Tavastialla lämpömittari nousi uusiin ulottuvuuksiin yhden aikojemme suurimman jrock-nimen rantautuessa Suomeen. Miyavi lämmitti kiitollista yleisöään kahtena peräkkäisenä heinäkuisena kesäpäivänä Helsingissä.
Jännitys väreili ilmassa Kampin aukiolla puoli kolmelta fanien hakiessa jonotusnumeroitaan pelon- ja innostuksensekaisin tuntein keskiviikkoiltapäivänä 2. päivä heinäkuuta. Päämääränä oli nähdä jrock-tähti, jonka mahdollisesta Suomen-vierailusta monet eivät edes olleet uskaltaneet uneksia ennen keikkojen julkistamista.
Dué le quartzista suuren yleisön tietoisuuteen ponnahtanut ja sittemmin soolouralle siirtynyt Miyavi on monelle ollut yksi ensikosketuksista japanilaiseen musiikkiin, ja siksi mies on suomalaisissa jrock-piireissä erityisen rakas. Miyavia voisi yksinkertaisesti kuvailla tyylitaituriksi, jonka käyttämät musiikkityylit ovat vaihdelleet kausittain. Nykyinen suuntaus sekoittaa rockia, hiphoppia, funkia ja kansanmusiikin elementtejä artistin itsensä näköiseksi ja kuuloiseksi iloiseksi keitokseksi. Miestä on usein kuvattu eläväksi ja vauhdikkaaksi live-artistiksi, minkä takia odotukset konsertteja kohtaan olivat kovat.
Sää suosi ensimmäisen päivän jonottajia jopa siihen pisteeseen, että liiallinen kuumuus tuntui ajoittain tukalalta. Narinkkatorilta oli vuorossa melko sujuva siirtyminen Tavastian eteen, jonka ympäröiviä kortteleita värikäs ihmisjoukko ehti piirittää, ja herättää ohikulkijoissa ihmetystä muutaman tunnin ajan, kunnes klubin ovet vihdoin avautuivat sadoille innokkaille odottajille.
Suurin osa faneista siirtyi heti sisään päästyään narikoilta myyntipöydille, joiden ääreltä löytyi monenmoista (ylihinnoiteltua) fanikrääsää, muun muassa pyyhkeitä, levyjä sekä paitoja.
Tavastian vähitellen täyttyessä äärimmilleen kävivät konserttisalin ilmasto-olosuhteet melko tukaliksi. Jo ennen keikkaa yleisö oli paahtumispisteessä ja sisällä tuntui siltä kuin paikka ei olisi ilmastointia nähnytkään. Tupa oli täyteen ahdettu, eikä yleisön keskeltä ollut välttämättä helppo päästä pois vaikka olisi halunnutkin.
Muutaman tunnin odottelun jälkeen valot sammuivat ja päätähuimaava kiljunta täytti salin rikkoen yhdet jos toisetkin tärykalvot intronauhan lähtiessä pyörimään. Ensimmäiseksi lavalle astuivat the KAVKI BOIZ Miyavia komppaava ryhmä koostuen steppaaja Sarosta, dj TeddyLoidista, basisti SHIGEstä, rumpali RYOsta sekä räppäri DAG FORCEsta, joka oli poikien blogin mukaan perheenlisäyksen takia Euroopan-kiertueelta pois jääneen MC TYKOn pestissä.
Illan tähti itse asteli lavalle kimonossa päivänvarjon suojassa, ja keikka saateltiin käyntiin JPN PRIDEn voimin, joka ensisoinnuistaan lähtien sai yleisön menettämään järkensä. Perinnesoittimet olivat hukkua huutomyrskyn alle, eikä saman veroista hysteriaa tuskin Tavastialla ole ennen nähty, edes jrock-keikoilla.
Miyavin lavaehostus oli odotuksiin verrattuna yllättävän yksinkertaista, vaikkei Tavastian kokoiselle lavalle kovin mahtipontista oheisvarustusta mahtuisikaan. Katseenkiinnittäjinä toimivat ainoastaan seinälakana, sekä perinteinen japanilainen taikorumpu. Loput visuaalisesta annista yhtye hoiti itse.
Illan settilistassa vuorottelivat niin vanhat yleisösuosikit kuin uuden levyn materiaali.
Ensimmäinen kappale antoi ensimakua Miyavin tavaramerkistä, huimasta kitaroinnista, ja keikan aikana kuulimmekin niin sähköistä kuin akustista soitantoa. Alusta alkaen päätähden laulua säesti DAG FORCE, joka toi räppäyksillään kappaleisiin hauskaa monipuolisuutta ja katujen gangsta -tunnelmaa.
Seuraavaksi kuultu Kabuki danshi - KAVKI BOIZ - oli pirteä selkeine funk-piirteineen. Puhallinsoittimet loivat tanssittavuutta, ja kitarakomppi oli hyvin mukaansatempaava. Coin Lockers Baby edusti vanhempaa tuotantoa, kuten myös hiukan kaoottisia piirteitä omaava päännytkytys Ossan Ossan Ore Nanbo Galyuu-levyltä.
BOOM-HAH-BOOM-HAH-HAH hymyilytti monia vauhdikkuudellaan sekä koreografiallaan. Kappaleessa oli selkeästi kuultavissa Miyavin nykyinen tyylisuuntaus, eli letkeät rytmit, asenne sekä hiphop-vaikutteet. 21st Century Blues jatkoi samalla leikittelevällä tyylillä räppiosuuksin höystettynä.
Akustiset How to LOVE sekä Kimi ni Funky Monkey Vibration viihdyttivät dj TeddyLoidin antaessa näytteitä beatboxausesta, ja taidokas steppaaja Saro laittoi jalalla koreaksi Miyavin kitaran tahtiin.
Tiskijukka TeddyLoid pääsi hetken päästä esittelemään lisää taitojaan dj-settinsä aikana. MYV GREATEST HITS Medley tarjoili varsinaisen nostalgiapläjäyksen; yleisöä tanssitettiin muun muassa huvittavalla oravaäänellä miksatun Señior Señiora Señioritan tahtiin. Myönnettäköön, ettei Tavastia päästänyt konemusiikkia oikeuksiinsa tykyttävän klubibasson puuttuessa, mutta se ei fanien jammailua paljoa haitannut. Best of -katsaus menneisyyteen ilahdutti monia ja taltutti pahimman janon vanhempien kappaleiden perään.
AHO matsuria varten Miyavi kääriytyi yukataan, vaan perinteisyys vaihtui kuitenkin nopeasti nyrkinpuimiseksi suoraviivaisemman tavaran tieltä; vauhdikas Shouri no V-ROCK hypitti jopa paremmin kuin levyllä, ja Are you ready to ROCKin moshauskehotukset saivat reilun viisiminuuttisen pyörityksen aikana tottuneemmankin rokkaajan pään sekaisin, ja session jälkeen luultavasti puolelta yleisöstä löytyi naapurin hiuksia omasta suusta.
Keikan loppupuolella encoren aikana juhlatunnelma nostettiin kattoon ilmapallojen ja letkeiden latinorytmien avulla. Kaiken riehumisen jälkeen oli hyvä rauhoittua Subarasiki kana, kono sekai - WHAT A WONDERFUL WORLD -:in tahdissa. Lopuksi kokonaisuuden kruunasi yhdeksi uuden levyn yleisösuosikiksi noussut Sakihokoru hana no you ni - Neo Visualizm -, joka ilmeisistä syistä soitettiin ilman SUGIZOn avustusta.
Esityksen edetessä kävi yhä selvemmäksi, että the KAVKI BOIZeille oli annettu esityksessä suuri rooli, eikä iloisenkirjavasta seurakunnasta mielellään jälkikäteen ajateltuna käyttäisikään sanaa taustaryhmä. Vaikka kyseessä oli Miyavi-show, oli KAVKI BOIZeilla kaikilla omat selkeät roolinsa ja osuutensa esityksessä, soolonumeroista puhumattakaan. Miyavi itse huolehti heidän näkyvyydestään, ja antoi heille lavalla jopa yllättävän paljon tilaa. Yhdessä poppoo toimi lavalla kuin mikä tahansa yhteen hiileen puhaltava yhtye.
Miyavi itse vastasi täysin etukäteen saatuja mielikuvia; mies oli täysin tietoinen omasta vetovoimastaan ja osoitti sen flirttailemalla ja keimailemalla yleisölle minkä ehti. Tähti ehti laulamisen ja soittamisen ohella todella kiusata yleisöä ketkuttelullaan, silmäniskuillaan ja poseeraamisellaan.
Liioiteltu itsekeskeisyys ja maneerit kyllä huvittivat, mutteivät ainakaan allekirjoittanutta onnistuneet ärsyttämään; ne vain ikään kuin kuuluivat kokonaispakettiin, ja siihen, minkälaisena olemme kyseisen egorikkaan rocktähden tottuneet mieltämään.
Steppaaja Saro hypitti ja huudatti salamannopean jalkatyönsä esittelemisen ohella yleisöä DAG FORCEn rinnalla. Läsnäolleita ei tosin kahdesti tarvinnut kehottaa liikkumaan; ihmiset olivat mukana kädet ilmassa, pomppien ensimmäisistä sävelistä lähtien.
Yleisöä ei keikkojen aikana todellakaan päästetty vähällä; esiintyjät olivat alati huudattamassa ja kannustamassa yleisöä furiliikkeisiin, tai muuten vain pitämässä tunnelmaa korkealla. Vastaavaa vuorovaikutusta lavalla ja yleisössä olleiden välillä Suomen jrock-keikoilla olemme tuskin koskaan nähneet. Esiintyjät todella vaikuttivat haluavan kaikkien olevan mukana, ja pitivät soitantonsa lisäksi fanejaan olennaisena osana esitystään.
Show kirvoitti etenkin ensimmäisen päivä yleisöstä käsittämätöntä ääntä, ja ylhäältä katsoen koko Tavastia näytti olevan jammailussa mukana. Ihmiset huusivat kuuliaisina mukana kun yhtye kehotti yleisöä laskemaan niin suomeksi kuin japaniksi ja huutamaan Miyavin nimeä, jonka kuulemisesta mies näytti silminnähden nauttivan.
Yleisö koki huuman hetkiä Miyavin spiikatessa suomeksi; oli liikuttavaa, että artisti oli nähnyt niin paljon vaivaa opetellakseen monen lauseen verran kieltämme voidakseen kysellä niin kuulumisia kuin ilmaista rakkauttaan yleisölle keikkamaan omalla kielellä. Miyavi sulatti sydämiä urhealla puhumisellaan; letkautukset kuten "Oliko eilen hauskaa?" ja "Mä oon okei" kirvoittivat yleisöstä huvituksensekaisia huokailuja ja suosionosoituksia. Myös englanninkielen mies taitoi yllättävän hyvin; kaikki yleisölle tarkoitetut lauseet välitettiin englanniksi, vastoin yleistä tapaa; monesti yhtyeet juttelevat yleisölle omalla kielellään, jolloin valtaosalle yleisöä sanoma menee aivan ohi.
Toinen keikkapäivä oli sääolosuhteidensa puolesta ensimmäistä ikävämpi ja jonottajien määrää hillitsi kolea sää sekä ajoittaiset sadekuurot. Fanit eivät kuitenkaan lannistuneet; tieto illan ohjelmasta olisi saanut heidät jonottamaan vaikka läpi myrskyn ja pyryn.
Monet olivat kohdanneet Miyavin jo edellisen päivän keikalla, mutta kerta-annos herkkua ei heille läheskään riittänyt. Ensimmäistä kertaa miehen näkevät taasen tuskin olivat voineet välttyä edellisen päivän hehkutukselta. Myös torstain keikka oli loppuunmyyty: lippujen tullessa myytiin ne vietiin käsistä hetkessä.
Kakkosshow noudatti suurin piirtein samaa kaavaa kuin edellispäivänä, joskin Miyavi seuraavana iltana vaikutti olevan jopa entistä enemmän juhlatuulella. Mies riehui lavalla ja hyppäsi miltei yleisön joukkoon; suomalaisten fanaattisen keikkakulttuurin tuntien, kähmimisine ja repimisineen, itsensä asettaminen fanien ulottuville olikin melko uhkarohkea temppu.
Ylhäältäpäin katsottuna toisen illan aikana meno vaikutti olevan tukalampaa yleisölle; etenkin keskivaiheilla ja etunenässä paikastaan oli pidettävä kiinni kynsin ja hampain, kun taas ensimmäisenä päivänä yleisössä näytti olevan enemmän tilaa tanssille ja jammailulle.
Illan aikana näimme tuttuun tapaan steppausta ja kuulimme beatboxingia. DJ-setin aikana korviin kantautui yllättäen remixattu vanha helmi, POP is DEAD, joka sai yleisön liikkeelle, ja niin tekivät myös Kimi Ni, Dear My Friend sekä aina niin hupaisa oravaääninen Señior Señiora Señiorita.
Suurin ero keikoissa löytyi torstai-illan loppupuolelta, sillä Miyavin viimeisenä iltana encoreen oli lisätty muutama onnistuneesti valittu lisäkappale. Fanien huudettua äänensä käheiksi haluavansa lisää, Miyavi ilmestyi vihdoin lavalle ja päräytti ilmoille virtuoosimaisen kitarasoolon. Hänen lopulta alkaessa tapailla Freedom Fightersn sointuja, yleisö oli seota täysin. Klassikko oli mixattu uuteen uskoon keikkaa varten dj TeddyLoidin osallistumisen myötä ja fanit virittäytyivät yhteislauluun jo ensimmäisistä sekunneista lähtien.
Toinen ekstra oli Miyavin rakkaudenosoitus yleisölleen, hellyttävä We love you ~Sekai wa Kimi wo Aishiteru~, joka herätti tunteita monella yleisössä, eikä vähiten herran suomeksi lausutun "Rakastamme teitä" -siunauksen takia. Monet pyyhkivätkin silmäkulmiaan akustisen tunnelmoinnin lomassa.
Tätä seurasi edellisenä iltanakin kuultu Subarashiki kana kono sekai - WHAT A WONDERFUL WORLD -, ja viimeisenä Miyavin ensimmäisen (mutta toivottavasti ei viimeisen) Suomen-vierailun sai kunnian päättää hyväntuulisesti Sakihokoru hana no you ni - Neo Visualizm -.
Keikan jälkeen Tavastialta virtasi laumoittain hien ja kyyneleiden kastelemia, osittain myös liikuttuneita faneja, ja jo pari minuuttia keikan loppumisesta moni oli tullut siihen tulokseen, että Miyavin keikat olivat heidän parhaita koskaan näkemiään, minkä melkein mikä tuskin oli kovinkaan kaukana totuudesta.
Piti Miyavin korostettua egoismia hauskana tai vastenmielisenä asiana, ei voi kiistää, etteikö miehessä olisi säteilyä ja karismaa. Lavapersoonana hän on kerrassaan loistava viekoittelevin rockkukon elkeineen. Samalla hän osoittautui luultua sympaattisemmaksi, sillä mies säteili myös lämpöä ja välittämistä fanejaan kohtaan, ja osoitti muutenkin olevansa veikeä kaveri.
Musiikillisesti keikkojen pääpaino sijoittui luonnollisesti uuden THIS IZ THE JAPANESE KABUKI ROCK -levyn esittelemiselle. Levyltä oli ilahduttavaa kyllä valittu kaikista menevimmät kappaleet, vaikka itse jäinkin vielä odottamaan tunnelmoivaa NOWHEREGODia. Myös vanhemman tuotannon ystäviä muistettiin remix-session myötä, joten musiikillisesti illat tuskin jäivät keneltäkään vajaiksi.
Lähemmäs kaksituntisen show'n myötä musiikin ohella tarjoiltiin luonnollisesti myös viihdettä. Ensimmäisenä päivänä keikan sisällöstä tietämättömänä oli jännittävää seurata tapahtumien kulkua, sillä koskaan ei voinut tietää mitä mies keksisi tai sanoisi seuraavaksi. Esitys eteni vauhdikkaasti, eikä täytebiisejä tai tylsiä hetkiä ollut. Miyavin vahvuus lienee hänen valovoimaisen show'nsa lisäksi siinä, että mies on monitaituri; hän on yksinkertaisesti upea laulaja ja virtuoosimainen kitaristi.
Yleisesti ottaen meininki oli kahden päivän aikana erittäin pirtsakkaa, eikä energinen show antanut juurikaan hengähdystaukoja, puhumattakaan tylsistä hetkistä. Myös fanit ansaitsevat kiitoksen hienon keikkatunnelman luomisesta, he takuuvarmasti antoivat myös illan esiintyjille unohtumattoman kokemuksen äänekkyytensä ja mukanaolonsa ansiosta.
Ensimmäisen keikkapäivän efekti oli lähinnä lamaannuttava; tieto siitä, että vuosia etäältä ihailtu rocktähti seisoi muutaman metrin päässä ei saman illan aikana saavuttanut aivoja, ja sen takia allekirjoittaneella ainakin osa soitetuista kappaleista meni ohi fiilistelyn kustannuksella. Toisena iltana olikin jo helpompi paneutua itse ohjelmaan, siihen miltä kappaleet kuulostivat, ja muihin yksityiskohtiin, ensijärkytyksen hälvettyä. Täten kahden päivän keikkaputki ei ollut ollenkaan huono asia, ja vaikka toisena iltana kappaleet ja show'n kulun pystyikin pitkälti arvaamaan ennalta, olivat pienet erot ja bonukset ehdottomasti kokemisen arvoisia. Yhdessä kokonaisuuden muodostanut keikkakokemus hipoi täydellisyyttä.
Toivokaamme että ensi vuonna Miyavi lähtee uudelle maailmankiertueelle ja tarjoilee meille lisää samanlaista yleellisyyttä!
--
Kuvista kiitos Marianna Laitiselle.
