Ayane Yamazaki – Yobikakerarete
Nuori lauluntekijä kutsuu kokemaan musiikin näkymätöntä voimaa.
On mahtipontisia ja vähemmän mahtipontisia, maltillisen nöyriä ja räikeän kunnianhimoisia mainoslauseita. ”Tämän levyn rokki pyöräyttää sukatkin jalasta” tai ”Jos et tämän levyn hienoutta tajua, olet ilmeisestikin liian vanha”. Tai sitten: ”Tätä levyä kuunnellessa tiedostat yhdistymisen temppelistä universumiin”. Jälkimmäisin esimerkeistä on lainattu tosielämästä. Sillä houkutellaan kuulijoita innostumaan Ayane Yamazakin tuoreimmasta albumista Yobikakerarete.
Ayane Yamazaki on viime aikoina laajaa kansainvälistä suosiota niittänyt sooloartisti. Hänen edellinen albuminsa LIFE huomioitiin indie-medioissa Afrikkaa ja Oseaniaa myöten. Yamazaki kirjoittaa ja tuottaa albuminsa itse, laulaa sekä soittaa sähköpianoa ja syntetisaattoreita. Lehdistötiedotteen mukaan uuden albumin Yobikakerarete myötä voi kokea ”jotakin näkymätöntä”. Sen vuoksi julkaisun markkinoinnissa ei käytetä edes artistikuvaa vaan ainoastaan albumin pelkistettyä kansitaidetta. Eipä siis muuta kuin silmät kiinni, kuulokkeet korville ja suora sukellus tähän henkevään puolen tunnin musiikkimatkaan.
Ylevät ja melkoisen salaperäisetkin houkutinsanat eivät jää pelkäksi sanahelinäksi. Yobikakerarete on tosiaan sangen lumoavaa kuunneltavaa ja oiva kosketus musiikin taianomaisuuteen. Albumin kuusi kappaletta jakautuvat kolmeen instrumentaaliin ja kolmeen sanoitettuun viisuun. Musiikillinen monimuotoisuus ei suinkaan jää siihen. Albumilla on havaittavissa monenmoisia tyylivaikutteita popista jatsiin ja ambienttiin. Kaikkea yhdistää sametinpehmeä digiäänimaailma kerroksellisine syntetisaattorisovituksineen. Välillä levystä tulee mieleen Santanan hartaat jatsilevyt, välillä Yakushimaru Etsukon leikkisät poppikokeilut. Myös selkeitä mielleyhtymiä keväällä julkaistun Pacific Breeze 2 -kokoelman viileisiin city pop -meininkeihin syntyy väistämättä. Tämä kaikki siitäkin huolimatta, ettei Yobikakeraretella kuulla juurikaan kitaraa tai muitakaan perinteisiä bändisoittimia sähköpianoa lukuun ottamatta.
Intronomainen Sign johdattaa hienosti sisään albumin äänimaailmaan. Karhean säröinen sähköpiano soi ihastuttavassa harmoniassa pyöreän-pehmoisien syntikoiden kanssa. Kiireettömän vellova äänikudos kutsuu rauhoittuneeseen hiljaisuuteen, kuuntelemisen autuuteen. Samalla lailla vaikuttaa kuusi ja puoli -minuuttiseksi äityvä nimikappale, joka pisaroi kuin aamukaste tai syystihku: tasaisesti ja mihinkään hoppuilematta. Näiden kahden välissä kuullaan lauletut synapop-styget Umibe no China Girl ja Mezame. Niistä ensinnä mainittu loistaa erityisen kirkkaasti vahvoilla melodioillaan ja haikean-toiveikkaalla tunnelmallaan. Yamazakin pehmeä lauluääni sulautuu täydellisesti hänen luomaansa samettiseen äänimaisemaan.
Tasaisen albumin parhaimmaksi kappaleeksi nousee The Moment God Dwells. Hävyttömän groovaavilla synabassolinjoilla varustetun uusjatsi-instrumentaalin atmosfäärisyyttä lisäävät meren kohina ja ilakoivien ihmisten ääntely. Vääjäämättä nakuttava konekomppi tuo kappaleeseen aavistuksen päätänytkyttävää disko-tenhoa, congat puolestaan maailmanmusiikkimausteen. Hieno fuusiokappale todistaa musiikin rajattomuudesta ja kyvystä kuljettaa kuulija pitkille matkoille saavuttamattomiin kaukaisuuksiin.
Jonkinlaisena vähän irrallisen tuntuisena lisänä albumin viimeiseksi kappaleeksi on heitetty koveri Kaze no tani no Nausicaa (Tuulen laakson Nausicaä) -elokuvan tunnarista. Kappale on Yamazakin käsittelyssä nykyaikaistettu alkuperäistä hieman reipastempoisemmaksi digipopiksi. Itse kappale on tietysti yhtä hyvä kuin aina ennenkin ja nostalgisen tuttu melodia varmasti miellyttää animen ystäviä. Äänimaailmankin puolesta viisu sopii saumattomasti albumin muuhun materiaaliin. Toisaalta sävellys poikkeaa niin selkeästi Yamazakin omasta tyylistä, että kappale kuulostaa väkisinkin melko irtonaiselta. Albumin olisi aivan toimivasti voinut päättää myös unenomaiseen nimibiisiin.
Yobikakerarete on myönteinen yllätys julkaisuvuoden 2020 loppusuoralla. Ayane Yamazakia tuntemattomille kuulijoille se tarjoaa vakuuttavan kuvan kunnianhimoisesta ja kyvykkäästä sooloartistista. Musiikillisten vaikutteiden kirjo sulautuu hienoksi kokonaisuudeksi artistin omintakeisessa äänimaisemassa. Syvällinen pehmeys ja pohdiskeleva hitaus ovat arvokasta vastapainoa top-listojen nokkelilla poppikaavoilla koukuttaville täsmäiskelmille. Toivoa sopii, että Yamazakin jo ansaittu maailmanlaajuinen huomio jatkaa tämän julkaisun myötä kasvamistaan.
