KAQRIYOTERROR – Ensemble Berserk

Kellari-idoliryhmä KAQRIYOTERRORia on monien kollegoidensa tapaan riivannut jatkuva jäsenistön vaihtelu. Voi vain kuvitella, minkälainen riesa on aina joutua opettelemaan laulut ja koreografiat uusiksi uusien jäsenten kanssa ja mahdollisesti vielä sovittamaan kaikki uusiksi, kun uuden kokoonpanon jäsenmäärä ei täsmääkään edellisen kanssa. Varsinkin jos ryhmiä tulee seuranneeksi harvemmin kuin viikoittain, voi joskus törmätä suosikkiensa parissa yllättäviinkin kokoonpanomuutoksiin. Tätä kirjoitettaessa KAQRIYOTERROR on virallisesti viisijäseninen, mutta yksi jäsenistä pitää taukoa. Lisäksi ryhmän debyyttialbumin tehneeseen alkuperäiskolmikkoon kuulunut Nonamera on tehnyt paluun oltuaan pari vuotta poissa ryhmästä. Huomattakoon, ettei hän ole ensimmäinen kyseisestä kolmikosta, joka on liittynyt ryhmään jo kaksi kertaa. Toistaiseksi hänen toverinsa Yamakomaro on kuitenkin ainut jäsen, joka on lähtenyt ryhmästä kahdesti. Monimutkaista, kovin monimutkaista. Jos kyseessä olisi itse musiikkinsa tekevä bändi, huomaisi näin myrskyävät jäsenvaihtelut varmaan aikamoisena tyylin heittelehtimisenä. Monien idoliryhmien, kuten myös KAQRIYOTERRORin, tapauksessa musiikintekijätiimi taustalla pysyy kuitenkin samana ja voi kehittää ryhmän musiikillista sisältöä kaikessa rauhassa, oli esiintyjinä sitten ketä tahansa.

Ensemble Berserk on KAQRIYOTERRORin toinen albumi nimenvaihdoksen ja siihen liittyneen, tarkemmalta sisällöltään hämäräksi jääneen ”uuden alun” jälkeen. (Aikaisemmin ryhmä julkaisi pari sinkkua, albumin ja EP:n nimellä Kaqriyo Terror Architect.) Ryhmän edellinen albumi Avantgarde 0 chiten jäi mahtipontisesta nimestä huolimatta vähän valjuksi synapoppailuksi laiskoilla sähköhevimausteilla. Uusi albumi on ainakin kansitaiteensa puolesta yritys ryhdistäytyä. Kyborgitorsoina tummasävyisessä industrial-maisemassa poseeraavia idoleita ei liiemmin kuvassa hymyilytä. Lieneekö luvassa raskainta Kaqriyo-rähinää koskaan?

Ainakin kyseessä on selkeä parannus edelliseen albumiin verrattuna. Tuotantotiimi on tällä kertaa kokeillut uudenlaisena ratkaisuna sävellyttää biisit peräti viidellä eri lauluntekijällä. Tähän mennessä ryhmän musiikki on muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta ollut levy-yhtiö Codomomentalin luottosäveltäjä syvan käsialaa. Tällä kertaa mukana sävellystyössä on muun muassa metalcore-yhtye Severe Black Paranoian kitaristi Daisuke sekä salaperäinen nimimerkki Anarchy & UK, josta voitte koettaa googlettaa tietoa ja pettyä. Tuloksena albumi on melkoinen sekamelska mitä erilaisimpia biisejä ryhmän debyyttialbumi Cultural Mixingin tyyliin. Kokonaisuutta pitävät kuitenkin yllättävänkin hyvin kasassa karun tönköt software-soundit ja yleisilmeeltään synkeän-raskas tunnelma. Lisäksi vain vähän reilu puolituntiseksi tiivistetty albumimitta on sen verran kompakti, ettei se ehdi levitä käsiin. Sen sijaan albumi riuhtaisee viihdyttävälle vuoristoratamaiselle, tai ehkä pikemmin kummitusjunamaiselle, kierrokselle modernin teknohevin luovempaan päätyyn.

Albumin ensimmäinen ja viimeinen kappale, Renbin Pantomime ja Hate de hamu kinaru gekijou ovat jo edellä mainitun Daisuken käsialaa. Molemmat ovat ärhäköitä metalcore-rynkytyksiä terävin riffein ja niskalihaksia nytkyttävin tahtivaihdoksin. Vain ensinnä mainitusta tosin jää kuuntelun jälkeen jotain mieleen. Tyylilajin suurfanit saanevat kiksinsä sahalaidanterävistä kitarasoundeista ja kovasta menosta, mutta puuduttavina nakuttavat tietokonerummut syövät melkoisen osan kappaleiden iskuvoimaa. Itse päätähdet tulkitsevat kyllä asenteella ja pistävät kaikkensa peliin tyylilajin mukaista rääkylaulua myöten. Kappaleista jää kuitenkin väistämättä laimeahko bändisimulaation vaikutelma.

Onneksi suurin osa levystä onkin tuotettu röyhkeästi ja kainostelematta tietokoneistetulla äänipaletilla. 24/7 on esimerkiksi oiva industrial-jyrä, jonkalaista tyyliä ryhmällä kuulisi mieluusti kehitettävän tällaisia yksittäisiä kappaleita pidemmällekin. Décadence edustaa todennäköisesti jotain tietokonemusiikin alalajin sivuhaaraa, jota ei arvostelija tässä tapauksessa vain osaa nimetä. Joka tapauksessa kappaleen läpitunkeva häiriintynyt rumpusäksätys ja levottomat, asianmukaisesti särötetyt laulut luovat herkullisen vainoharhaisen tunnelman. Hankala sanoa, onko kappaleen hieman äkillinen lopetus tässä tapauksessa hyvästä vai olisiko vaikutelma kenties ollut vielä täräyttävämpi, jos jumitusta olisi jatkettu seitsemän minuuttia.

MAD rynnii voimaperäisillä synavalleilla ja sopivasti tympääntyneen kuuloisilla, räpähtävillä lauluosuuksilla. Trigger atqn äänimaisemaa hallitsee puolestaan puhdas pianosoundi. Eritoten jälkimmäinen kappale yltyy jopa tunnelmalliseksi, mikä on biletykseen ja hardcore-rymistelyyn taipuvan KAQRIYOTERRORin tapauksessa sangen harvinaista. Levyn yksittäiseksi kärkihetkeksi taitaa kuitenkin lopulta nousta Who are U?, tyylipuhdas synapop-nostatus, joka on käytännössä täydellinen hitti. Törkeän tarttuvat melodiat, muuta levyä selkeästi kevyempi ja ilmavampi äänimaailma ja terhakka rytmi osuvat napakymppiin raskailla särökitaroilla ja isoilla digirummuilla täyteenahdetun albumin puolivälissä. Ironista on vain se, että juuri tällaisten kappaleiden ylenmääräisyyden takia ryhmän aiempi albumi jäi huomattavasti edeltäjäänsä, ja kuten nyt saamme huomata myös seuraajaansa, vaisummaksi.

Huteja mahtuu tosin tällekin albumille. Nyo jää turhaksi uhoamiseksi. Videona julkaistu Full Time Dive taas ei hattarapoppis-meininkeineen istu albumille ollenkaan, vaikka kertosäe eittämättä vähän ravisuttaakin satulinnan perustuksia. Loppupuolen Not Killed jää teennäiseksi ”avantgarde”-kyhäelmäksi, joka koettaa vauhtimetallipoljennon, räppisäkeistöjen, breakdownien ynnä muiden sekalaisten osatekijöiden läpi juoksemalla hätkähdyttää. Ralli kuitenkin kompastuu nokkeluuteensa ja tarttumapinnan puutteeseen.

Heikoimpine lenkkeineenkin Ensemble Berserk pysyy silti kokonaisuutena kasassa. Albumilla on onnistuttu saavuttamaan se synkkä tunnelma, jota kansitaidekin lupailee. Sävellysten epätasaisuus ja osittainen puolivillaisuus kostuttaa kuitenkin sinänsä tiukan kokonaisuuden ruudin, niin että miljoonan voltin tyrmäyksen sijaan saadaan nyt lähinnä yksittäisiä, lupaavia tussahduksia. Ilmiö ei toki ole mitenkään vieras varsinkaan idolimaailmassa, jossa usein tuntuu, ettei tarkoituksena niinkään ole kosiskella massoja loppuunsa hiotuilla teoksilla kuin myydä taattua tavaraa ryhmän vannoutuneille ihailijoille. Aikaisemmalla nimellään KAQRIYOTERROR kuitenkin on todistetusti tehnyt jo yhden albumillisen ja yhden EP:llisen erinomaisia kokonaisuuksia, joissa myös biisinkirjoitus on onnistunutta kautta linjan. Niinpä tulevia täysosumia sopii vielä jäädä kärsivällisesti odottamaan.