Keikkaraportti

BLOOD - Gloria, Helsinki 26. elokuuta 2007

07.09.2007 2007-09-07 13:00:00 JaME Kirjoittaja: Annu

BLOOD - Gloria, Helsinki 26. elokuuta 2007

Aiempaa elektronisempi BLOOD svengasi Gloriassa sunnuntai-iltana lämmittelijänään kreikkalainen ebm-akti Virgins O.R. Pigeons.


© Heikki Mitikka (JaME Suomi)

© Heikki Mitikka (JaME Suomi)
Sunnuntai-iltapäivänä sää ei suoranaisesti suosinut Glorian eteen kerääntyneitä jonottelijoita, mutta sateesta huolimatta klubin eteen oli saapunut kiitettävä määrä väkeä. Yleisön päästyä ovien sisäpuolella kuitenkin paljastui nopeasti, että Gloria oli korkeintaan puolitäynnä. Edellisiin BLOOD -keikkoihin verrattuna tällä kertaa kärsittiin siis yleisökadosta, mikä johtunee viimeaikaisesta japanilaisten yhtyeiden massaryntäyksestä maahamme. Uusien bändien huumassa vanhat suosikit uhkaavat jäädä unohduksiin, mutta uskollisista faneista koostuva yleisö kuitenkin piti meteliä yllä ahkerasti koko illan.

Etukäteen hieman jännitti, minkälaisen vastaanoton illan avaava Virgins O.R. Pigeons tulisi saamaan, sillä mielessä kävi, ettei BLOODin omistautunutta fanikantaa ehkä jaksaisi kreikkalainen (lue: Aasian ulkopuolelta tuleva) synkistely kiinnostaa.
Lämmittelybändi kuitenkin tanssitti Gloriaa ja sai yleisöstä irti yllättävän paljon ääntä ja nyrkintakomista; vastaanotto oli vähintäänkin lämmin. Hyvä musiikki ja esiintyminen sai mitä ilmeisimmin yleisön puolelleen, ja juuri yleisön takia meno oli hyvin menevää, sillä se jaksoi pysyä mukana loppuun asti, vaikka tapaus lienee monille ollut ennalta melko tuntematon.

Musiikillisesti Virgins O.R. Pigeons ei sinällään tarjonnut mitään uutta tai erityisen omaperäistä; musiikki oli perus ebm-jumputusta, mutta kuitenkin taidolla tehtyä, ja tanssittavaa sellasta. Meininki näytti uppoavan yleisöön, vaikkei sen ulkonäöstään päätellen aivan ensimmäiseksi kuvittelisi kuuluvan musiikin kohderyhmään. Yhtyeen visuaalisuus meni myös hyvin kaupaksi; etenkin kitaristin visual kei -vaikutteinen ulkomuoto sai ihmiset hysteerisiksi. Keikan loppuessa puolen tunnin soitannon jälkeen kuin seinään tuli olo, että kyseistä kokoonpanoa olisi mielellään kuunnellut pitempäänkin.

Virgins O.R. Pigeonsin jälkeen oli vuorossa pieni tauko, jonka aikana saimme todistaa hulvatonta huutokauppaa, kun myynnissä oli BLOODin jäsenten tekokynsiä nimmareilla varustettuna. Eurot saivat kyytiä kun ostaja huusi vokalisti Fu-kin kynnet itselleen reilulla seitsemälläkympillä, saaden kaiken kruunuksi itselleen miehen sormuksen.

Kreikkalaiset ja huutokauppa olivat saaneet yleisön jo sen verran lämpimiksi, että huuto oli korviahuumaavaa kun illan odotettu pääakti vihdoin ja viimein astui lavalle.
Jo uudistuneesta pvc:stä ja kuiturastoista koostuvan ulkomuotonsa perusteella saattoi havaita, kuinka BLOOD on pyrkimässä etäämmäksi visual kei -leimastaan, kohti sellaista gootti-imagoa, jota se ainakin itse sanoo edustavansa.

Allekirjoittaneen mielestä BLOODin ongelmana on aina ollut, että yhtye tekee keskinkertaista musiikkia, ja koska edellisissä levytyksissä huomattavaa kehitystä ei ole tapahtunut, jäi viimeisin julkaisu LES FLEURS DU MAL ennen konserttia esikuuntelua paitsi. Täten yhtyeen koneistettu äänimaailma koitui suureksi yllätykseksi, ja positiiviseksi sellaiseksi.

Uusimman levyn kappaleiden oheella entistä elektronisempi ilmaisu kuului myös vanhemmassa tuotannossa, sillä miltein kaikki soitetut vanhat laulut olivat remixejä edellisten albumejen helmistä. Tasapaksusta settilistasta ei ollut tietoakaan, vaan remixejen myötä ilta koostui toimivista, mukaansatempaavista ja jykevistä kappaleista. Muun muassa Oboro oli saanut huomattavasti aiempaa enemmän jytyä ja BLOOD -slowari oli täynnä konesointuja. Lisäksi yleisöä hemmoteltiin myös Rise: Blood Hunter -elokuvan soundtrackilta tutulla D.T.H.M -kappaleella. Soitanto oli taustojensa ansiosta aiempaa mahtipontisempaa, ja kappaleiden aikaisempi latteus loisti poissaolollaan.

Toinen myöteinen uusi muutos musiikillisesti oli vokalistin entistä vakaampi ääni. Fu-ki oli muutoinkin esityksen valopilkku, saaden yleisön mukaansa energisellä heilumisellaan, kitaristi Kiwamun ja basisti Kaeden jäädessä hieman taka-alalle. Ahkera kiertäminen oli tuottanut tulosta, ja vihdoinkin bändin kohdalla oli aistittavissa selvää kehitystä.

Tekniset viat ovat BLOODin keikoilla pikemminkin olleet sääntö kuin poikkeus, vaan tällä kertaa suuremmilta kommelluksilta vältyttiin. Jopa yläkertaan (ainakin omalle paikalleni) saundit välittyivät hyvin. Kaikki tämä osoitti yhtyeen olevan entistä varmempi ja ammattitaitoisempi esiintyjä.

Keikka oli tunnelmaltaan kaikinpuolin hilpeä. Yhtyeelle tunnusomainen, aiemmin hiukan häiritsevä ylidramaattisuus ei tällä kertaa ollut yhtä silmiinpistävää. Fu-ki huvitti yleisöä välispiikissään suomalaisen folkmetallin tuntemuksellaan ja yllätti konsertin loppupuolella hyppäämällä lavalta alas yleisön sekaan monta kertaa.

Illan päätösnumerona nähtiin Virgins O.R. Pigeonsin ja BLOODin yhteistuumin soitettu kappale, joka aiheutti yleisön keskuudessa suurta hurmosta, minkä jälkeen yhtyeet siirtyivät jakelemaan nimikirjoituksiaan.
Pääesiintyjän nimmarinjakotilaisuus aiheutti kuitenkin monelle fanille pettymyksen, sillä se edellytti levynostopakkoa, johon kaikilla ei suinkaan ollut varaa. Onneksi Virgins O.R. Pigeons jakoi nimikirjoituksiaan ilmaiseksi, joten kukaan ei joutunut poistumaan paikalta tyhjin käsin.

Oli hieman sääli, ettei yhtyeille riittänyt enempää yleisöä, mutta tämä ei heitä näyttänyt haittaavan, vaan molemmat bändit pistivät selvästi parastaan.
Illan tarjontaa ajatellen BLOODin syyskuun puolessa välissä julkaistava DEAD-HEARTED -albumi vaikuttaa vähintäänkin mielenkiintoiselta.
Yhteenvetona voikin sanoa, että molempien yhtyeiden esiintymiset olivat positiivisia yllätyksiä, yleisö pysyi koko ajan hyvin mukana ja ilta oli varmasti monien mielestä hintansa väärti.
Seuraavaa kertaa odotellen!

---

Kuvista kiitos valokuvaajallemme Heikki Mitikalle.
MAINOS

Galleria

Aiheeseen liittyvät artistit

Aiheeseen liittyvät tapahtumat

Päivämäärä Tapahtuma Sijainti
  
24.08.20072007-08-24
27.08.2007
Kiertue
BLOOD
  
25.08.20072007-08-25
Konsertti
BLOOD
club PORT
Pietari
Venäjä
  
25.08.20072007-08-25
Konsertti
BLOOD
AniNite'07
Vienna
Itävalta
  
26.08.20072007-08-26
Konsertti
BLOOD
Gloria
Helsinki
Suomi
  
27.08.20072007-08-27
Konsertti
BLOOD
Elverket
Tukholma
Ruotsi

BLOOD ja kolmas Suomen-keikka

BLOOD - Gloria, Helsinki 26. elokuuta 2007 © Heikki Mitikka (JaME Suomi)

Keikkaraportti

BLOOD - Gloria, Helsinki 26. elokuuta 2007

Aiempaa elektronisempi BLOOD svengasi Gloriassa sunnuntai-iltana lämmittelijänään kreikkalainen ebm-akti Virgins O.R. Pigeons.

BLOOD ja haastattelu Suomessa © JaME

Haastattelu

BLOOD ja haastattelu Suomessa

JaME sai jälleen kerran tilaisuuden haastatteluhetkeen BLOODin kanssa. Kuulemme lisää Kiwamun mietteitä muun muassa artistien yhteistyöprojekteista.

BLOOD-kilpailun voittajat © JaME / Ninni Tuovinen

Kilpailu

BLOOD-kilpailun voittajat

JaME Suomi järjesti hiljattain kilpailun, jossa BLOOD-aiheisen sarjakuvan piirtämällä osallistujilla oli mahdollisuus voittaa liput kyseisen bändin 26. elokuuta 2007 järjestettävälle Helsingin-keikalle.

BLOODin ennakkotunnelmat © BLOOD

Haastattelu

BLOODin ennakkotunnelmat

BLOOD aloittaa pian Euroopan-kiertueensa, joka tuo heidät Suomeen kolmannen kerran. Kiwamu kertoo odotuksiensä lisäksi myös tuiman mielipiteensä keskivertoisesta visual keistä.

BLOOD-kilpailu päättymäisillään © JaME

Uutiset

BLOOD-kilpailu päättymäisillään

10 päivää aikaa piirtää sarjakuva.

BLOOD peruutti keikkansa Venäjällä © BLOOD

Uutiset

BLOOD peruutti keikkansa Venäjällä

Venäläiset eivät pääsekään nauttimaan BLOODin show'sta.

BLOODin kappale elokuvassa BLOOD © BLOOD

Uutiset

BLOODin kappale elokuvassa BLOOD

D.T.M.H. soi jännittävän trillerin yhteydessä Japanissa.

BLOOD jälleen Euroopassa! © BLOOD

Uutiset

BLOOD jälleen Euroopassa!

Europe tour [Darkest Labyrinth vol.4 ] tuo bändin myös Suomeen.

MAINOS