Tapasimme Plastic Treen Ryutaroun, Akiran, Tadashin ja Buchin tiistaina nimmaritilaisuuden jälkeen, ennen heidän Euroopan-kiertueensa viimeistä silausta, eli Suomen-konserttia. Käteltyämme ja esittäydyttyämme toisillemme ystävällisesti asetuimme istumaan bändi sohvalle meitä vastapäätä. Koko haastatteluajan he polttivat savukkeita, joivat tutuksi tullutta Muumilimsaa sekä olivat kohteliaita, iloisia, nauravia, innostuneita ja kaikin puolin hyväntuulisia, mikä tuntui peräti hieman oudolta myöhemmin itse konserttia katsellessa ja muistellessa jäsenten tietynlaisia lavapersoonia.
Hei, me edustamme Jmusiceuropa-sivustoa, joka on Euroopan ensimmäinen ja suurin jrock-tietokanta. Kiitos paljon kun saamme haastatella teitä.
(jäsenet nyökyttelevät kannustavina)
Kaikki: Oikein mukava tavata teidät.
Kohta teillä on Euroopan-kiertueenne viimeinen konsertti. Miltä teistä nyt tuntuu?
Ryutarou: Olemme nyt esiintyneet Berliinissä ja Pariisissa. Emme siis vielä täällä Helsingissä, mutta voin sanoa jo tässä vaiheessa, että kaikki kaupungit olivat todella ihania ja ennen kaikkea mahtavia paikkoja viettää aikaa. Myös tähän astiset keikat ovat sujuneet hyvin ja olemme kaiken kaikkiaan todella tyytyväisiä. Itseasiassa haluaisimme tehdä vielä enemmän täällä Euroopassa ja sen takia oma olotilani on myös hieman haikea.
Mitä tiesitte Suomesta etukäteen ja muuttuivatko mielikuvanne maastamme nyt kun olette täällä?
Ryutarou: (miettii) En ollut kovinkaan paljon etukäteen tietoinen Suomesta ja sen kulttuurista, mutta olen kuullut esimerkiksi täällä kesäisin olevasta yöttömästä yöstä ja upeista järvimaisemista. Valitettavasti meillä ei ole ollut tilaisuutta nähdä näitä kyseisiä järviä, mutta merta sitäkin enemmän. (naurahtaa) Todellisuus vastasi kyllä täydellisesti saamaani kuvaa.
Ovatko japanilainen ja eurooppalainen yleisö eronneet mitenkään toisistaan tähän mennessä?
Tadashi: Ovat kyllä. En osaa sanoa tarkalleen, että mikä se on, mutta ehkä eurooppalainen yleisö on ollut aavistuksen verran innokkaampi ja mukana koko keikan ajan.
Ryutarou: Sen takia täällä oleminen on oikea nautinto!
(Tadashi ja Ryutarou nauravat)
Tadashi: Eroja siis on, mutta niitä on vaikea alkaa luetella suoralta kädeltä. Voin kuitenkin sanoa, että tämä on ollut koko bändille mainio kokemus.
Esiinnyttekö täällä samalla tavalla kuin esiinnytte Japanissa?
(Kaikki nyökyttelevät)
Tadashi: Periaatteessa kyllä, täysin samalla tavalla.
Mitä mieltä olette omasta kotimaastanne Japanista? Mikä siellä on parasta?
Tadashi: Tuota noin... (miettii pitkään ja naurahtaa) Minusta tuntuu siltä, että Japani on ensinnäkin hyvin monipuolinen maa. Kaikki siellä, kuten luonto, kulttuuri ja historia.
Ryutarou: Monipuolinen on minustakin osuvin sana kuvaamaan Japania.
Tadashi: Tämän monipuolisuuden takia on hyvin vaikea siis sanoa, mikä siellä on parasta, mutta Japanin vanha kulttuuri on minulle hyvin tärkeä ja olen siitä kiinnostunut. Voisin uskaltaa väittää, että te suomalaisetkin olisitte kiinnostuneita siitä.
Ryutarou: Itse uskon, että nyt 2000-luvulla Japanin vanhan ja uuden kulttuurin raja ei ole enää niin häilyvä, vaan löydämme niitä helposti sekoitettuna toisiinsa. Se on minusta hieno asia. Se on Japani. (nauraa)
Mikä on lempikeikkapaikkanne? Pidättekö soittamisesta pienemmissä vai isommissa paikoissa?
Ryutarou: Isot hallit, pienet klubikeikat... molemmat käyvät enemmän kuin hyvin. (hymyilee) Molemmissa on hyvät ja huonot puolensa, joten en halua erotella niitä.
Mikä toisissanne mahtaa ärsyttää eniten? (naurahtaa)
(bändi räjähtää nauramaan)
Akira: Kaikki!
(lisää naurua)
Ai oikeastiko? (naurua)
Ryutarou: No ei kyllä. (nauraa edelleen) Totta kai jokaisessa on ärsyttäviä ja muita negatiivisia puolia, mutta olemme kuitenkin olleet niin huomattavan pitkän ajan yhdessä... Itseasiassa vietämme reilusti enemmän aikaa toistemme seurassa kuin omien perheidemme, joten tämän takia Plastic Tree tuntuu lähinnä nelihenkiseltä perheeltä. Ja kun miettii ihmisten käyttäytymistä perheen seurassa, niin tajuaa helposti sen pointin, jota ajan takaa...
Akira: Jokaisella on huonoja päiviä, mutta niistä pääsee yli ja perhettä ei pysty hylkäämään, vaikka ajoittain riitelisikin heidän kanssaan.
Miksi vaihdoitte levy-yhtiötä?
Tadashi: Kyseessä oli puhtaasti pelkkä ajankohta. Meillä oli tunne, että:Nyt! Meidän lienee oikeasti aika vaihtaa levy-yhtiötä!
Matron ja (nyökyttelyä) Ymmärrettävää.
Tadashi: Kyllä ja muutenkin Japanissa bändien erot, olit sitten indies tai major, ovat pikkuhiljaa hiipumassa. Lisäksi minulla oli tunne, että uudella levy-yhtiöllämme olisimme kykeneviä tekemään sitä, mitä ajamme vahvasti takaa.
Buchi, toistaiseksi olet keskittynyt vain soittamiseen. Onko sinulla kenties säveltämisaikeita?
Buchi: Ehkä vielä joskus tulevaisuudessa.
Ryutarou, miten sinä sitten innostuit aikoinaan säveltämisestä?
Ryutarou: Silloin ennen en osannut olla koskaan tyytyväinen itseeni tai omaan musiikilliseen ilmaisuuni. Mutta kun aloitimme Plastic Treen ja meillä tuli puheeksi millaista musiikkia haluaisimme tehdä... Silloin omat haluni tulivat selkeämmiksi ja olin viimeinkin kykenevä säveltämään ulos sen, mitä olin tuntenut.
Onko se muuten tietoinen valinta, että laulat nykyään matalalta? Sinullahan oli ennen tapana laulaa kappaleet korkeammalta äänialalta.
Ryutarou: (nyökyttelee ja puhkeaa hymyyn) Kyllä se on. Tyyliseikka ja tiedän sen. (kaikki nauravat)
Tadashi, olet bändin johtaja. Eroaako roolisi bändissä sen takia?
Tadashi: (nauraa) Minulla ei omasta mielestäni ole minkäänlaista erityistä roolia verrattuina muihin. Itseasiassa se tuntuu hassulta, kun edes kutsuit minua johtajaksi. (naurahtaa) Teemme kaikki päätökset yhdessä, mutta ehkä johtajuuteni tulee esille vain silloin, kun ennen päätöstä kokoan ja summaan kaikkien mielipiteet yhteen ja ilmoitan lopullisen päätöksen. Se on melko monimutkainen prosessi, jota on vaikea selittää.
Akira, voittavatko sinun säveltämät kappaleesi kaikki Tadashin kappaleet? (nauraa)
(kaikki repeävät nauramaan pitkäksi aikaa)
Akira: Tuota... (nauraa)
(Ryutarou pyyhkii naurunkyyneliä silmistään)
Akira: Meillä ei ole kilpailua keskenämme.
Tadashi: Luojan kiitos siitä! (nauraa)
Akira: Tässä bändissä kuitenkin kolme ihmistä säveltää ja kirjoittaa kappaleita ja aina aivan joka kerta - ilman poikkeuksia - pidämme toistemme tuotoksista enemmän kuin paljon.
(bändi nauraa ja Akira ja Ryutarou kuiskailevat jotakin toisilleen hymyillen)
Loppukevennykseksi... Rocket-kappaleen sanoituksiin viitaten; tiedättekö mikseivät linnut kärvenny sähkölangalla?
(bändi nauraa vielä kovemmin)
Ryutarou: Ei minkäänlaista tietoa! (nauraa kaksinkerroin) Mutta jos te tiedätte, niin kertokaa toki meillekin!
Kiitos paljon ajastanne, oli upeaa tavata teidät ja mahtavaa konserttia illalle! (japaniksi)
Kaikki: Kiitos paljon! (suomeksi)
Erityiskiitokset: Plastic Tree henkilökuntineen, Helinä Toikkanen (kuvaaja), Nosturi sekä JrockSuomi.
