Lopettanut 1999 ~ 2007

kagerou

蜉蝣

kagerou
© Gan-Shin
kitara
Yuana
rummut
Shizumi
basso
KAZU
(1999 ~ 2007) laulu
Daisuke (edesmennyt)
(2000 ~ 2001) basso
Kuya (lähtenyt)
(1999 ~ 2000) basso
Masaya (lähtenyt)
Kagerou on seitsenvuotisen musiikkiuransa aikana näyttänyt olevansa kykeneväinen hyvin monipuolisen musiikin tuottamiseen, kuitenkaan koskaan menettämättä eheyttään ja omaperäisyyttään. Yhtyeen alkuvuosien jäsenvaihdosten jälkeen Kagerou tuntui vihdoinkin löytäneen ideaalin kokoonpanonsa ja jokainen jäsen vokalisti Daisukea lukuunottamatta on aina osallistunut hyvin aktiivisesti ja tasapuolisesti kappaleiden tekemiseen. Muutamia sävellyksiä löytyy myös Daisukelta, joka kuitenkin on aina keskittynyt pääosin lyriikoiden kirjoittamiseen. Vaikka yhtyeen levyiltä löytyy sävellyksiä niin Yuanalta, Shizumilta kuin kazulta jokaiselta, yhtye on silti aina onnistunut tekemään levyistänsä eheitä kokonaisuuksia, jotka avautuvat kuuntelijalle kerta kerralta paremmin.

Kageroun musiikkityyli vaihtelee synkästä ja rankasta kevyempiin, iloisempiin kappaleisiin, ja löytyypä heiltä myös balladejakin. Musiikkia värittävät menevät kitarakuviot, omaperäiset bassokuviot, mielenkiintoiset ja vaihtelevat rummut sekä eläytyväiset, palavahenkiset vokaalit. Daisuken omaperäinen ääni ja erittäin eläytyväinen ote ovatki yksiä Kageroun tunnusomaisimmista piirteistä. Kaiken tämän päälle kun lisätään usein hyvin syvälliset lyriikat, saadaan musiikkia, joka on tyyliltään selkeästi vain ja ainoastaan Kagerouta.
Kirjoittaja: karmik
MAINOS

Tuoreimmat artikkelit

"Tiedätkö visual kein?" – MAVERICK DC GROUPin tapahtuma Nippon Budokanilla 27.12.2022 © TAKAHIRO TAKINAMI, Miawa Tomita

Keikkaraportti

"Tiedätkö visual kein?" – MAVERICK DC GROUPin tapahtuma Nippon Budokanilla 27.12.2022

Arlequin, girugamesh, MUCC, Kizu, D’ERLANGER ja DEZERT osallistuivat erityiseen konserttiin kunnioituksesta visual keitä kohtaan. Sessiobändeissä soitti myös muita tunnettuja visual kei -tähtiä, kuten HYDE ja PATA.

KAGERO julkaisee kuudennen kokopitkänsä © Kana Tarumi. All rights reserved.

Uutiset

KAGERO julkaisee kuudennen kokopitkänsä

Uusi albumi on saatavilla iTunesissa viikkoa ennen virallista julkaisupäivää.

KAGERO julkaisee albumin © 2014 KADOKAWA CORPORATION All rights reserved.

Uutiset

KAGERO julkaisee albumin

Nelihenkinen instrumentaaliyhtye julkaisee uuden albumin.

Studioalbumi KAGEROlta © KAGERO

Uutiset

Studioalbumi KAGEROlta

KAGERO julkaisee albumin.

Uusimmat julkaisut

Albumi Digitaalinen julkaisu 2014-00-00 2014-00-00
kagerou
Konsertti DVD 2007-03-28 2007-03-28
kagerou
Konsertti DVD 2007-03-28 2007-03-28
kagerou
Albumi CD 2007-01-12 2007-01-12
kagerou
Albumi CD 2006-12-27 2006-12-27
kagerou
Albumi CD 2006-09-01 2006-09-01
kagerou
MAINOS