Minyo Crusaders on kiertänyt Eurooppaa aiemminkin, mutta Suomessa yhtye vieraili nyt ensimmäistä kertaa. 19. elokuuta pidetty keikka sijoittui Helsingin juhlaviikkojen perinteikkääseen Huvila-telttaan, jossa
Minyo Crusaders jakoi lavan eteläafrikkalaisen
BCUC:n kanssa. Bändien tausta-ajatuksista löytyykin yhtäläisyyksiä: molemmat yhdistävät maansa paikallisia perinteitä uusiin vaikutteisiin.
BCUC:n ytimessä on rituaalimusiikki ja hengelliset lauluperinteet, joihin lisätään hiphop- ja funk-soundia
sekä reilu annos rock-asennetta.
Minyo Crusaders puolestaan nostaa esiin min'yo-perinnelauluja yhdistämällä ne muun muassa Karibialta ja Latinalaisesta Amerikasta lainattuihin letkeisiin tanssitunnelmiin.
BCUC (Bantu Continua Uhuru Consciousness)
Lavalle ensimmäisenä nousseen
BCUC:n energiseen esitykseen sisältyi laaja kirjo tunteita. Keikka alkoi kotoisan tanssittavilla osuuksilla, kun taas loppupäässä kuultiin jo yllättävänkin rankkaa rock-vaikutteista menoa ja huutolaulua. Hengähdystaukona
välissä toimi hitaampi osuus, jonka sanoituksissa nousi esiin ajatuksia masennuksesta ja eteenpäin selviämisestä.
Keikka jäi mieleen erityisen merkityksellisen oloisena. Osasyynä tämän vaikutelman syntyyn oli laulaja
Zithulele 'Jovi' Zabani Nkosin jämäkän määrätietoinen mutta samalla sydämellinen lavapersoona ja tapa esiintyä. Yhtyeen musiikkia on kuvattu kapinalliseksi ja hengelliseksi, mikä on varsin oivallisesti tiivistetty. Kulttuurien välisenä sivuhuomiona
mainittakoon basisti
Mosebetsi Jan Nzimanden japaninkielisin tekstein koristeltu t-paita, jossa oli selässä animehahmo Naruton kuva.
BCUC:n keulakaksikko: päälaulaja Zithulele 'Jovi' Zabani Nkosi ja laulaja-tamburiininsoittaja Kgomotso Neo Mokone.
Minyo Crusaders
BCUC:n settiin verrattuna
Minyo Crusadersin keikka oli tunnelmaltaan tasaisempi - siitäkin huolimatta, että ristiretkeilijöiden musiikilliset vaikutteet ovat peräisin kirjaimellisesti ympäri maailmaa usealta eri mantereelta. Bändin perustamisen
taustalla oli se, kun maailmanmusiikin ystävä, kitaristi
Katsumi Tanaka alkoi vuoden 2011 Tohokun maanjäristyksen myötä pohtia omaa identiteettiään ja japanilaisia juuriaan. Samanmielisten muusikoiden kanssa hän perusti yhtyeen, jossa peräti satojen
vuosien takaiset min'yo-kansanlaulut yhdistyvät Latinalaisen Amerikan, Karibian, Afrikan ja Aasian mukaansatempaaviin musiikkikulttuureihin. Min'yo oli työväenluokkien musiikkia: esimerkiksi kalastajilla, kaivostyöläisillä ja sumopainijoilla oli omia
laulujaan, ja ne poikkesivat toisistaan myös alueellisesti. Aikoinaan suurin osa näistä lauluista esitettiin ilman säestystä ja myöhemmin maltillisesti shakuhachin ja shamisenin kaltaisten perinnesoittimien tahdissa.
Minyo Crusadersin musiikissa perinteet
saavat kuitenkin ympärilleen railakkaan tanssitunnelman muun muassa kitaran ja saksofonin tuella.
Minyo Crusadersin soundi on hyväntuulinen, kevyt ja lantioita keinuttavan rento. Lavan eteen kerääntyi monenkirjava joukko tanssivaa yleisöä nuorista aikuisista keski-ikäisiin. Muutamiin lauluista liittyi esimerkiksi soutamista tai lapiolla kaivamista
muistuttavia käsiliikkeitä, joihin bändi yllytti yleisöä osallistumaan. Huvila-teltan lattiamateriaalina oli pehmeää mattoa, ja osa tanssijoista jopa riisui kenkänsä.
Musiikillisesti erityinen kohokohta oli unenomainen ja lumoava instrumentaalikappale, jonka ajaksi valaistus himmeni. Saksofoni nousi tässä osiossa tärkeään osaan, ja
Koichiro Osawalle osoitettiinkin laulun jälkeen ansaitut erityisaplodit.
Välispiikit bändi piti varsin ytimekkäinä. Laulaja
Freddie Tsukamoto huvitti yleisöä naurahtamalla englantinsa olevan heikkoa ja lukevansa siksi paperista. Kitaristi ja bändinjohtaja
Katsumi Tanaka vaikutti osaavan kieltä sujuvammin ja otti
päävastuuta esimerkiksi tanssiliikkeiden opettamisessa yleisölle.
Minyo Crusaders tasapainottelee mielenkiintoisella tavalla yleisörajojen välimaastossa. Musiikki on tarttuvaa ja nuorekasta, ja sen parissa voi viihtyä myös perinnemusiikista muuten kiinnostumaton. Bändin suosimat tyylilajit ovat hyvinkin kansainvälisiä
– boleroa, kolumbialaista cumbiaa, afro-funkia, groovea etiopialaisittain – mutta toisaalta lauluosuudet tuovat kappaleisiin perijapanilaista henkeä. Vasta hetki sitten nähty
BCUC tosin jätti sen verran jälkensä, että ilmiselvästä taidokkuudestaan
huolimatta
Minyo Crusaders jäi tuntumaan verrattain pinnallisemmalta ja varman päälle pelaavalta hyvän olon musiikilta. Se toki on joskus juuri sitä, mitä kuulijana kaipaakin.
