Arvostelu

Kanjani∞ - Zukkoke Otokomichi

01.06.2007 2007-06-01 12:00:00 JaME Kirjoittaja: Matron

Kanjani∞ - Zukkoke Otokomichi

Pirteän Johnny's-yhtyeen kuudes single arvion kohteena.

Kanjani8 ei ole hidastanut tahtia julkaisuissaan ja hauskan Johnny’s-ryhmän kuudes single osoittaa seitsikon menneen huomattavalla tavalla positiivisesti eteenpäin. Tämä taas toisaalta pistääkin yhtyeen fanin pohtimaan, onko vuonna 2005 alaikäisenä juomisen takia tauolle pistetyn Uchi Hirokin paluu ryhmään enää ollenkaan mahdollinen, sillä Subarun, Ryon, Ohkuran, Marun, Yokon, Hinan ja Yassun etumatka lienee jo melkoinen. Toisaalta Zukkoke jatkaa sitä, mistä alun perin ollaankin lähdetty liikkelle, mutta varsinkin nimikkokappale on entistä iloisempi, entistä vauhdikkaampi, entistä hullumpi ja entistä kummallisempi.

Zukkoke Otokomichi sijoittuu kappaleena Kanjani8:n "pirteää!"-kategoriaan. Kertosäkeistö saattaa bändiin tutustumattomalle kuulostaa jopa ärsyttävältä ja päähänsoivalta, mutta kaltaiselleni fanille se on osakalaisia poppipoikia kauniine äänineen parhaimmillaan. Toisena kappaleena kuultava Ai ni Mukatte on mielestäni edeltäjäänsä hieman laimeampi, mutta ei kovin huonokaan veto. Toisaalta on kuitenkin melko mahdottomuus esittää jotain täysin samanvertaista ihanan nimikkokappaleen jälkeen, joten Ai ni Mukattu todellakin ansaitsee toisen mahdollisuuden, jos kolmannenkin. Kolmantena raitana kuullaan Zukkoke Otokomichin instrumentaaliversio ja ei ole ensimmäinen kerta, kun huokaisen syvään ja vilkutan luovuttaneena tällaiselle - olen edelleenkin vahvasti sitä mieltä, että popista ilman laulua on vaikea, suorastaan mahdottomuus, saada mitään erityistä irti, vaikka sitä kuinka yrittäisikin pureskella.

Rajoitetun painoksen mukana tulee miniposteri ja myös kansikuva poikkeaa normaaliversiosta. Kokonaisuudessaan Zukkoke Otokomichi on mielestäni ostamisen arvoinen julkaisu, joskin mitä luultavimmin pieni järkytys esimerkiksi pelkän nais-j-popin tai rankemman j-rockin ystävälle.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Single CD 2007-04-11 2007-04-11
SUPER EIGHT

Kanjani∞ Ee! honma!? bikkuri!! Tour 2007

Kanjani∞ -  Ee! honma!? bikkuri!! Tour 2007, Nagoya, Japani 30.7.2007 © Matron

Keikkaraportti

Kanjani∞ - Ee! honma!? bikkuri!! Tour 2007, Nagoya, Japani 30.7.2007

Raportti suositun poikabändin keikalta Aichi Prefecture Gym Hallilta Nagoyasta.

Kanjani8:n jättikiertue DVD:lle © Matron

Uutiset

Kanjani8:n jättikiertue DVD:lle

"Ee! Honma!? Bikkuri!! Tour 2007" -kiertueella kuvattu 47 saapuu kotikatsomoihin 12. joulukuuta.

Kanjani∞ - Zukkoke Otokomichi © Matron

Arvostelu

Kanjani∞ - Zukkoke Otokomichi

Pirteän Johnny's-yhtyeen kuudes single arvion kohteena.

Kanjani8 ja haasteellinen kiertue © Matron

Uutiset

Kanjani8 ja haasteellinen kiertue

Kunnianhimoinen aikataulu sisältää konsertteja toukokuusta aina syyskuuhun asti.

Kanjani∞ - Kanfuu Fighting © Matron

Arvostelu

Kanjani∞ - Kanfuu Fighting

Arvostelussa Kiina-teemaiset poppipojat uudella singlellään.

MAINOS