Keikkaraportti

Angelo Tour THE FORCED EVOLVE -konserttistriimit 9.-10.1.2021

15.01.2021 2021-01-15 12:08:00 JaME Kirjoittaja: AMAZE Copyeditor: Anu

Angelo Tour THE FORCED EVOLVE -konserttistriimit 9.-10.1.2021

THE FORCED EVOLVE 2020–2021 -kiertue huipentui kahteen konserttiin TSUTAYA O-EASTilla. Rajoitetun yleisömäärän lisäksi konserttia pääsivät katsomaan lukuisat kotikatsojat striimipalvelu ZAIKOn kautta.


© Angelo. All rights reserved.

Korona on opettanut meille kaikille, että olosuhteisiin on sopeuduttava. Erityisen tuntuvasti tämä on koskettanut esittäviä taiteilijoita. Japanissa kiihtyneestä koronatilanteesta huolimatta Angelon fanit pääsivät nauttimaan elävästä musiikista 9. ja 10. tammikuuta TSUTAYA O-EASTille, jolla Angelo soitti THE FORCED EVOLVE -kiertueensa päätöskonsertit. Poikkeustilanteen aikana Angelo on ottanut hienosti huomioon faninsa, joilla ei ole mahdollisuutta osallistua konsertteihin: yhtye on viimeisen vuoden aikana striimannut lukuisia konserttejaan niin studiolta kuin konserttisaleista. Näin tehtiin myös kaksipäiväisen kiertueen päätöksen kanssa.

Koko yhtyeelle on tärkeää, että konsertit voidaan toteuttaa turvallisesti. Tästä syystä keikkahalleihin otetaan yleisöä vain rajoitetusti. Yleisön tulee käyttää maskeja ja ääneen hurraaminen on kiellettyä. Kakkoskitaristi Giru toivoo, että poikkeustilanteen konserttiohjeistukset antavat yleisölle sen tunteen, että he voivat tulla rauhallisin mielin nauttimaan konsertista turvallisesti. Korona-aikana kitaristi Karyu on tajunnut, miten tärkeä palaute fanien äänen kuuleminen konsertin aikana on. Hän kokee, ettei tilanteeseen voi mitenkään tottua ja toivoo, että normaalikäytäntöihin voitaisiin palata mahdollisimman pian. Kirito ja Giru suhtautuvat tilanteeseen sopeutuvammin: Giru kokee poikkeusaikana konserteissa käyvät fanit pelastuksena. Kirito taas on sanonut olevansa erittäin tyytyväinen fanien tapaan ilmaista tunteensa rajoitteista huolimatta. Hän kiittelee fanien joustavuutta ja sopeutumiskykyä.

Molempina päivinä Angelo aloitti konserttinsa soittamalla tuoreen albuminsa [evolve]:n alusta loppuun. Yksi albumin suosikeistani, Amon, osoittautui erinomaisesti toimivaksi livebiisiksi. Valoteknikot loihtivat kappaleeseen täydellisesti sopivan tunnelman punaisilla spottivaloilla muuten pimeällä lavalla. Säkeistöissä laulaja Kirito nosti toisen jalkansa lavan edustalla olevan korokkeen päälle ja kumartui yleisön puoleen tiiviisti tuijottaen. Tämä yhdistettynä vahvakontrastisiin valoihin sai aikaan painostavan tunnelman, joka sopi aggressiivisen oloiseen kappaleeseen. Uudelta albumilta odotin erityisesti MISSING LINKin ja ALL FOR YOUn livevetoja. Erityisesti ALL FOR YOUn loppupuoli suorastaan huusi fanien osallistumista yhteislauluun, mikä ei valitettavasti ollut tällä kertaa mahdollista. Giru on kommentoinut, että yleisön hiljaisuudesta huolimatta hän aistii fanien innokkuuden näiden kappaleiden aikana. Itselleni tuo tunne ei välittynyt, mutta Girun lailla uskon, että normaalitilanteessa kappaleet kasvavat järkälemäisesti fanien saadessa vihdoin avata suunsa. Itse sijoittaisin MISSING LINKin ja ALL FOR YOUn konsertin loppupuolelle. Näen mielessäni niiden sopivan parhaiten lopettamaan show'n konfettisuihkun saattelemana.

Uudelta albumilta positiivisesti yllättivät CELL DIVISION ja AN ENDLESS MULTIVERSE. Odotin CELL DIVISIONin kuulemista livenä mielenkiinnolla, sillä Karyu on kertonut odottavansa innolla fanien reaktiota hyvin nopeatempoiseen kappaleeseen. Studioversio ei hivellyt korviani, mutta livenä kappale toimi erinomaisesti – sitä toivoi itse olevansa paikalla riehumassa! Myös AN ENDLESS MULTIVERSE oli tunnelmaltaan parempi livenä kuin levyllä. Pidin erityisesti siitä, miten Kohtan basso korostui livevedossa. Kirito huudatti yleisöä kappaleen aikana useampaan otteeseen, mutta koska yleisö joutui olemaan vaiti, AN ENDLESS MULTIVERSE pääsee todennäköisesti oikeuksiinsa osana settilistaa vasta tulevaisuudessa. 



Konsertin jälkipuoliskolla yleisölle tarjoiltiin Angelon parhaimpia paloja vuosien varrelta sekä vakioiksi muodostuneita livebiisejä. Yleisö tuntui syttyvän aivan eri tavalla vanhemmille biiseille kuin uuden albumin materiaalille. Ehkä [evolve] on vielä niin tuore, etteivät fanit ole ehtineet ymmärtää kappaleiden livepotentiaalia. Ensimmäisen päivän settilista oli enemmän omaan makuuni, sillä se sisälsi lukuisia suosikkejani. Ensimmäisenä päivänä [evolve]:a edeltäneeltä albumilta FAUSTilta kuultiin A MONOLOGUE BY MEPHISTO, FAUST sekä HYBRID CENTURY. Jokainen näistä kolmesta kuuluu Angelon tuotannon parhaimmistoon. Kuulin niiden livevedon nyt ensimmäistä kertaa ja voin todeta, että toimii. Jokaisessa kappaleessa on ihanat taustalauluosuudet, jotka tuovat kappaleille viimeiset silaukset. Lisäksi pidin erityisesti Karyun ja Girun kitaroiden yhteispelistä FAUSTissa.

Mieleeni jäivät myös molempina päivinä soitetut NEW CENTURY BIRTH VOICE, Daybreakers ja ACTIVATE RESONATE. Kaksi ensimmäisenä mainittua ovat tunnelmaa nostattavia riehuntabiisejä, jotka toimivat paremmin livenä kuin levyllä. Daybreakersin alussa Giru tuli revittelemään korokkeelle Kiriton kainaloon. Myöhemmin kappaleen aikana myös Karyu kävi istuskelemassa korokkeella, kun Kohta ja Giru kävivät tervehtimässä eturiviläisiä lähellä lavan reunaa. Toisena päivänä Daybreakersin aikana Kiriton kainalossa viihtyi Karyu, jonka päälakea Kirito silitti. NEW CENTURY BIRTH VOICEssa ihastuin kertosäkeen kitaramelodioihin. ACTIVATE RESONATE puolestaan on yksi Angelon kauneimmista kappaleista. Kirito, Kohta ja Takeo kannustivat yleisöä taputtamaan musiikin tahdissa, mihin yleisö lähtikin mukaan hyvin.




Lopuksi on pakko ylistää vielä neljää asiaa: Kiritoa, Karyua, kappaleiden taustalauluja sekä C-osia. Kirito on yksi karismaattisimmista tietämistäni laulajista. Hän pystyy taitaviin teknisiin suorituksiin livenäkin, vaikka kappale olisi laulullisesti vaikea. Kirito on itse kommentoinut, että uusien kappaleiden kohdalla hän kiinnittää erityistä huomiota nuotissa pysymiseen. Mitä tutummaksi kappale tulee, sitä enemmän hän antaa tunteen viedä. Tyylipuhtaiden laulusuoritusten lisäksi katselin ilolla Kiriton rytmitajuisia tanssiliikkeitä. Karyu puolestaan on kertonut, että hänen on välillä ollut vaikea virittäytyä tunnelmaan konserteissa yleisölle asetettujen koronarajoitusten vuoksi. Tämä ei kuitenkaan näkynyt hänestä tippaakaan, vaan Karyu moshasi, hyppi ja tanssi taukoamatta. Angelolla on lukuisia kappaleita, joilla on mainitsemisen arvoinen kappaleeseen lisää vivahteikkuutta tuova C-osa. Näinä kahtena päivinä hienoja C-osia edustivat muun muassa OUTBREAK, :evolve sekä CELL DIVISION. Lisää väriä kappaleisiin tuovat myös Karyun, Girun ja Kohtan taustalaulut. Erityisesti Karyulla on todella kaunis ääni.

THE FORCED EVOLVE -kiertueen päätöskonsertit osoittivat, että vaikka olosuhteet ovat pakottaneet kehittymään, sen voi tehdä mallikkaasti. Vaikka yleisön osallistuminen jäi etenkin konserttien alkupuolella paikoittain vaisuksi, Angelo veti hienot vedot molempina päivinä. Striimikonsertit ovat olleet poikkeusaikana mukavaa katsottavaa, mutta ei voi silti kuin toivoa, että poikkeusajat alkaisivat hiljalleen väistyä ja pääsisimme nauttimaan konserteista siten kuin ne on tarkoitettu – elävänä musiikkina.

Angelon THE FORCED EVOLVE -päätöskonserttien ensimmäisestä päivästä julkaistaan DVD- ja blu-ray-tallenne 21. huhtikuuta. Julkaisu tulee myyntiin rajoitettuna painoksena Angelon viralliseen verkkokauppaan. DVD-version hinta on 6300 JPY ja blu-rayn 8000 JPY. Blu-ray sisältää lisäksi 32-sivuisen kuvakirjan konsertista. Julkaisua painetaan ennakkotilausten mukaan, joten tilaus on tehtävä 21.3. mennessä.

Settilista 9.1.2021:
1. Enter the NEOPHASE
2. Swallow
3. evolve
4. CELL DIVISION
5. Amon
6. AN ENDLESS MULTIVERSE
7. Teardrop
8. Haru no kaze
9. MISSING LINK
10. ALL FOR YOU
11. A MONOLOGUE BY MEPHISTO
12. FAUST
13. HYBRID CENTURY
14. NEW CENTURY BIRTH VOICE
15. FAITH
16. OUTBREAK
17. Daybreakers
18. ACTIVATE RESONATE
19. STOP THE TIME, YOU ARE BEAUTIFUL
20. Script error

Settilista 10.1.2021:
1. Enter the NEOPHASE
2. Swallow
3. evolve
4. CELL DIVISION
5. Amon
6. AN ENDLESS MULTIVERSE
7. Teardrop
8. Haru no kaze
9. MISSING LINK
10. ALL FOR YOU
11. FACTOR
12. RESULT
13. HYBRID CENTURY
14. NEW CENTURY BIRTH VOICE
15. CRUELWORLD
16. ACTIVATE RESONATE
17. RIP
18. PROGRAM
19. Daybreakers
20. Synapse

MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Albumi CD 2020-11-11 2020-11-11
Regular Edition Angelo
Albumi CD + DVD 2020-11-11 2020-11-11
Limited Edition Angelo
Konsertti DVD 2021-04-21 2021-04-21
Angelo
Konsertti Blu-ray 2021-04-21 2021-04-21
Angelo

Angelo Tour THE FORCED EVOLVE 2020–2021

Angelo Tour THE FORCED EVOLVE -konserttistriimit 9.-10.1.2021 © Angelo. All rights reserved.

Keikkaraportti

Angelo Tour THE FORCED EVOLVE -konserttistriimit 9.-10.1.2021

THE FORCED EVOLVE 2020–2021 -kiertue huipentui kahteen konserttiin TSUTAYA O-EASTilla. Rajoitetun yleisömäärän lisäksi konserttia pääsivät katsomaan lukuisat kotikatsojat striimipalvelu ZAIKOn kautta.

Angelo – [evolve] © Angelo. All rights reserved.

Arvostelu

Angelo – [evolve]

Angelon 12. kokopitkä albumi kiteyttää monelle tuttuja tunteita koronavuoden ajalta: pakokauhua ja ahdistusta, mutta myös tahtoa päihittää tilanne ja toivoa tulevasta.

Uusi albumi ja livetaltiointi Angelolta © MAIN GATE WORKS Co.,Ltd. All rights reserved.

Uutiset

Uusi albumi ja livetaltiointi Angelolta

Yhtye julkaisee uuden kokopitkän albumin marraskuussa sekä livetaltioinnin kolmesta akustisesta konsertistaan.

MAINOS