07.10.20232023-10-07 05:11:00JaME Kirjoittaja: Nana, LuCioLe Kääntäjä: Anu Copyeditor: Meri
Haastattelussa YOSHIKI
Ikoninen muusikko keskusteli kanssamme YOSHIKI: UNDER THE SKY -dokumenttielokuvasta, tulevasta klassisesta kiertueestaan ja luovien rajojen rikkomisesta.
Kulunut vuosi on ollut YOSHIKIlle hyvin kiireistä aikaa. Ikoninen japanilaismuusikko on muun muassa toiminut monenlaisten ilmaisumuotojen ja tyylilajien parissa, esiintynyt THE LAST ROCKSTARS -superyhtyeensä kanssa Japanissa ja Yhdysvalloissa,
tuottanut poikaryhmä XY:ta joka teki virallisen debyyttinsä tänä vuonna, sekä osallistunut dokumenttielokuvansa YOSHIKI: UNDER THE SKY ensi-iltoihin. Nyt hän on valmis suuntaamaan klassiselle kiertueelle, joka vie hänet Japanin, Yhdysvaltojen
ja Ison-Britannian historiallisiin konserttisaleihin.
Hiljattain YOSHIKI sovitti kiireiseen aikatauluunsa juttuhetken JaME:n kanssa. Haastattelun aiheina olivat hänen dokumenttielokuvansa, tuleva kiertueensa, ensimmäisenä japanilaisena artistina Hollywoodin Chinese Theatrelle ikuistetuksi
tuleminen sekä luovien rajojen rikkomisen jatkaminen.
Classical World Tour -kiertueesi, jonka myötä esiinnyt Tokiossa, Lontoossa, Los Angelesissa ja New Yorkissa, on alkamassa pian. Mitä ennennäkemätöntä fanit tulevat näissä esiintymisissä kokemaan?
YOSHIKI: Olen soittanut paljon konsertteja sekä rockartistien että klassisten artistien kanssa. Niinpä tämän kiertueen kohdalla aion jollakin tapaa yhdistää niitä, eli pohjana on siis klassinen musiikki, mutta osan kappaleista soitan shokeeraavalla
tavalla. Aion lisätä mukaan rockpiirteitä. Tällaista en siis ole koskaan aiemmin tehnyt, joten saapa nähdä. Harjoitukset ovat vielä kesken ja olen tekemässä lopullisia päätöksiä.
Tokyo Garden Theatre, Royal Albert Hall, Dolby Theatre ja Carnegie Hall – japanilaisista artisteista olet ensimmäinen, joka esiintyy päätähtenä kaikissa näissä historiallisissa tapahtumasaleissa. Miksi juuri nämä paikat ovat sinulle erityisiä? Miten valitsit ne tälle kiertueelle?
YOSHIKI: Sain esiintymistarjoukset näistä paikoista samoihin aikoihin. Agenttini Yhdysvalloissa kysyi, että haluaisinko soittaa näissä paikoissa. Kiertuetta suunniteltiin jo äitini kuoleman aikoihin. Siinä vaiheessa tavallaan epäröin, sillä olin
aivan luovuttamaisillani. Olin niin suruissani enkä ollut valmis siihen, miten voimakkaasti äitini kuolema vaikuttaisi minuun. Samalla kuitenkin koin, että elämässä eteenpäin jatkamisen kannalta minun olisi tähän lähdettävä, ja olin myös hyvin kiitollinen
noille konserttipaikoille esiintymispyynnöistä. Haastavaa tämä tulee olemaan, mutta minulla on syytä olla kiitollinen niin agentille kuin myös faneille, jotka ovat tukeneet minua.
Olet musiikkialan merkittäviä tekijöitä, ja sinut tunnetaan niin klassisen musiikin kuin myös rockmusiikin säveltäjänä. Miten yhdistät nämä tyylilajit yhteen konserttiin?
YOSHIKI: Hmm, en tiedä. Kyky luoda molempia musiikkityylejä taitaa olla oma vahvuuteni, joten saman tien voisin viedä jutun loppuun asti. Saatan siis vaihdella pianon ja rumpujen välillä, jotain sellaista. Niin kuin mainitsin, olen juuri tällä
hetkellä viimeistelemässä kappalelistaa ja tuotantoa.
Ensimmäinen ohjaustyösi YOSHIKI: Under The Sky on kerännyt runsaasti huomiota osakseen, ja teit teokseen liittyen laajalti yhteistyötä erilaisten artistien kuten The Chainsmokersin, St. Vincentin, HYDEn ja Sugizon kanssa. Mikä inspiroi näihin projekteihin?
YOSHIKI: Vaikka olin dokumentin osalta yhteistyössä näiden mahtavien artistien kanssa, tein yhteistyötä myös fanieni kanssa Endless Rainin kohdalla. Projektia aloittaessani halusin ihan vain piristää ihmisiä. Halusin kiittää fanejani. Koska
projekti alkoi pandemian aikaan, se oli tavallaan synkkä, hyvin synkkä hetki. Ajattelin että – muusikkona, artistina – ihmisten ilahduttaminen on tavallaan tehtäväni. Saada ihmiset jotenkin inspiroitumaan. Siitä se siis alkoi.
Tämä projektisi ei siis ole pelkästään konserttifilmi, vaan siihen sisältyy myös henkilökohtainen sanoma elämään liittyen. Kertoisitko tästä sanomasta niille faneille, jotka eivät vielä ole teosta nähneet?
YOSHIKI: Se on kuin yhdistelmä musiikkielokuvaa ja dramaattista tarinaa. Koska kyseessä on dokumentti, siinä ei ole käsikirjoitusta tai mitään vaan ainoastaan se, mitä oikeastikin tapahtui. Elokuvan loppuratkaisu
on yllättävä. Mutta halusin välittää viestin siitä, että musiikki voi yhdistää ihmiset, ja lisäksi pohjimmiltaan viestin: "Älä luovuta." Olen kokenut paljon kuolemaa, mutta fanieni rakkauden ansiosta olen yhä täällä. Ja koska olen yhä täällä, en
ole vielä luovuttanut. Olen edelleen elossa. Eli kyseessä on ikään kuin "me emme luovuta" -tyyppinen sanoma.
Olet ensimmäisenä japanilaisena artistina saanut kunnianosoituksen Hollywoodin Chinese Theathrelle. Miltä tuntuu tietää, että vuosikymmenten kuluttua joku nuori säveltäjä tai rumpali voi asettaa kätensä sinun kädenjälkiesi sisälle?
YOSHIKI: Jos minä pystyin tuohon, kuka tahansa pystyy. (nauraa) Jatkoin vain kovasti pyrkimyksiäni ja olen ollut onnekas: fanini ovat uskomattomia. Toki olen hartaasti pyrkinyt luomaan kaunista musiikkia. Mutta en ole yhtään erilainen kuin muutkaan
loistavat artistit, joten jos minä pystyn tähän, kuka tahansa pystyy. Yrittäkää sinnikkäästi niin unelmanne voivat käydä toteen.
Vaikuttaa siltä, ettet ollenkaan hidasta vauhtiasi. Miten pidät yllä motivaatiotasi rikkoa luovia rajoja?
YOSHIKI: Mielenkiintoinen kysymys. En tiedä. Hengitän yhä. Olen olemassa tässä maailmassa; olen edelleen elossa. Haluan pyrkiä tekemään niin paljon kuin pystyn, kun se vielä on mahdollista. Haluan vain kovasti yrittää olla fanieni mieliksi.
Klassisen kiertueesi ja dokumenttielokuvasi ohella työskentelet superyhtye THE LAST ROCKSTARSin johtajana. Bändi on esiintymässä Los Angelesissa piakkoin marraskuussa. Haastattelin MIYAVIa Brasiliassa heinäkuussa, ja hän sanoi olevansa kiinnostunut kiertämään bändin kanssa myös muissa maissa. Voivatko fanit siis jossain vaiheessa odottaa kiertuetta, johon sisältyisi Latinalainen Amerikka ja Eurooppa?
YOSHIKI: Se olisi upeaa. Kaipaan kovasti kaikki niitä maita, joissa X JAPANin kanssa kävin... Brasiliaa, Perua, Meksikoa, Chileä. Kaipaan niitä. Kyllä tämä saattaa isolla todennäköisyydellä toteutua tulevaisuudessa.
--
YOSHIKIn YOSHIKI Classical 10th Anniversary World Tour with Orchestra 2023 "Requiem" alkaa Tokyo Garden Theaterilta 7. lokakuuta. Tokiosta kiertue ehtii viedä YOSHIKIn Lontooseen ja Los Angelesiin ennen New Yorkissa
kuun 28. päivä järjestettävää päätöskonserttia. Tiedot lipunmyynnistä voi tarkistaa täältä.
Alla on mainospätkä THE LAST ROCKSTARSin elokuisesta Psycho Love -singlestä sekä video, jolla
YOSHIKI esittää äitinsä muistoksi säveltämän Requiem-kappaleen.