MUCC Pohjoismaissa 7.-13.10.2009

Lokakuussa 2009, kahden ja puolen vuoden odotuksen jälkeen, oli MUCC:n aika palata valloittamaan Eurooppaa oneman-kiertueella. Yhtye esiintyi esiintyi Euroopassa 17 eri kaupungissa, joista useassa se vieraili nyt ensimmäistä kertaa. Emme voineet ohittaa mahdollisuutta seurata bändiä tällä kaivatulla kiertueella, ja siksi olimme paikalla yhteensä viidessä kiertueen konsertissa: 7.10. Helsingissä, 8.10. Malmössä, 10.10. Tukholmassa, 11.10. Göteborgissa ja 13.10. Kööpenhaminassa.

Syksyisissä kaupungeissa keikkoja olivat kokoontuneet kuuntelemaan hyvin vaihtelevankokoiset joukot: paikalla olleen yleisön koko vaihteli Malmön vajaasta sadasta mukavan täynnä olleisiin Helsingin Tavastiaan ja Tukholman Klubbeniin. Tunnelma jonossa oli kaikissa kaupungeissa lämmin ja ilmassa oli odotusta: MUCC:n tuloa oli selvästi toivottu. Helsinki ja Göteborg saivat viime kesänä nauttia bändin festariesiintymisistä, mikä varmasti jätti jälkeensä halun kuulla lisää. Göteborgissa yleisössä näkyi jopa yllättävän paljon normaalin metallikansan näköistä väkeä, ja yleisön huudossa kuului vahvasti miesääntä joukossa. Muissa kaupungeissa yleisö oli enemmän tyypillistä J-rock-keikkojen yleisöä: japanilaisia alakulttuureja mukaillen pukeutuneita tyttöjä, joukossa yksittäisiä poikia.

Pieniä eroja eri kaupunkien välillä oli, mutta pääasiassa keikat noudattivat samanlaista kaavaa. Ovet avautuivat ajallaan, yleisö siirtyi narikan kautta sisään. MUCC:n esiintymispaikat Pohjoismaissa olivat tyypillisiä muutaman sadan hengen rock-klubeja. Lavan eteen tiivistynyt yleisö odotti keikkaa jutellen, jännittäen, roudareita tarkkaillen. Keikan alkuajankohdan lähestyessä ”MUCC!”-huudot kovenivat ja tihenivät.

Jännitys saavutti huippunsa, kun valot sammuivat, taustamusiikki hiljeni ja rauhallisen mystinen, odotusta henkivä Kyuutai-intro alkoi kuulua kaiuttimista. Bändi asteli lavalle tutussa järjestyksessä: rumpali SATOchi, basisti YUKKE, kitaristi Miya, kukin tervehtien yleisöä lyhyesti ja asettuen sitten omalle paikalleen instrumenttinsa luokse. Vokalisti Tatsuro antoi odottaa itseään - hän saapui lavalle vasta, kun ensimmänen kappale, Houkou, alkoi. Energinen kappale saattoi keikan vauhtiin: rytmikkäät kitarariffit saivat yleisön hyppimään mukana ja kertosäkeen huhuilevaan lauluun yhdyttiin innokkaasti.

Kappale pysähtyi hetkellisesti parin ensimmäisen säkeistön jälkeen antaen bändille tilaa tervehtiä yleisöään: SATOchi huudatti väkijoukkoa rumpusettinsä takaa virnuillen, Miya lavan etureunassa kitaraansa tapaillen ja Tatsuro mikrofoniaan yleisöön kurkottaen, YUKKE ehkä taustalla hymyillen. Sitten taas riffit ponkaisivat vauhtiin, ja oli aika kitarasoololle, jonka aikana sekä Miya että YUKKE saapuivat lavan etureunaan irrottelemaan. Kappaleen loputtua huuto täytti salin, joka tuntui olevan täynnä onnellisia ilmeitä: voimakas aloituskappale sai aikaan vahvan läsnäolon tunteen, joka oli bändiä paljon odottaneille faneille arvokas.

Seuraava kappale oli astetta rauhallisempi ja melodisempi Hide and Seek, jonka niin ikään voimakkaat kitarariffit antoivat mahdollisuuden moshata, mutta jonka maalailevat laulumelodiat toisaalta herkistivät tunnelmaa. Bändi antoi kappaleelle tilaa hengittää rauhallisella lavaolemuksellaan, kukin keskittyen omaan instrumenttiinsa, Tatsuro liikkeillään eläytyen. Kitarasoolon aikana oli jälleen Miyan ja YUKKEn aika loistaa yhdessä.

Siirtymä seuraavaan kappaleeseen oli vaikuttava: Hide and Seekin raskaita lopputahteja seurasi Agehan herkkä intro, jonka ajaksi kaikki tuntui pysähtyvän. Kappaleen alku oli myös visuaalisesti vaikuttava: valot korostivat pysähtynyttä tunnelmaa, Tatsuro kohotti kätensä päänsä yläpuolelle ja suuntasi kateensa ylös ennen vajoamistaan alas moshaamaan pää polvien tasolla, kädet sivuilla, kun raskas kitarariffi otti jälleen vallan. Elektronissävyinen kappale on syksyn 2008 singlejulkaisu, ja siksi ehkä yksi illan odotetuimmista, mikä näkyi myös yleisön keskittyneen vastaanottavassa olemuksessa, kun se sai moshata sydämensä kyllyydestä. Kappaleen suoraviivainen voimakkuus ja läpitunkevuus ovat sen ehdottomia vahvuuksia live-esityksenä.

Elektroninen linja jatkui, kun vuorossa oli Fukurou no yurikago. Kappale on Shion-albumin julkaisusta asti ollut melko pysyvä osa MUCC:n settilistaa, minkä ymmärtää, kun sen pääsee itse kuulemaan. Tyyliltään se poikkeaa hyvin paljon bändin muusta tuotannosta, mikä korostuu, kun sen kuulee uudempien kappaleiden joukossa. Kitarasoundi on kevyempi, Tatsuron vokaalit korkeammassa rekisterissä ja elektroniset elementit todella kuultavissa. Kelluva melodia ja eteenpäin vievä rumpukomppi veivät yleisön mukanaan, ja bändin lavaolemusta oli riemastuttavaa seurata: esiintymisen rentous kertoi, että yhtye todella nauttii tämän kappaleen soittamisesta.

Lemming alkoi SATOchin rokkaavalla rumpukompilla, johon hetken päästä kitara ja sitten basso liittyivät. Intro oli ehdottoman tarttuva, ja mikä näkyi välillä myös Tatsuron erityisen villeissä tanssiliikkeissä. Erityisesti Malmön konsertissa kuva vapautuneen innostuneesti liikehtineestä vokalistista piirtyi verkkokalvoille, ja sama tunne välittyi myös yleisöön. Kappaleen tunnistettavimpia piirteitä on sen energinen kitarariffi, jonka tahtiin yleisön oli helppo villiintyä. Hauska yksityiskohta oli myös kitarasooloa edeltänyt riffiosuus, johon Tatsuro yhtyi lallattelemalla.

Sitten oli aika ensimmäiselle välispiikille, jonka Tatsuro käytti bändin esittelemiseen (”We are MUCC from Japan!”) sekä yleisön kiittämiseen (”Thank you for coming tonight!”). Hän myös riemastutti yleisöä tervehtimällä sitä paikallisella kielellä: ”God kväll!” nosti hymyn monen kasvoille. Vokalistin puhe oli haparoivaa, jopa hellyttävällä tavalla epävarmaa. Hän pysähteli kuin muistellakseen, mitä olikaan sanomassa, ja piti pitkiä miettimistaukoja, mikä sai yleisössä aikaan naurunpurskahduksia. Tatsuro ei kuitenkaan ollut tästä hämillään, vaan naurahteli itsekin. Yleisö vastaili kannustavilla huudoilla selvästi arvostaen vokalistin panosta.

Monen oli vaikea pysyä aloillaan, kun Tatsuro otti huuliharppunsa esiin. Hän leikitteli sillä kiusoittelevaan tapaan, ja kun hän kysyi: ”Are you ready to dance?” ja YUKKEkin vaihtoi pystybassoonsa, yleisön riemu pääsi irti. Oli vuorossa FUZZ, kevään 2008 singlejulkaisu, joka on ehdoton hitti bändin livekappaleiden joukossa, ja siksi ehkä odotetuin osa keikkaa. Kappaleen vastaanotto oli huumaava: yhteen tahtiin hyppivä ja täysillä nauttiva yleisö oli vaikuttava näky, ja Tatsuro villitsi sitä huudoillaan ja ilmeillään entisestään. Vauhdikkaan kitarasoolon aikana Miya saapui lavan etureunaan irrottelemaan, samalla kun Tatsuro kävi kiusoittelemassa eturiviä. Myös YUKKEn soitto oli viihdyttävää katsottavaa: basisti käsitteli soitintaan kuin tanssipariaan. Kun kappale päättyi, yleisö puhkesi äänekääsen huutoon: kappale todella nosti tunnelman huippuunsa.

Tanssittava tunnelma jatkui, kun seurasi Oz, jonka saattoi alkuun elektroninen intro. Kuten useita muitakin Kyuutai-albumin kappaleita, sitä kannattaa vahva kitara, joka antoi Miyalle tilaisuuden loistaa. Rytmikäs ja tukeva rumpukomppi johdatti kertosäettä, jonka mukana oli helppo innostua laulamaan. Erityismaininnan ansaitsevat Tatsuron värikkäät eleet ja pieni, hauska käsiliike, jonka vokalisti toisti aina kappaleen toisen kertosäkeen aikana. Kappaleen rytmi ja melodia tuntuivat imeytyvän syvälle ruumiiseen ja raajoihin, ja siksi se toimi energisen tunnelman ylläpitämisessä erinomaisesti.

MUCC:n kiertueen settilista sisälsi hyvin vähän vaihtelua, mutta keikan kahdeksatta kappaletta bändi varioi hieman. Helsingissä ja Tukholmassa kuultiin Kyuutai-albumilta YUKKEn sävellys Fuyuu, jonka pehmeä ja kelluva melodia imivät mukaansa herkän keveään tunnelmaan. Kappaleessa kuultiin myös huuliharppua pienen, herkullisen ja terävän soolon muodossa. Kappaleen lopuksi Tatsuro kiitti yleisöä kevyesti kumartamalla vieno hymy kasvoillaan.

Malmössä, Göteborgissa ja Kööpenhaminassa Fuyuun sijalla kuultiin Kanariya, Sora to ito -singlen normaalipainoksen B-raita. Kappaleelle antaa hengen YUKKEn pehmeäsontisella pystybassollaan soittama riffi, jonka ensimmäisten tahtien kuuleminen sai yleisön villiintymään. Jazzahtava kappale poikkesi tyyliltään muista settilistan kappaleista ja siksi piristi tunnelmaa vaihtelulla. Suoraviivaisten laulusäkeistöjen ja melodisen kertosäkeen vuorottelu vahvan bassosoinnin tukemana toi kappaleelle tarttuvaa svengaavuutta, mikä teki siitä yhden keikan kohokohdista.

Kappaleen loputtua yleisö osoitti jälleen suosiota, mutta pian Tatsuro pyysi sitä eleillään hiljenemään. hanabin ensimmäiset sanat nostattivat riemunkiljahduksia, jotka vaimenivat nopeasti, kun yleisö keskittyi kuuntelemaan vokalistin soolon aloittamaa kappaletta. Lempeä tunnelma rauhoitti mielen, eikä väristyksiä selkäpiissä voinut välttää, kun Tatsuron ääni tuntui täyttävän koko salin. Kappale kasvaa ensin kitaran pehmeällä säestyksellä, sitten selkeärytmisellä rumpukompilla ja melodian vaihtumisella B-osaan. Unenomainen rauhallisuus vaihtui onnellisen innokkaaksi hyppimiseksi tempon noustessa ja basson astuessa mukaan hieman ennen kappaleen puoliväliä. Kaunis tunnelma säilyi, ja kappaleen loputtua oli hymynkare nähtävissä niin bändin kuin yleisönkin kasvoilla.

Seuraavaksi Tatsuro ilahdutti yleisöä jälleen pienellä välispiikillä. Hän kehui ja kiitti yleisöä, välillä kolmella kielellä: ”Thank you! Arigatou! Kiitos!”. Riemukkaan vastaanoton saivat vokalistin sanat, joilla hän lupasi bändin palaavan, Helsingissä sanoin: ”I... we promise come back again – promise!” ”Everybody come back, please!” hän esitti pyynnön yleisölle vielä vahvistukseksi.

Tämän jälkeen Tatsuro pyysi jälleen yleisöä hiljenemään, ja Sora to iton herkkä intro alkoi. Erityisesti Göteborgissa valot tukivat tunnelmaa mystisyyttä luoden. Viimetalvinen singlejulkaisu on yksi suosituimmista kappaleista bändin viime aikojen tuotannossa ja se saikin yleisöltä eläytyvän vastaanoton. Kappaleessa vuorottelevat säkeistöjen herkät laulumelodiat ja vahvan kitaran värittämät kohdat, joita Tatsuron voimakkaan kaunis tulkinta korosti. Kappaleessa on paljon samaa haikeaa sävyä kuin hanabissakin, ja siksi näiden kappaleiden perättäisyys loi oman tunnelmajatkumonsa muun keikan sisälle.

Tunnelma vaihtui taas toiseen, kun Shiva alkoi kitarariffin käynnistämänä. Live-esityksenä Shion-albumin kappale on ehdoton helmi: nopeatempoinen, energinen ja rokkaava. Bändi ei jättänyt tilaisuutta käyttämättä, vaan otti yleisöstään loputkin mehut irti liikkumalla lavalla aktiivisesti, välillä jopa toistensa soittimia väistellen. Miyan taustalauluosuus lisäsi melodiaan syvyyttä tuovaa harmoniaa. Kitarasooloa edeltäneen osan aikana Tatsuro huudatti yleisöä tuttuun tapaansa: ”Say whoa!” hän komensi, ja jo valmiiksi riehuva yleisö villiintyi entisestään. Kappaleen positiivinen, reipas melodia sai kuulijat todella riemuitsemaan ja hyppimään mukana - ja hymy oli myös vokalistin kasvoilla, kun hän selvästi iloitsi yleisön innokkaasta reaktiosta.

Seuraavan kappaleen alkaessa tunnelma vaihtui vielä yhteen äärilaitaan. Rumpu- ja bassovoittoinen intro sekä sen tahtiin taputtava ja huutava yleisö saattoivat käyntiin Bouzenjishitsun, yhden MUCC:n historian voimakkaimmista livekappaleista. Kitaran mukaantulo nosti jännitettä, ja jos ei aiemmin keikan aikana ollut moshannut itseään pyörryksiin, se tapahtui nyt. Tatsuron matalat vokaalit ja vähäliikkeisen ahdistava melodia saivat kappaleen tunnelman välittymään kuristuksena rintaan, ja intensiivinen bassosointi levitti tunteen koko vartaloon. Kokemuksena Bouzenjishitsun kuuleminen livenä on ainutlaatuinen, ja kappaleen loputtua oli haukottava hetki henkeä. Hienoa oli myös huomata, että erilaisuudestaan huolimatta näinkin vanha kappale istui erinomaisesti uudempien kappaleiden joukkoon eriytymättä kokonaisuudesta. Silti se säilytti alkuperäisen tunnelmansa: energia, tunne ja voima tuntuivat yhtä vahvoina kuin vuosien takaisissa esityksissäkin.

Raskas tunnelma sai jatkoa, kun vuorossa oli varsinaisen settilistan päätöskappale Ranchuu. Kappaleella on vankka asema osana MUCC:n live-show’ta, ja niin tälläkin kiertueella bändi antoi siitä rutinoituneen mutta energisen esityksen. Samasta syystä se on myös yleisön suosikkeja: rankkojen kitaravoittoisten sekä melodisten osioiden vuorottelu antoi yleisölle mahdollisuuden nauttia moshaamisesta ja riehakkuudesta. Kappale taukosi hetkeksi, kun Tatsuro jatkoi siihen liittyvää perinnettä pyytämällä yleisöä istumaan alas. Bändin tuntevat fanit osasivat odottaa tätä, uudemmat kuulijat ehkä hieman epäröivät, mutta lopulta lähestulkoon kaikki tottelivat vokalistin käskyä ja istuutuivat - kuka lattialle, kuka tilanpuutteessa takana olevan syliin. Tatsuron ohjeiden ja SATOchin laskun mukaisesti yleisö loikkasi yhtenä aaltona takaisin ylös jatkamaan riehumista entistä innokkaampana. Kappaleen päättäväisen raskaat viimeiset soinnut olivat tehokas lopetus keikan varsinaiselle setille, jonka jälkeen bändi vetäytyi hetkeksi lavalta.

Yleisö jäi odottelemaan encorea sekä sulattelemaan juuri näkemäänsä ja kuulemaansa. Lopun kahta vanhempaa kappaletta lukuunottamatta settilista koostui täysin yhtyeen kahden uusimman albumin, Shionin ja Kyuutain kappaleista. Kumpikin näistä on julkaistu MUCC:n edellisen Euroopan oneman-kiertueen jälkeen, ja siksi tunnelmakin oli uudenlainen. Vaikka moni varmasti kaipaa yhtyettä sellaisena, kuin se oli vielä muutama vuosi sitten, ei sen nykyisyydestä voi olla vaikuttumatta. Lavalla nähtiin itsevarma, mutta helposti lähestyttävä bändi, joka otti yleisönsä luonnollisuudellaan, lavan täyttävällä olemuksellaan ja vahvalla tietoisuudella taidoistaan.

Kokemus näkyi myös siinä, miten bändi mukautui kulloiseenkin keikkapaikkaan ja yleisöön esiintymisen hengen muuttumatta. Bändi oli kuin kotonaan Tavastian tai Klubbenin kaltaisilla suuremmilla klubeilla, mutta erityisesti taito tuli esiin Malmön pikkuruisella Kulturbolagetilla. Yleisöä oli tämän tasoisen bändin suosioon nähden paikalla vain kourallinen, mutta sitä ei bändin lavaolemuksesta huomannut. Päinvastoin, keikka tuntui todella tyytyväiseltä ja hyväntuuliselta, pienen yleisön takia myös erityisen intiimiltä. Yleisön oli helppo nauttia keikasta, kun bändi näytti viihtyvän lavalla vaikuttaen erityisen läheiseltä ja kuulijoilleen omistautuneelta.

Ehdottoman tärkeä osa MUCC:n live-esiintymisten nautittavuutta on Tatsuron omaperäinen, valloittava lavakarisma. Vokalisti tuo eleillään ja olemuksellaan kappaleisiin uusia ulottuvuuksia ja merkityksiä, ja pelkkään hänen tarkkailemiseensa voisi varmasti käyttää useammankin keikan. Mahdollisuus nähdä useampi keikka peräkkäin antoi kuitenkin myös tilaisuuden suunnata huomio vokalistista muihin bändin jäseniin, mikä oli arvokas kokemus. YUKKEn positiivisen oloinen lavaolemus oli hurmaava: basisti keskittyi soittoonsa jatkuvasti hymyillen, eteerisesti eläytyen ja välillä soittimensa kanssa muusta todellisuudesta eristäytyen. Miyan soitto oli keskittyneen valloittavaa, hiljaista show’ta, ja eläytyvän kitaristin ilmeet olivat korvaamaton näky. Huomionarvoista oli myös kitaristin ja basistin saumaton yhtyeistyö: kun Tatsuro ja SATOchi keskittyivät omiin osuuksiinsa, Miya ja YUKKE loivat yhdessä soinnille vakaan pohjan. Rumpali on useimmiten pakostakin enemmän taustalla, mutta näköyhteyden salliessa SATOchin soittoa oli riemastuttavaa seurata. Rumpalin virnuilu ja rytmiin eläytyminen silloinkin, kun hän ei varsinaisesti soittanut, teki soitosta persoonallista ja innostunutta katseltavaa.

Encorea odoteltiin vaihtelevissa tunnelmissa hiljaisena tai jutellen, välillä huudellen. Helsingissä ja Tukholmassa yleisö lauleli - ehkä toiveikkaana - Yasashii utan melodiaa. Kun bändi taukonsa pidettyään palasi lavalle, puhkesi yleisö huutoon. Kööpenhaminassa huudeltiin äänekkäästi Libraa toivoen, mutta sitä, kuten ei myöskään Yasashii utaa, ei kuultu. MUCC kuitenkin suhtautui vaatimuksiin huumorilla: kun ”Libra!”-huudot kaikuivat yleisöstä, Tatsuro tekeytyi ymmärtämättömäksi ja osoitti rintakehäänsä kysyen: ”Nip?”.

Encoren alun bändi käytti useimmiten huvittaviin puheenvuoroihin. Helsingin ja Göteborgin keikoilla koettiin riemastuttavia hetkiä, kun Tatsuro totesi yleisölle: ”I teach you Japanese!”. Helsingissä hän opetti sanan ”edamame”, Göteborgissa sanan ”bikkuridonkii” (”Bikkuri Donkey”) - jättäen kuitenkin ystävällisesti kertomatta näiden merkitykset. Tällöin japania ymmärtämättömänkin epäilykset ehkä heräsivät, ja tosiaan: näistä sanoista voi olla hyötyä, jos kuljet nälkäisenä Japanissa ja kaipaat soijapapuja syödäksesi tai etsit hampurilaisravintolaa.

Tässä vaiheessa tarjoutui tilaisuus myös muiden jäsenten puheenvuorolle. Göteborgissa Tatsuro tarjosi mikin ensimmäisenä YUKKElle, joka esitteli itsensä: ”Do you know me? I’m YUKKE”, ja tähän Tatsuro kommentoi: ”Yes, we have YUKKE.” Basistin lopettua yleisö alkoi huutaa Miyan nimeä, joka antoi oman kommenttinsa kehuen kaupunkia, ja sitten SATOchin, jonka viesti oli: ”I love you, you, and you!”

Encoren ensimmäisellä kappaleella MUCC antoi yleisölle mahdollisuuden nauttia bändin vanhoista suosikkikappaleista. Helsingissä ja Kööpenhaminassa kuultiin Utagoe Gokusai-albumilta. Menevä, melodialtaan pehmeän pirteä kappale sopi nostattamaan tunnelmaa vielä konsertin loppupuolella. Malmössä ja Tukholmassa encoren ensimmäinen kappale alkoi tarttuvalla bassointrolla, joka sai innostuneen vastaanoton. Oli vuorossa Saishuu ressha, vuonna 2004 julkaistu single, joka on edelleen yksi yleisön suosikkikappaleista. Göteborgissa yleisö sai - naurettuaan ensin itsensä tikahduksiin bändin puheille - herkistyä Ryuusein kauniin surusävyisen intron alkaessa. Yleisö tunnelmoi mukana rauhallisesti nyökytellen ja kappaleen melodiaan eläytyen.

Keikan viimeisenä kappaleena MUCC tarjosi uuden singlejulkaisunsa, Freesian. Vaikka yhtye esitti kappaleen jo viime maaliskuussa konsertissaan Nippon Budokanilla, Euroopassa se kuultiin ensimmäistä kertaa livenä tällä kiertueella. On ehkä riski soittaa yleisölle tuntemattomampi kappale keikan lopuksi, mutta tunnelmaltaan Freesia oli siihen täydellinen. Kappaleen elektronissävytteinen intro on pehmeän rauhoittava, melodia sulavan leijaileva, kitaran tuodessa siihen särmää. Vaihtelevat melodiat ja sävyt tekivät kappaleesta mielenkiintoista kuunneltavaa, ja bändin tulkinta siitä oli syvä ja herkkä. Yleisö vaipui Freesian lempeän surumieliseen sointiin samalla kun se ikuisti mieleensä keikan viime hetkiä. Kappale päättyi Miyan kitaran villiintyneen leikkisään irrotteluun ja Tatsuron hymiseviin vokaaleihin, jotka viimeistään loivat todellisuudesta irrottautuneen tunnelman. Kappaleen loputtua bändi kiitti ja hyvästeli yleisönsä ystävällisin elein ja poistui sitten lavalta.

Freesian viimeiset soinnut leijuivat vielä ilmassa, kun yleisö alkoi purkautua salista. MUCC jätti jälkeensä vaikuttuneen ja onnellisen, osittain jopa eteerisen mielialan. Vanhat fanit keikka sai muistamaan, miksi he tästä bändistä niin paljon pitävät, ja uusille kuulijoille se antoi lisää syytä innostua. Kun bändiä seurasi useamman keikan peräkkäin, vaikutti sen esiintymisen luoma kokonaisuus. Yleisö ja keikkapaikka vaihtuivat, mutta tunnelman käsinkosketeltavuus säilyi. MUCC:n lavaolemus on ainutlaatuinen ja nautittava - tämä kiertue jätti jälkeensä suuren joukon kuulijoita, jotka janoavat päästä näkemään bändin uudestaan.



Keikat:

7.10.2009 Tavastia, Helsinki, Suomi
8.10.2009 Kulturbolaget, Malmö, Ruotsi
10.10.2009 Klubben, Tukholma, Ruotsi
11.10.2009 Brewhouse, Göteborg, Ruotsi
13.10.2009 Lille Vega, Kööpenhamina, Tanska

Settilista:

Intro (Kyuutai)
Houkou
Hide and Seek
Ageha
Fukurou no yurikago
Lemming
-MC-
FUZZ
Oz
Fuyuu (Helsinki, Tukholma) / Kanariya (Malmö, Göteborg, Kööpenhamina)
hanabi
-MC-
Sora to ito
Shiva
Bouzenjishitsu
Ranchuu

Encore:
-MC-
Utagoe (Helsinki, Kööpenhamina) / Saishuu ressha (Malmö, Tukholma) / Ryuusei (Göteborg)
Freesia


JaME kiittää Twisted Talentia ja Live Nationia.

Kuvista 6 ensimmäistä Tukholman-keikalta, kuvaajana Maija Haka. Loput Helsingistä, kuvaaja Tiina Hirvonen.