Kulttuuriartikkeli

Elokuva-arvostelussa Parasite

03.02.2020 2020-02-03 13:31:00 JaME Kirjoittaja: Julia

Elokuva-arvostelussa Parasite

Yhteiskunnallisia asioita kommentoiva Parasite sisältää kohtauksia, jotka tulee ymmärtäneeksi tarkemmin vasta jälkikäteen.


© CJ Entertainment. All Rights Reserved.
Suomenkin valkokankaille rantautunut Parasite sai ensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlissa 21. toukokuuta 2019. Elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja Bong Joon-hon ohjaama Parasite on ensimmäinen korealainen elokuva, joka palkittiin Cannesin Kultainen palmu -palkinnolla (Palme d'or). Elokuva ilmestyi kotimaassaan Etelä-Koreassa 30. toukokuuta CJ Entertainmentin julkaisemana.

Parasite kertoo köyhästä perheestä, joka kelpottelee tiensä varakkaan perheen arkeen paremman elämän ja vakaampien tulojen toivossa. Kim Ki-taekin (Song Kang-ho) nelihenkinen perhe asuu pienessä, puoliksi kellaria muistuttavassa kodissa, joka läpäisee juuri ja juuri asuttavaksi luokitellun huoneiston määritelmän. Pizzalaatikoita elannokseen taittelevalle perheelle kehittyy tilaisuus parantaa elintasoaan, kun perheen poika Ki-woo (Choi Woo-shik) päätyy ystävänsä Min-hyukin (Park Seo-joon) suosittelemana Parkin perheen tyttären yksityisopettajaksi. Nälkä kasvaa syödessä, sillä huomatessaan Park Dong-ikin (Lee Sun-kyun) varallisuuden, pyrkivät kaikki Kimin perheen jäsenet hyväksikäyttämään Parkien naiivia ajatusmaailmaa.


Joon-Hon omaperäinen musta huumori ja satiirinen tapa ilmaista mielipiteitä erottuivat jälleen edukseen. Vaikka elokuvassa on selkeää kapitalismia, ei siinä kuitenkaan ole varsinaisia sankareita tai pahiksia. Jo ensimmäisillä minuuteilla saa jonkinlaisen kuvan siitä, mistä elokuva on nimensä saanut. Siitä huolimatta Parasite sisältää paljon kohtauksia, joita ei sitä katsoessa ymmärtänyt tai tullut sen kummemmin edes ajatelleeksi. Jälkikäteen mietittynä moni kohtaus jolle nauroi kyyneleet silmissä, olisi todellisuudessa saattanut järkyttää. Rohkeimmille voin vahvasti suositella elokuvan katsomista pimeässä leffateatterissa kaikkine äänitehosteineen, mutta jotkut kohtaukset olisi saattanut olla viisaampaa katsoa turvallisesti kotisohvalta kirkkaassa päivänvalossa.


Parasitessa on toistuvasti tilanteita, missä otetaan kantaa yhteiskunnallisiin asioihin. Muun muassa paljon kansainvälistä huomiota herätti kohtaus, missä rankkasateesta aiheutunut tulva keskeytti Parkin perheen telttareissun, mutta tuhosi osittain maan alla olevan Kimin perheen asunnon käytännössä kokonaan. Siinä tuotiin esille, miten erilainen vaikutus tälläisillä ilmiöillä on erilaisiin elämäntilanteisiin. Siinä missä hyväosainen henkilö katselee tilannetta turvallisesti kotisohvalta, taistelee huono-osainen elämästään toisaalla. Kohtaus ei kuitenkaan mielestäni kielinyt syytöksistä hyväosaisempia kohtaan, vaan lähinnä muistutti siitä, kuinka omassa kuplassaan lähes jokainen ihminen tavalla tai toisella elää. Se herätti miettimään katsooko itse asioita kovinkaan usein muiden näkökulmasta, tai ajatteleeko tekojensa seurauksia muutamaa päivää pidemmälle.

Taiteellisuutta kyseisestä elokuvasta ei myöskään uupunut. Sisältöön nähden kuvaustyyli oli miellyttävän vakaa ja useita kohtauksia sävytti voimakkaita tunteita herättävä musiikki. Tästä johtuen Parasite ansaitsee pisteitä myös teknisestä toteutuksestaan ja sen budjetti olikin huimat 13,5 miljardia Etelä-Korean wonia eli suunnilleen 10,1 miljoonaa euroa. Kaiken kaikkiaan mahtava toteutus ja juoni, mutta henkilöille, jotka eivät ole tottuneet korealaisiin elokuviin, saattaa sisältö näyttäytyä pienenä kulttuurishokkina. Ehdottomasti näkemisen arvoinen luomus ja itse kiitän myös Finnkinoa koetusta katseluelämyksestä.

Parasiten traileri.

Pääosissa: Song Kang-ho (Kim Ki-taek), Lee Sun-kyun (Park Dong-ik), Cho Yeo-jeong (Yeon-gyo), Choi Woo-sik (Ki-woo), Park So-dam (Ki-jeong), Lee Jung-eun (Moon-gwang) ja Chang Hye-jin (Chung-sook)
MAINOS

Elokuvailmiö: Parasite

Elokuva-arvostelussa Parasite © CJ Entertainment. All Rights Reserved.

Kulttuuriartikkeli

Elokuva-arvostelussa Parasite

Yhteiskunnallisia asioita kommentoiva Parasite sisältää kohtauksia, jotka tulee ymmärtäneeksi tarkemmin vasta jälkikäteen.

Elokuvanäytöksiä: Parasite Night Visionsin ohjelmistossa, jännitystä ja draamaa Korean Movie Festivalilla © CJ Entertainment. All Rights Reserved.

Uutiset

Elokuvanäytöksiä: Parasite Night Visionsin ohjelmistossa, jännitystä ja draamaa Korean Movie Festivalilla

Night Visions tarjoaa mahdollisuuden nähdä odotettu Parasite. Korean Movie Festivalilla puolestaan esitetään mm. Juror 8, jota tähdittää ZE:Asta tuttu Hyungsik.

MAINOS