Arvostelu

kagerou - Rakushu

01.10.2005 2005-10-01 12:00:00 JaME Kirjoittaja: Matron

kagerou - Rakushu

Arvostelussa vuonna 2004 julkaistu bändin toinen kokopitkä CD.


© Free-Will
Albumi CD

Rakushu

kagerou

Kun sain käsiini Rakushun, olin ensin jollakin tavalla epävarma. En ollut koskaan aikaisemmin pitänyt kagerousta pahemmin, vaikka kuunneltavaa musiikkia on ollut tosin. Yllätyin kuitenkin, kun pistettyäni levyn soittimeen, korviini ei kantautunutkaan pelkästään aggressiivista päätöntä karjumista. kageroun vuonna 2004 julkaisema toinen kokopitkä albumi poikkeaa jollakin tavalla hieman bändin aiemmista julkaisuista mielestäni. Ehkä laulaja Daisuke on oppinut paremmin laulamaan tai sitten hän yksinkertaisesti vielä opettelee laulamaan. Jotakin pientä eroa havaitsen kyllä Daisuken äänenkäytössä.

Aloituskappaleeksi holy needle sopii yhtä hyvin kuin marmeladi paahtoleivän kanssa; yhtä täydellisesti siis. Tämä kappale kuvaa melko mainiosti melkeinpä koko levyn kokonaisuuden ja kertoo mitä kannattaa odottaa muilta kappaleilta. Daisuken äänenvenytykset ovat mukavaa kuunneltavaa korvalle ja Yuanan kitara pääsee hyvin oikeuksiinsa. holy needlestä muodostui helposti lempikappaleeni koko levyltä.

Levy jatkaa melko samaa rataa aloituskappaleen kanssa. Muutama poikkeus kyllä löytyy. Mm. kappaleet XII dizzy sekä 3.2.1 ovat mielestäni aivan kuin ensimmäisen albumin Kageroun ajalta.

Kovin radikaalia muutosta kagerou ei kuitenkaan ole ehtinyt tehdä vuoden aikana ja pelkkien kappaleiden perusteella huomaisin bändin ehdottomasti ensimmäisenä kagerouksi. Rakushu on synkkä ja ajoittain melko aggressiivinen kokonaisuus, mutta mukaan mahtuu myös kevyempää kamaa. Jos vihaat kagerouta ja heidän musiikkityyliään, niin en suosittele tätäkään albumia sen enempää. Jos rakastat, niin kuuntele ja luultavasti ylläty iloisesti. Jos et ole varma suhteestasi bändiin, suositukseni on: Kokeile ihmeessä.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Albumi CD 2004-08-18 2004-08-18
kagerou
MAINOS