miyavi - [Room No. 382] Remixed by TeddyLoid

Olen odottanut tämän albumin julkaisua kuin kuuta nousevaa aina siitä asti, kun uutinen korviini kantautui. Uskon, että levy olisi ollut minulle täysin yhdentekevä eikä nimi TeddyLoid sanoisi mitään, jos en olisi sattunut olemaan Miyavin keikoilla heinäkuussa hänen vieraillessaan Suomessa. Ihastuttuani kuitenkin keikoilla Kavki Boizeihin, Miyavin taustaryhmään, jossa osallisena myös Teddy oli, odotin innolla tätä julkaisua. TeddyLoid viihdytti yleisöä Miyavin vetäytyessä ansaitulle tauolle puolivälissä keikkaa eikä saanut miksauksillaan ketään yleisössä tylsistymään, vaikka itse pääartisti ei enää seisonutkaan lavalla.

Odotin tämän levyn ennen kaikkea virkistävän muistojani kyseisiltä kahdelta keikalta, mutta otin tämän myös hieman uteliaisuuden kannalta, koska en ole koskaan aiemmin kuunnellut DJ:n tekemiä remix-versioita. Ippiki ookami ronin mukana keikkafiilis teki kuitenkin pikkuhiljaa comebackia mieleeni, sillä kappale oli rempseä, mutta kuitenkin kaunis, ja erityisesti keskivaiheen piano-osio oli hieno ja rauhoittava. Pidin siitä kovasti, vaikka minun onkin hieman vaikea arvostella miksauksia.

Toisena kuunteluvuorossa oli 2 be wiz U, joka oli hieman yksitoikkoinen alusta loppuun, mutten silti voi kieltää, etteikö TeddyLoid olisi tehnyt hyvää ja taitavaa työtä. Erityisesti kappaleen lopetus Miyavin kitarasooloiluun oli upea.

Jibun kakumein pyörähtäessä soimaan en voi kuin aukoa suutani häkeltyneenä ja epämääräinen "wau" karkaa suustani. Kappaleen alku on lumoava, niin nätti ja helposti fanikohtauksia aiheuttava. Biisi on hyvä alun perinkin, enkä voi kieltää, ettenkö olisi aluksi hieman pelännyt, josko miksaus olisi pilannut sen - onnekseni olin kuitenkin väärässä. Mukana oli nyt vähemmän ns. jumputusta ja enemmän kauniita kohtia eikä ihme, että biisi nousi suosikiksini tähän menneistä.

Dear my friendin kaanonissa oleva rauhallinen alku on minun mieleeni, mutta mitä edemmäs mennään, sitä mukaansa tempaavammaksi kappale muuttuu ja halu jammailla sen kun kasvaa. Dear my friend haastaa kyllä Jibun kakumein paikan top-listallani, mutta ei kuitenkaan aivan riitä sitä viemään. Tässä vaiheessa huomaan pitäväni enemmän tällaisista hieman rauhallisemmista kuin riehakkaammista versioista.

Viidentenä vuoroon pomppaa Kimi ni negai wo, enkä kiellä, etteikö alkureaktioni ollut lähellä samaa kuin Jibun kakumein kohdalla. Uskomattoman ihana alku, piste. Alan päästä jo hyvin mukaan tähän musiikkityyliin ja alan jopa nauttia tästä, vaikka tavallisesti en miksauksista välitä. Levy vain paranee mitä pidemmälle mennään ja kuuntelun mukana tullut hyvä fiilis ei ole katoamassa. Kimi ni negai wossa parhaiten mieleeni jäi omaperäinen ja kiva kertosäe, eikä miinuksia juurikaan osaisi tälle biisille jaella.

Kuudentena oleva Señor, señora, señorita aiheuttaa ehkä katkerimman pettymyksen minulle tällä levyllä, koska oletin version täsmäävän Suomen keikoilla esitettyjen kanssa. Olin kuitenkin väärässä, mutta jos unohdetaan tämä henkilökohtainen mielipiteeni, sanoisin kyllä pitäväni tästä, sillä kappaleen mystisyys säilyy kivasti mukana läpi biisin.

Rock no gyakushuu on aivan menevä kappale, vaikkei olekaan levyn parasta tarjontaa. Biisi ei iskenyt minuun samalla tavoin kuin muutamat edelliset, sillä tuntui kuin siitä olisi puuttunut se jokin (tai sitten jäin vain turhan kriittiselle linjalle Señor, señora, señoritan jälkeen).

Joushou kaidoun alusta pidin kovasti ja koko biisi oli aika jännä, en oikein keksi mitään parempaa sanaa kuvaamaan sitä. Soundi jäi hyvin päähän, mutta ei sillä ikävällä tavalla, kuten yleensä ärsyttävät biisit jäävät soimaan korvien väliin eikä niistä millään pääse eroon. En pahemmin välitä tästä kappaleesta alkuperäisenä, joten nostaisin tämän miksauksen jopa sen edelle. Erityisenä plussana voisin mainita noin minuuttia ennen kappaleen loppumista tulleen kohdan, joka poikkesi ihanasti laulun muista biiteistä.

Toisiksi viimeisenä vuorossa on Girls, be ambitious, joka ei sekään kuulu suosikki biiseihini Miyavin diskografiasta. Adjektiivivarastoni on valunut viemäristä alas tai sitten vain joku on antanut minulle vain rajatun pääsyn sinne, koska en osaa sanoa tästä mitään muuta kuin hieno! Ei huono, ei todellakaan, mutta tämä on mielestäni biisi, josta jokaisen pitäisi muodostaa oma mielipiteensä.

Ja viimeistä viedään, eikä yhtään liian aikaisin tai myöhään, vaan juuri sopivassa kohdassa. Ashita, genki ni naaren alku on yksinkertaisen kaunis ja ehdottomasti hyvä valinta levyn lopettavaksi kappaleeksi. Tämän jälkeen kuuntelijalle jää hyvä mieli niin tästä kuin kaikista muistakin biiseistä, ja tuskin kukaan voi sanoa, etteikö TeddyLoid olisi tehnyt huolellista tuota tämän albumin kimpussa.

Kokonaisuudessaan tämä levy on jotain aivan uutta ja jälleen rohkeasti kokeilevaa, kuten Miyavilta on totuttu odottamaankin. Kaikki kappaleet on helppo tunnistaa Miyavin biiseiksi, sillä niissä on säilytetty se tietty omanlaatuisuus, josta kitaristi on helppo tunnistaa. Tätä kuunnellessa on helppo kuvitella itsensä diskon lattialle jytäämään biittien tahdissa ja lahjakkaan DJ:n kannustamana. Yleensä tämän tyyppinen musiikki laukaisee helposti ainakin minulle päänsärkykohtauksen, mutta tällä kertaa niin ei käynyt - pystyin jopa nauttimaan musiikista. Pieni pettymyksen häivä häilyy ainakin omalla taustallani, koska olisin toivonut enemmän keikkojen miksauksia vastaavia versioita kappaleista, mutta kuten kaikki tietävät, kaikkea ei voi saada.

Room No. 382 on ehdottomasti omassa kategoriassaan yksi parhaista, jolle kaikkien kannattaisi antaa tilaisuus ennen suoralta kädeltä tyrmäämistä.

-

[Room No. 382] Remixed by TeddyLoid on tilattavissa CDjapanilta.