENI GEVA esiintyi Pariisissa 18. huhtikuuta 2009. Bändin jäsenet, Kazuyuki Kishino (KK. Null), Mitsuru Tabata ja Tatsuya Yoshida vastasivat JaME:n kysymyksiin muutamaa tuntia ennen keikkaa.


ZENI GEVA on tekemässä paluun lähestulkoon seitsemän vuoden tauon jälkeen. Miltä tämä kiertue teistä tuntuu?

Kazuyuki Kishino: Tuo on vaikea kysymys. Suunnittelimme Euroopan-kiertuetta vuodelle 2007, mutta valitettavasti äitini menehtyi juuri kun olimme aloittelemassa. Peruutin kiertueen ja keikat. Hänen kuolemansa vaikutti minuun syvästi ja otti aikansa ennen kuin pääsin sen yli. Kun sitten tunsin haluavani palata ZENI GEVAn pariin, saimme mahdollisuuden tehdä kiertueen. Aiempi rumpalimme tosin oli hieman vastahakoinen konserttien suhteen, joten jouduimme etsimään uuden. Yhtäkkiä sain ajatuksen; "tarvitsemme Yoshidan!" (nauraa) Olin jo soittanut hänen kanssaan muutama vuosi sitten bändeissä YBO² ja Geva², joten miksipä emme tekisi sitä uudelleen? Sattumalta olimme samalla keikalla Tokiossa vuonna 2008. Minä esiinnyin soolona, Yoshida Keiji Hainon kanssa, ja niinpä menin puhumaan hänen kanssaan. Kysyin josko hän haluaisi palata ZENI GEVAan, ja hän sanoi "odotas hetkinen... haluan!" (nauraa). Niin siinä kävi. Nyt olen hyvin iloinen ja myönteinen ZENI GEVAn tulevaisuuden suhteen. Saimme bändin vasta uudelleen kasaan, joten emme ole vielä äänittäneet yhtäkään uutta kappaletta. Mutta vaikka soitammekin vanhoja kappaleita, Yoshidan sovitukset ja improvisaatio saavat ne kuulostamaan erilaisilta. Tuntuu kuin tekisimme jotakin uutta.

ZENI GEVAn vaikutteet ovat hyvin laaja-alaiset. Muuttiko jokainen kokoonpanossa toiminut rumpali musiikillista identiteettiänne?

Kazuyuki Kishino: Ei minun mielestäni. Musiikillisen identiteettini ydin on sama kuin ennenkin. Toki rumpalimme toivat mukaan uusia vaikutteita, esimerkiksi kappaleosuuksien rakenteeseen tai sovituksiin liittyen, mutta juuret pysyvät koskemattomina.

Tarkoitatko siis että sinä, Kazuyuki, sävellät suurimman osan bändin kappaleista?

Kazuyuki Kishino: Kyllä.

Nirvanan, The Stoogesin ja Manic Street Preachersin kaltaisten nimien parissa työskennellyt tuottaja-muusikko Steve Albini on sekä tuottanut osan albumeistanne että myös soittanut usealla raidalla. Miten ja milloin tapasitte hänet?

Kazuyuki Kishino: Se tapahtui muistaakseni vuonna 1990. Osakassa asui silloin amerikkalainen mies, joka oli luonut pienen levymerkin nimeltä Public Bath. Hän ihaili suuresti Big Blackia, Steve Albinia ja ZENI GEVAa, ja hän sai idean meidän välisestä yhteistyöstä. Itse asiassa en itse erityisemmin välittänyt Big Blackista. (nauraa) Mutta hän ehdotti meille ajatusta siitä, että Steve Albini tuottaisi albumimme, joten ajattelin että miksipä ei! Suuntasimme siis Albinin mukana hänen äänitysstudiolleen Chicagoon.

Haluaisimme puhua hetken nuoruudestanne. Minkä ikäisinä kiinnostuitte musiikista ja mitä kuuntelitte siihen aikaan?

Kazuyuki Kishino: The Carpenters ja The Beatles saivat minut kiinnostumaan länsimaisesta musiikista 10- tai 11-vuotiaana. Myöhemmin yksi suurimmista vaikutteistani oli Pink Floyd - tämä bändi todella muutti elämäni. Vuonna 1980, ollessani 19-vuotias, menin katsomaan Wall Show'n Lontooseen. Olin silloin ensimmäistä kertaa ulkomailla. Sitä ennen en ollut ajatellutkaan muusikoksi ryhtymistä, olin paljon kiinnostuneempi runoilijan tai kirjoittajan urasta. Mutta Pink Floydin keikan jälkeen... vau! (nauraa) Musiikki oli niin voimakasta. Se oli todella fyysinen kokemus, sanojen ja kielen ulottumattomissa. Se oli juuri sitä mitä halusin tehdä! Aloin opettelemaan basson soittoa, mutta siitä ei oikein tullut mitään. (nauraa) Sointujen oppiminen oli minulle tosi hankalaa, joten luovuin ideasta. Vuonna 1981 tai 1982 näin Fred Frithin ensimmäisen keikan Tokiossa. Hän asetti kitaransa pöydälle ja heitteli tavaraa kielille. Äänet olivat erittäin kauniita. Se oli minulle jotain uutta, olinhan ajatellut että kaikkien tulisi oppia soinnut ja sävelasteikot. Mutta siellä ei ollut mitään sellaista! Tarkoitus oli vain luoda ääntä ja pitää hauskaa. Se oli mahtavaa. Ja totesin itselleni että tuohon minä pystyisin. (nauraa) Sitten aloitin kitaran soiton sillä tyylillä.

Sanoit halunneesi tulla runoilijaksi. Mitä luit siihen aikaan?

Kazuyuki Kishino: Nuorena miehenä rakastin ranskalaisia kirjailijoita, kuten Arthur Rimbaudia, Verlainea, Mallarméa ja muita - mitä symbolismia! Rakastin myös Le Cléziot'ta.

Urasi on ollut hyvin tuottoisa niin soolona kuin erilaisissa yhteistyöprojekteissakin. Tuoko paluu bändirakenteeseen sinulle pysyvyyden tunnetta?

Kazuyuki Kishino: Kyllä, niin haluan toimia, jonkinlaisessa tasapainossa. Mutta haluan aina enemmän, joten haluaisin tehdä molempia. (nauraa)

Lukuisat tärkeät japanilaiset rock- ja noise-bändit syntyivät 80- ja 90-lukujen aikana. Tunsitko urasi alkuvaiheessa jonkinlaista musiikillista kuohuntaa?

Kazuyuki Kishino: Luulen että siihen aikoihin Japani sai paljon vaikutteita anglosaksisesta vaihtoehtomusiikista. Japani on maa, jossa on hyvin helppoa saada kaikenlaista tietoa ulkomailta. Voimme kuunnella kaikenlaista punk-, proge-, tekno- ja industrial-musiikkia, ovat ne miltä aikakaudelta tahansa. Tokion levykauppiailta löytää helposti haluamansa. Meillä on pääsy monenlaisiin asioihin. Oli sinulla millainen maku tahansa, voit löytää tykkäämiäsi asioita. Indiesiksi kutsuttu trendi alkoi Japanissa 80-luvulla. (osoittaa Tatsuya Yoshidaan ja Mitsuru Tabataan) Ja me taidamme olla sen trendin ytimessä. (nauraa) YBO², Ruins, Boredoms... olimme silloin todella innovatiivisia. (nauraa)

Miten yleisö reagoi näihin bändeihin?

Kazuyuki Kishino: Se oli hyvin impulsiivinen trendi. Emme kaivanneet mitään tiettyä asiaa. Se oli aistinvaraisesti toimivien muusikoiden sukupolvi. Luulen että sitä ihmiset halusivat, vaikka se oli, ja on yhäkin, undergroundia. Mutta emme me saaneet minkäänlaisia vastalauseita. Kaikki ottivat musiikkimme hyvin vastaan.

Onko nykyajan yleisö mielestäsi yhä kiinnostunut tästä trendistä?

Kazuyuki Kishino: En ole varma onko nuoriso yhä kiinnostunut tästä. (kääntyy muiden pariin ja kysyy heiltä japaniksi) Entä sinä, mitä mieltä olet Japanin tämänhetkisestä musiikkitilanteesta?

Mitsuru Tabata: Nykyään liian moni nuori haluaa soittaa musiikkia. Ja olemme oudossa tilanteessa, koska soittamaan haluavien täytyy maksaa voidakseen esiintyä konserttisaleissa.

Kazuyuki Kishino: Henkilökohtaisesti en näe tätä ainoastaan Japanin ongelmana. Se on jotakin yleismaailmallisempaa. Internetin ansiosta meillä on nyt jatkuva pääsy kaikenlaiseen tietoon, musiikkiin, mihin vain. Nykyistä musiikkitilannetta ei voi rajata Japaniin tai Ranskaan. Se on monimutkaisempi ongelma.

Nykyään ihmiset eivät enää arvosta tiettyä musiikkityyliä. He valitsevat mitä tahansa mistä tahansa, eivätkä oikeastaan edes tiedä mitä kuuntelevat.

Kazuyuki Kishino: Juuri niin. He eivät välitä tietää mistä heidän kuuntelemansa musiikki on peräisin. Aivan kuin he olisivat conbinissa (= lähikaupassa). (nauraa) "Tänään kokeilen tätä, syön tämän." (nauraa)

Edustaako kokeelliseksi luokiteltu musiikki teille jotakin erityistä?

Kazuyuki Kishino: Minä en näe kategorioita tai lajeja. Teen vain sitä mitä haluan tehdä. En koskaan sano itselleni: "Okei, nyt teen noisea tai kokeellista musiikkia." Sellainen minä vain olen. (nauraa)

Tatsuya Yoshidan paluu ZENI GEVAan, ANP:n uudelleenmuodostuminen ja Maximum Money Monsterin uudelleenjulkaisu ovat kaikkia asioita, jotka tuovat menneisyyden tähän päivään. Onko tämä sattumaa vai onko sinulla tietoinen halu palata juurillesi?

Kazuyuki Kishino: Ne tapahtuivat ihan tuosta vaan, sattumalta. Satuin törmäämään Seijiro Murayamaan Pariisiissa 2001, ja päätimme koota ANP:n uudelleen yhteen. Olin esiintymässä ja hän tuli tapaamaan minua backstagelle. "Hei, sinä siellä!" (nauraa) Olimme kadottaneet yhteyden 20 vuotta sitten ja yhtäkkiä hän vain ilmestyi taas. Se oli hauskaa.

Siirrytään tulevaisuuden projekteihin. Voimmeko odottaa pian uutta ZENI GEVA -albumia?

Kazuyuki Kishino: Kyllä, toivon mukaan.

Tatsuya Yoshidan kanssa?

Kazuyuki Kishino: Tietenkin. Mutta saa nyt nähdä. Emme ehtineet studioon ennen kiertuetta. Toivottavasti meillä on palattuamme aikaa lähentyä toisiamme sekä musiikillisella että henkilökohtaisella tasolla.

Seuraavaksi kysymys Mitsuru Tabatalle. Kerroit hiljattain Jrawk-nettilehdessä haluavasi säveltää kauhuelokuvien ääniraitoja. Onko sinulle avautunut sellaisia mahdollisuuksia?

Mitsuru Tabata: On, äänitän tällä hetkellä kauhumusiikkilevyä.

Elokuvaa varten?

Mitsuru Tabata: Ei, me vain kuvittelemme elokuvan.

Kazuyuki Kishino: Minäkin olen tehnyt sellaisen. Albumini Akumu, mikä tarkoittaa painajaista, on kuvitteellisen elokuvan soundtrack.

Kazuyuki, elektronisesta kokeilusta on tulossa tärkeä osa soolomusiikkiasi, kuten esimerkiksi juuri Akumusta voi kuulla. Onko sinulla joskus halua palata ZENI GEVAn kaltaiseen hiomattomaan ja orgaaniseen soundiin?

Kazuyuki Kishino: Mielestäni elektronisetkin työni ovat orgaanisia. En ole koskaan ajatellut että musiikkini olisi digitaalista tai mekaanista.

Niin, sisällytät albumeillesi myös kenttä-äänityksiä. Millaisia paikkoja suosit näitä töitä varten?

Kazuyuki Kishino: Minulla ei ole vielä paljoa kokemusta kenttä-äänityksestä, mutta luonnollisten äänien taltioimisen kannalta rakastan Australiaa. Vuonna 2006 kävin Kakadun kansallispuistossa Pohjois-Australiassa ja kuuntelin maalaismaisemaa. Olin aivan hämmästynyt. Sain kuunnella luonnon sinfoniaa. Eikä siihen tarvita huumeita. (nauraa) Se on kuin juurilleen palaisi, mutta samalla myös hyvin kosminen tunne.

Onko sinua koskaan kiinnostanut kenttä-äänittää kaupunkiympäristössä? Esimerkiksi Tokiossa, kaupunkikeskustassa, liikenteessä...

Kazuyuki Kishino: Ei, vihaan niitä keinotekoisia ääniä, mitä esimerkiksi autoista ja tehtaista tulee. Tästä huolimatta äänitin kyllä Tokion lähiöissä silloin kun asuin siellä. 20 vuotta takaperin siellä ei ollut niin paljoa taloja eikä ihmisiä kuin nykyään. Silloin saattoi olla tietoinen luonnosta, puista, linnuista, villieläimistä. Mutta nyt ne samat paikat ovat ruuhkaisia. Siellä on lähinnä tehtaita ja kauppoja. Onhan siellä vielä joitakin vihreitä alueita, joissa koetan äänittää lintujen laulua, mutta se on hyvin vaikeaa. (imitoi auton ääntä ja nauraa) Joskus kuitenkin onnistun nappaamaan mielenkiintoisia hetkiä. Luonnollisten ja keinotekoisten äänien sekoituksen. Silloin kun onni potkaisee tällaisen äänittämisessä, käytän niitä. Kuten lintujen laulua yhdistettynä tehtaan ääniin. Tällaiset hetket saattavat kuulostaa odottamattomilta, mutta joskus ne tapahtuvat aivan yhtäkkiä. Tärkeintä on päättää ovatko kuullut asia kiinnostavia vai ei. Tällaista sattuu tietenkin joka päivä, mutta jos niihin ei kiinnitä huomiota, ovat ne vain ympäröiviä ääniä. Mutta jos kuuntelee tarkkaan ja kiinnostuu siitä, äänet saavat erityisen tarkoituksen. Siitä minä tykkään kenttä-äänityksessä, täydellisyyttä ei voi saavuttaa. Aina tulee eteen jotakin odottamatonta.

Et pysty täysin hallitsemaan sitä puolta työstäsi.

Kazuyuki Kishino: Niin juuri, en pysty hallitsemaan sitä. Se on mielestäni mielenkiintoista ja samalla myös huvittavaa.


Kiitämme Instants Chavirés'n Jean-François'aa ja tietenkin Kazuyuki Kishinoa, Mitsuru Tabataa ja Tatsuya Yoshidaa haastattelun antamisesta sekä kärsivällisyydestä heikon englanninkielisen ilmaisumme kanssa.