Arvioinnissa exist†tracen joulukuussa 2006 ilmestynyt ensimmäinen minialbumi.
exist†trace eroaa siinä mielessä monista visual kei -bändeistä, että jokainen bändin jäsen on naispuolinen. Purkkapoppimaista tyttöenergiaa tältä bändiltä on silti turha odottaa, sillä nämä synkkiin asuihin sonnustautuneet, tummaa meikkiä käyttävät tytöt eivät turhia ujostele, vaan soittavat rohkeasti omanlaistaan rankkaa ja aggressiivista musiikkia tällä miesvaltaisella alalla.
Bändin ensimmäinen minialbumi, Annunciation -the heretic elegy-, ylitti kaikki odotukseni. En aiemmin ollut juurikaan kiinnostunut bändistä, siitä yksinkertaisesta syystä että naisvokalistit harvoin ovat minun mieleeni. Ennakkoaavistukseni olivat kuitenkin väärässä ja nähtyäni Judea-PV:n, oli aika etsiä tämä minialbumi käsiini, ja jo ensi kuuntelusta lähtien olin myyty. Jou on vokalistina kaukana niistä naispuolisista poppi-idoleista, joita Japani on pullollaan; hänellä on toisaalta vahva ja matala, toisaalta kaunis ääni, eikä hän epäröi karjuakaan. Vaikka itse henkilökohtaisesti olenkin sitä mieltä, että Joun karjunnassa on vielä hieman parantamisen varaa, on hän kuitenkin kokonaisuudessaan varsin mainio vokalisti ja puhtaiden vokaalien syvyys ja tunteikkuus kompensoi sen, mitä karjunnassa mahdollisesti vielä puuttuu.
Musiikillisesti tämä minialbumi on hyvällä tavalla yksinkertainen, hyvin tummasävyinen ja synkkä. Kitaroiden puolesta et välttämättä löydä hienoimpia kuulemiasi kitarasooloja tai ylettömän omaperäisiä riffejä, mutta jos etsit musiikilta enemmän tunnetta kuin tekniikkaa, exist†trace voi hyvinkin olla juuri sinun makuusi. Vaikka en olisikaan sitä etukäteen uskonut, Joun vokaalit ovat "se juttu", joka tekee tästä levystä niin loistavan.
Avatessani minialbumin bookletin ensimmäistä kertaa, yllätyin hieman huomatessani, että miko, bändin tyttömäisin ja "söpöin" jäsen on kirjoittanut yhtä kappaletta lukuun ottamatta kaiken musiikin ja lyriikat tällä levyllä; ennakkoluuloni olivat siis jälleen kerran väärässä. Lyriikat ovat synkkiä, kenties jopa kieroja, käsitellen mm. kuolemaa, ja ovat ainakin allekirjoittaneen mielestä usein melko hyvin kirjoitettuja ja mielenkiintoisia. Tunnelmaa pilaavat toisinaan melko huonolla kieliopilla kirjoitetut englanninkieliset osuudet, mutta muutoin lyriikat ovat hyviä.
Levyn ensimmäinen kappale, water, on hyvä mallikappale bändin tyylistä: hitaahkoa, mutta silti raskasta ja hyvillä vokaaleilla varustettua. Jo tässä kappaleessa pääsee kuulemaan Joun karjumistakin melko alusta asti, joskin toisinaan nuo karjunnat ovat hieman ärsyttäviä, mutta eivät kuitenkaan häiritsemiseen asti. Kertosäe on erittäin tarttuva, mikä tuntuukin olevan hyvin tyypillistä exist†tracelle; heidän kappaleensa jäävät juuri tästä syystä usein erittäin herkästi päähän soimaan. water ei ole levyn parhaimmistoa, mutta kokonaisuudessaan varsin eheä ja mielenkiintoinen.
Seuraava kappale, SACRIFICE BABY, kuuluukin henkilökohtaisiin suosikkeihini exist†tracelta. SACRIFICE BABYn tyyli on hieman ripeämpi kuin waterin ja jälleen kerran paras puoli on Joun vokaalit; karjunnat ovat hieman vähemmän ärsyttäviä kuin edeltävässä kappaleessa ja Jou esittelee myös äänensä kauniimpaa puolta, laulaen toisinaan hyvin korkealtakin. Vaikka mainitsinkin tarttuvien kertosäkeitten olevan tyypillisiä tälle bändille, tässä kappaleessa kertosäe ei ole yhtä vahvasti erilainen kuin monissa muissa bändin kappaleissa, mikä on toisaalta ihan hyväkin asia. SACRIFICE BABY on menevä ja hyvin tasapainoisen oloinen kappale.
Kumpikaan edellisistä kappaleista ei kuitenkaan vedä vertoja kolmannelle kappaleelle, Hai no Yukille. Vaikka biisi onkin koko levyn hitain, sen tunnelma ja Joun vokaalit yhdistettynä kuolleelle tyttölapselle suunnattuihin lyriikoihin muodostavat levyn parhaimman kokonaisuuden ja lähes selkäpiitä karmivan tunnelman. Hai no Yuki on melko yksinkertainen ja kestää kokonaiset kuusi ja puoli minuuttia, mutta siinä ei silti ole ainuttakaan tylsää hetkeä. Kertosäe on jälleen sitä äärimmäisen tarttuvaa sorttia. Loppupuolelta löytyy kaunis, maalaileva kitarasoolo, jonka jälkeen alkaakin kappaleen paras kohta, joka saa kylmät väreet kulkemaan selkäpiitäni pitkin. Joun hiljaiset vokaalit ilman instrumentteja koskettimia lukuunottamatta, ja kitaroiden yhtäkkinen takaisintulo yhdistettynä Joun voimistuneeseen ääneen ja taustalle lisättyyn karjuttuun vokaaliraitaan todella toimivat.
Hai no Yukin jälkeen tahti kovenee jälleen ja seuraava kappale, Maboshii Hodo no Kurayami no Naka de, onkin yksi levyn rankimmista kappaleista. Lienee lähes sanomattakin selvää, että kappaleen kertosäe jää helposti päähän soimaan. Syntikat luovat kappaleeseen mielenkiintoisen tunnelman ja keventävät sitä hieman, ja vaikka normaalisti en juurikaan kiinnitä huomiota rumpuihin, tässä kappaleessa nekin saavat mukavasti huomiota.
Kahden viimeisen kappaleen aikana bändi ei enää lähde hidastamaan tahtiaan, vaan ne jatkavat neljännen kappaleen esittelemällä rankemmalla tyylillä, hiljentyen vain hyvin hetkittäin. baptismista löytyy vain hyvää sanottavaa; mitä enemmän kappaletta kuuntelee, sen paremmalta se kuulostaa, ja sen enemmän syvyyttä siinäkin tuntuu olevan. Joun karjunnatkaan eivät onnistu ärsyttämään samalla tavalla kuin esimerkiksi levyn ensimmäisessa kappaleessa. baptism on ainoa kappale, jota ei kirjoittanut miko, vaan Omi, toinen kitaristeista. Ainakin baptismin perusteella voi sanoa, että Omin kappaleita olisi mukava kuulla useamminkin.
Levyn lopettaa aavistuksen verran kevyemmän tuntuinen, mutta silti nopeahko end-less, joka valitettavasti ei jätä yhtä vahvaa mielikuvaa kuin levyn monet muut kappaleet. Toisaalta sekin voi johtua kuuntelun puutteesta; levyllä on muutama biisi, jotka jäävät suorastaan vahingossa toistolle tarttuvuutensa vuoksi, ja siten toiset kappaleet ovat jääneet hieman vähemmälle huomiolle.
Ainoa asia mitä levyltä jää kaipaamaan on hieman vaihtelua bassolinjoihin. Muutoin tämä rankoilla kitarariffeillä, vahvoilla vokaaleilla ja muuten niin synkkää tyyliä hieman keventävillä syntikoilla varustettu minialbumi on varsin toimiva kokonaisuus, joka kestää pidempiaikaistakin kulutusta. exist†tracen jäsenet eivät kenties ole kaikista kokeneimpia kyseisellä alalla, mutta niinkin nuoreksi bändiksi heidän tyylinsä on varsin valmiin tuntuinen. Verrattuna muihin kokonaan tytöistä koostuviin visual kei -bändeihin, exist†trace on omasta mielestäni kevyesti lupaavin, ohittaen monet kokonaan miehistäkin koostuvat, jopa pidempäänkin alalla olleet bändit.
