Heavenstamp – From the Basement

Toisin kuin rokkibändeistä kertovista kehitystarinoista voisi päätellä ei kellareista stadioneille ja itsenauhoitetuista kasettidemoista jättilevy-yhtiöille suinkaan ole ainoa mahdollinen kehityspolku kunnianhimoisille yhtyeille. Tokiolaisen Heavenstampin debyyttialbumi julkaistiin vuonna 2012 Warner Japan -suurlevy-yhtiön kautta. Vuoteen 2017 mennessä yhtye oli kuitenkin omaehtoisesti madaltanut profiiliaan ja siirtynyt julkaisemaan oman pienyhtiönsä Tengoku Recordsin kautta. Näihin aikoihin yhtyeen maine alkoi levitä myös ulkomaille. Ovatpa he ehtineet tehdä jopa pienen kiertueen Isossa-Britanniassa.

Brittirokista kumpuavat myös Heavenstampin tunnistettavimmat vaikutteet, ainakin yhtyeen kansainvälisen debyytin julkaisevan SETSUZOKU RECORDSin tiedotteen mukaan. Vertailukohdiksi mainitaan kovan luokan tekijöitä useamman vuosikymmenen skaalalta David Bowiesta Radioheadin kautta Bluriin. Aikamoisen kirjavalta vaikuttavaa listaa selittää luonnollisesti Heavenstampin tuotannon monipuolisuus. Yhtye on eri albumeillaan kokeillut niin kitararokin kuin syntikkapopinkin lähestymistapoja. Albumeita taas on tähän päivään mennessä kertynyt neljä. Niistä viimeisin, From The Basement, on yhtyeen ensimmäinen virallinen julkaisu Japanin ulkopuolella.

From the Basementilla Heavenstamp esittelee kitaravetoisempaa puoltaan. Kylmästi kumisevat rummut, karkeasti hinkuvat kitarasäröt ja basson vahva läsnäolo ovat äänimaailman kantavat tukipylväät. Albumin nimenkin vihjaama kaikuinen betonikellariäänimaailma on toteutettu onnistuneesti. Tämä siitäkin huolimatta, että Heavenstamp on tätä nykyä ilmeisesti duo ja ainakin osa albumin kappaleista kuulostaa selkeästi siltä, että rummut on tuotettu tietokoneitse. Silti albumin äänimaailmasta välittyy aimo annos kellarisoiton hikistä intohimoa. Tämä kertoo jo jotain merkittävää kitaristi Tomoya.S:n ja laulaja Sally#Cinnamonin palosta musiikkiaan kohtaan.

Laulut lienevätkin ainoa asia, mitä yllä ei vielä tullut mainittua albumin äänimaiseman olennaisimmista tunnusmerkeistä. Näin on tietysti siksi, että kyseessä on noista tunnusmerkeistä kaikkein merkittävin. Läpi koko albumin Sally#Cinnamonin pehmeän-tumma lauluääni pitää puristavasti otteessaan ja maalaa muiden soittimien muodostamille ääriviivoille väriloiston, josta muodostuu albumin kasvojen tunnistettavuus. Laulutulkinnoissa on juuri sopiva annos pinnan alla kytevää turhautunutta ahdistusta, joka tähän musiikkityyliin tavanomaisesti kuuluu. Samalla niissä on jotain äärimmäisen vakuuttavaa, joka pakottaa kuulijan keskittymään. Vaikkei kaikkia sanoja täysin ymmärtäisikään, kuulostaa siltä kuin Sally#Cinnamonilla olisi jotain todella tärkeää sanottavaa.

Kaikkein parhaiten kaikki nämä luonnehdinnat aineellistuvat albumin aloituskappale Sail to Heavenissä. Tuntuu siltä, että siihen on oikeastaan vähän tasapainottomastikin ladattu yhtyeen ilmaisuvoiman kaikki panokset. Kitaroiden sointunäppäilyt pistelevät kuin joulukuinen räntäsade ja kaikuiset sointuvallit repäisevät lailla avomereltä puhaltavan vaakasuoran raemyrskyn. Jumputtava bassokuvio pakottaa marssimaan näiden myräköiden lävitse ryhdikkäästi pää pystyssä ja Sally#Cinnamonin laulutulkinta on kuin hätähuuto hitaasti uppoavan taivaslaivan märssykorista. Kappale on valtavan vaikuttava, suorastaan jylhä ja hauraan pinnan alla käsittämättömän kaunis. Pimeydessä kuunneltuna se johdattaa hyvinkin helposti pienille taivaallisille matkoille.

Kuten todettua, on albumin hurjaan aloituskappaleeseen panostettu vähän kohtuuttomastikin eivätkä muut kappaleet edes yritä yltää samoihin mystisiin ulottuvuuksiin. On kuitenkin jo sinänsä hyvä saavutus, ettei mitään erityistä lässähtämisen kokemustakaan pääse syntymään siirryttäessä Sail to Heavenistä eteenpäin. Heti kakkosraita Scrapista alkaen yksinkertaiset ja menevän rytmikkäät riffit koukuttavat kuulijan nopeasti mukaansa. Välillä kokeillaan hämmentäviä lauluefektejä ja räpähtävää puolipuhelaulua. Nämä pienet kiiltävät koristekaiverrukset albumin suoraksi ja tukevaksi veistetyssä rungossa tarjoavat kuulijalle ajattelun aihetta. Pitemmän päälle kappalerakenteista alkaa paljastua tiettyä kaavamaisuutta, mikä ei kuitenkaan vajaa puolituntisen albumin matkalla ehdi sen enempää mieltä painaa. Päin vastoin yhtyeen tapa työstää musiikkiaan pikemmin äänimaisema ja kokonaisuus edellä kuin korostaen yksittäisten kappaleiden erityispiirteitä on sangen virkistävä ja kiehtova.
From the Basement onkin harvinaisen tiivis albumikokonaisuus, kuin kaunis, uneliaasti liikkuva maisema – kenties muuttolintujen halkoma taivas tai tuulisena päivänä taivaan läpi lipuva pilviverho.

Albumin Japani-painoksen päättävä seitsemäs raita Toki no tabibito summaa melko hyvin koko albumin tunnelman. Poikkeuksellisen popahtavien voimamelodioidensa ansiosta se myös erottuu edukseen jonkinlaisena huippukohtana ja myrskyisän Sail to Heavenin tasapainoisena vastinparina. Säkeistöjen ja kertosäkeiden yhtenäinen melodiavirta muistuttaa junan ikkunasta nähtävien maisemien vaihtelua. Täydellisen sulavasti soljuva rokkiviisu tuottaa hämmentävän kaipuun matkustaa – ei välttämättä minnekään kovin kauas, vaan ehkä vain huomaamaan jotain olennaista siitä, kuinka olemme kappaleen otsikon mukaisesti ”matkustajia ajassa”.

Fantastinen albumin päättäjä on Eurooppa-versiolla saanut vielä peräänsä bonusraidaksi kappaleen nimeltä Virtual. Nimensä enteilemänä kappale on albumin muusta linjasta täysin poikkeava synapoppi-irtiotto. Kaikin puolin tarttuvassa viisussa ei ole sen enempää valittamista kuin albumin muissakaan kappaleissa, mutta kokonaisuudesta se erottuu erityisen korostuneesti vain ylimääräiseksi bonusraidaksi. Mitä ilmeisimmin tarkoituksena on ollut lähinnä tarjota näyte siitä, että Heavenstamp tekee myös tämän tyylistä musiikkia. Ajatus ei ole ollenkaan hullumpi. Näinpä kappaleella on hyvät perusteet olla mukana albumin kylkiäisenä, vaikkei se varsinaisesti tämän teoksen tiiviiseen kokonaiskuvaan mitään lisääkään.

Yhteenvetona voi sanoa, että From the Basement on oivallinen teos yhtyeeltä, jonka orastava maailmanvalloitus ansaitsee huomiomme. Albumi ei ehkä edusta sitä kaikkein innovatiivisinta ja omaperäisintä musiikillista tienraivausta, mutta sen esittäjillä on sydän täynnä rokkaamisen intohimoa. Sitä paitsi näin vuoden ensimmäisen kuudenneksen lähestyessä loppuaan tekisi mieli ehdottaa Sail to Heaveniä vuoden tähän mennessä parhaaksi sinkuksi. Parhaimmillaanhan musiikin kauneus vie juuri vähän hämmentäviin ja mystisiin olotiloihin. From the Basementin perusteella vaikuttaisi siltä, että juuri tällaisen mystiikan murusia on Heavenstampin kaksikko onnistunut luovassa kellarissaan paikantamaan.

From the Basementin CD-versiota (julkaisupäivä 26.2.) voi tilata täältä.