Haastattelu

SuG: Faneilla on asiaa!

29.10.2015 2015-10-29 16:04:00 JaME Kirjoittaja: Daido

SuG: Faneilla on asiaa!

Suomen konserttia odotellessa kolme SuG-fania vastasi toimituksen kysymyksiin ja kertoi, mikä merkitys yhtyeellä on heidän elämäänsä.


© SuG
Yhdeksi aikamme lahjakkaimmista j-rock-yhtyeistä tituleerattu SuG kiertää Eurooppaa marras-joulukuussa. Kyseessä on yhtyeen ensimmäinen laajamittainen Euroopan-kiertue, ja sen päätöskonsertti pidetään Helsingin Tavastialla 8. joulukuuta.

Punk-henkisestä asenteestaan ja positiivisesta sanomastaan tunnetulla viisikolla on laaja ja vakiintunut fanikanta. JaME Suomi tutustui kolmeen suomalaiseen faniin ja kysyi heiltä miten he tutustuivat SuGun musiikkiin ja millaisia ajatuksia heillä on tulevasta konsertista.


Lippuja SuGun Suomen-keikalle on vielä saatavilla. Voit ostaa omasi Tiketin verkkokaupasta.



Esittelisittekö itsenne lyhyesti?

Ryuuichi: Olen Ryuuichi ja olen 19 vuotta.

Haru: Olen 20-vuotias nuori nainen Vantaalta. Tykkään luonnosta, muodista, musiikista, matkailusta, Japanista ja eläimistä - eniten hevosista. Lempiruokani tällä hetkellä on riisi ja natto. Iltaa tykkään viettää juoden lasillisen sakea, viskiä tai lakkalikööriä!

Virpi: Hei! Olen Virpi, 24-vuotias opiskelija ja Japani-fani.


Milloin ja miten tutustuitte SuGuun? Kertokaa myös millaisen ensivaikutelman saitte yhtyeestä.

Ryuuchi: Pojilla oli juuri tuolloin tullut Love scream party, joten vuoden 2007 tienoilla. Satuin vahingossa löytämään heidät. Ensivaikutelma oli erittäin energinen.

Haru: Taisin tutustua SuGuun vuonna 2009, mutta aloin kuunnella kunnolla vuoden 2010 keväällä. Ensivaikutelma oli positiivinen ja mukaansatempaava. Mitä enemmän aloin ymmärtää sanoituksia, sen vahvemmin huomasin arvostavani bändiä.

Virpi: Tätä piti oikeasti miettiä... Taisi käydä niin, että vuonna 2011 Turun Animeconissa tapani mukaan selasin myyntipöydillä levyjä ja jokin SuGun TOKYO MUZiCAL HOTEL -albumissa sai aikaan ostopäätöksen. Ehkä kannen värit tai raitojen veikeät nimet vaikuttivat asiaan, tai sitten myyjällä oli läppäri ja j-rock-soittolista juuri SuGun kohdalla ja tykästyin musiikkinäytteeseen, en oikeasti muista miksi loppujen lopuksi lähdin täysin randomin levyn kanssa kotia kohti. Sellainen ei ole tapaistani, joten oletan nähneeni mainintoja SuGusta musiikkilehdissä ennen sitä.
Kuunneltuani albumin ensi kertaa olin aivan puulla päähän lyöty ja ennen kaikkea myyty! Musiikki oli niin pirteää ja upliftaavaa ja laittoi kehon tahtomattakin liikkeelle, mutta se ei silti ollut mitään yleistä j-poppia tai animemusiikin kaltaista musiikkia vaan jotain ihan omaansa. Kuunteleminen sai haluamaan lisää, ja etsinkin bändin kokopitkät käsiini melko pian tuon jälkeen.


Yhtye aloitti uransa vuonna 2006. Onko SuG mielestänne muuttunut pitkän uransa aikana? Miten?

Ryuuchi: Takeru on kasvanut! Koko yhtye on oikeastaan vuosien saatossa...

Haru: Mielestäni yhtye on muuttunut hyvin paljon. Suurimmaksi eroksi mainittakoon, että he ovat kehittyneet muusikkoina ja soundikin on muuttunut.
Nautin silti niin vanhemmasta kuin uudemmastakin tuotannosta!

Virpi: Valitettavasti huono faniuteni tulee tässä esiin. En ole seurannut poikia itseään, ainoastaan kuunnellut musiikkia. Mielestäni he ovat kuitenkin miehistyneet musiikillisesti tauon aikana. Uusin levy muistuttaa mielestäni aiempia siinä, että melodiat vaihtuvat nopeasti, ehkä hallitun kaoottisestikin, ja rytmi pysyy nopeana lähes jokaisessa biisissä. Kuitenkin aiemmasta poiketen pojat ovat tehneet myös raskaampia sekä vähän rauhallisempia, melodisesti kauniita biisejä, jotka muistuttavat enemmän mainstreamiä - mitä SuG ei mielestäni todellakaan ole.


Mikä SuGussa viehättää ja mitä yhtye merkitsee teille?

Ryuuchi: Vuosien jälkeen SuG on ainoa tärkeä bändi, joka ei ole päättänyt uraansa. Takeru on haastattelujen perusteella aika symppis, joten olen varmaan jäänyt hänen pauloihinsa.

Haru: Heissä viehättää mielestäni kokonaisuus. Se kuinka he tuovat omia persooniaan esille musiikin kautta ja ovat taitavia muusikoita. Takerulla on oma vaatemerkki, ja täytyy sanoa että hänen tyylitajunsa viehättää myös. Yhtyeenä SuG on minulle tärkeä ja hyvin inspiroiva omaa uraani ajatellen. He ovat tärkeässä osassa jokapäiväistä elämääni. He inspiroivat minua jaksamaan huonoinakin päivinä positiivisen soundinsa ansiosta ja siksi jaksan uskoa unelmiini ja tehdä töitä niiden saavuttamiseksi.

Virpi: Minulle musiikin kuuntelu on usein tietoinen keino vaikuttaa mielialaani; SuGun positiiviset soundit saavat pakostakin hyvälle tuulelle. Asuessani erään kansanopiston asuntolassa yhden lukuvuoden ajan muistan tehneeni SuGun aiemmista levyistä usein itselleni positiivisia aamunavauksia. Mikään ei voittanut sitä tunnetta, kun heti sängystä noustua sai tanssahdella esimerkiksi 39GalaxyZin tahtiin aamutoimien lomassa. Tuo voi vaikuttaa vähäpätöiseltä ja arkiselta, mutta minulle ne SuGulla aloitetut päivät olivat kallisarvoisia. Minun silmissäni SuG edustaa pelkkää positiivisuutta.


Ensimmäiselle laajalle Euroopan-kiertueelleen lähtevä SuG esiintyy joulukuussa ensimmäistä kertaa Suomessa. Oletteko osallistumassa Tavastialla järjestettävään päätöskonserttiin? Jos olette, mitä odotuksia teillä on keikan suhteen?

Ryuuchi: Totta kai olen! Rahani menevät VIP-lippuun, joten odotan sen etuuksia mielenkiinnolla.

Haru: Haluaisin kovasti osallistua SuGun konserttiin ja varmasti menisinkin, jos kokisin oloni turvalliseksi. Muutamien muiden japanilaisten bändien keikoilla käytyäni olen todennut, etteivät Suomessa järjestettävät keikat valitettavasti sovellu minulle. Odotukseni keikasta ovat yleisössä tapahtuvaa tuuppimista ja tönimistä sekä niin vahvaa puristuksiin joutumista, ettei happi kulje. Valitettavasti osa faneista on niin bändin lumoissa, etteivät välitä keikalla muista, vaan yrittävät päästä mahdollisimman eteen bändin lähelle, jotta bändi huomaisi vain heidät. Japanissa kävisin kyllä heidänkin keikalla, mikäli tilaisuus tulisi!

Virpi: Totta kai osallistun! Toivon, että paikalle tulee mahdollisimman paljon porukkaa pitämään hauskaa. Itse en malta odottaa päästä irrottelemaan, SuGun keikka kun on JLPT-kokeiden jälkeisenä tiistaina. Mikä olisi parempi tapa karistaa koestressi lopullisesti kuin lempibändin keikka?


Mikä yhtyeen julkaisuista on suosikkinne ja miksi?

Ryuuchi: Hmm... P!NK masquerade.

Haru: Se riippuu ihan mielentilasta, mutta tällä hetkellä BLACK - albumi.

Virpi: Ei tällaisia saa kysyä! Apua. Ensirakkaus TOKYO MUZiCAL HOTEL ei huonommaksi muutu, mutta myös Thrill Ride Pirates ja LOLLIPOP KINGDOM ovat sydäntä lähellä positiivisen ja menevän musiikin takia. En ole kuunnellut BLACKiä vielä montaa kertaa läpi, sulattelen vielä pientä tyylimuutosta, mutta ei sekään huono ole.


SuGun uusimpaan tuotantoon lukeutuu keväällä ilmestynyt BLACK-albumi, jota on kuvailtu muun muassa aikaisempaa aikuismaisemmaksi julkaisuksi. Mitä mieltä olette julkaisusta?

Ryuuchi: Ero on selvä, kun vertaa sitä ja alkupään julkaisuja, mutta pidän siitä silti.

Haru: Mielestäni albumi kuvaa tavallaan SuGun hillitympää puolta ja on ehkäpä pelkistettyä entisiin verrattuna. Pidän albumista kovasti ja sitä on mielestäni helpompi kuunnella. Toivoisin jatkossa kuulevani lisää tämänkaltaisia julkaisuja, mukavaa vaihtelua.

Virpi: Aikuisemmalta se minustakin kuulostaa, kuten aiemman kysymyksen kohdalla taisin mainita. Pojat ovat rauhoittaneet menoa joidenkin biisien osalta ja ottaneet totuttua tummemman sävyn toisten kohdalla.


Mitä kappaletta tai julkaisua suosittelisitte henkilölle, joka ei ole ennen kuullut SuGun musiikkia?

Ryuuchi: swee†oxic, koska se on oma suosikkini uudemmasta tuotannosta.

Haru: Luultavasti Cry out -niminen kappale, koska itse saan siitä voimaa jaksaa.

Virpi: Biiseistä kuunteluttaisin luultavasti omat suosikkini gr8 story, 39GalaxyZ, ☆Gimme x Gimme☆, Toy Soldier ja BLACK.


Lopuksi, haluaisitteko lähettää terveisiä yhtyeen jäsenille?

Ryuuchi: Aivan mahtavaa, että kaikkien vuosien jälkeen saan mahdollisuuden nähdä teidät lavalla! Vielä parempaa että päätöskonserttina! Odotan jo innolla!

Haru: Hei SuG, tahtoisin kiittää kaikesta tuesta, mitä teiltä olen saanut. Olette uskomattomia esikuvia ja hyvin inspiroivia persoonia. Teidän musiikkinne avulla olen päässyt vaikeistakin ajoista yli ja saanut taas kadottamani hymyn kasvoille, en voi kiittää teitä tarpeeksi! Toivon jonain päivänä olevani yhtä taidokas ihminen kuin te ja että voisin suunnitella teille kiitollisuudenosoitukseksi vaikka omat nahkakorut - sellaiset, joita keillään muilla ei ole. Ei muuta kuin nauttikaa Euroopan-kiertueestanne ja toivotan turvallisia matkoja ja hauskoja kokemuksia!

Virpi: Onnittelut ja suurkiitokset ensimmäisestä Suomen-keikastanne! Toivottavasti tulette taas pian uudestaan. Pysykää kaikki terveinä, keikalla nähdään!


JaME haluaa kiittää kaikkia haastatteluun osallistuneita!
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

Aiheeseen liittyvät tapahtumat

Päivämäärä Tapahtuma Sijainti
  
08.12.20152015-12-08
Konsertti
SuG
Tavastia Klubi
Helsinki
Suomi

SuG Euroopan-kiertueella

SuG julkaisee minialbumin, mukana kiertuedokumentti Euroopasta © SuG

Uutiset

SuG julkaisee minialbumin, mukana kiertuedokumentti Euroopasta

SuG julkaisee ensimmäisen major-minialbuminsa.

SuG - Tavastia 8.12.2015 © JaME Suomi, Henrik Savonen

Keikkaraportti

SuG - Tavastia 8.12.2015

Viiden euron pusuja ja tenhoavaa tanssin taikaa.

Fanina paikalla: SuG Tavastialla 8.12.2015 © SuG

Keikkaraportti

Fanina paikalla: SuG Tavastialla 8.12.2015

VIP-lipullisen pieni keikkareportaasi.

Ennakkohaastattelussa SuG © SuG

Haastattelu

Ennakkohaastattelussa SuG

SuG vastasi JaME:n kysymyksiin hieman ennen Euroopan-kiertueen alkua.

SuG julkaisee joulukuussa uuden singlen © SuG

Uutiset

SuG julkaisee joulukuussa uuden singlen

Euroopan-kiertueelle pian suuntaava SuG valmistautuu uuden singlen julkaisuun.

SuG: Faneilla on asiaa! © SuG

Haastattelu

SuG: Faneilla on asiaa!

Suomen konserttia odotellessa kolme SuG-fania vastasi toimituksen kysymyksiin ja kertoi, mikä merkitys yhtyeellä on heidän elämäänsä.

SuG-kiertueen VIP-lippupäivitykset myyntiin keskiviikkona © SuG

Uutiset

SuG-kiertueen VIP-lippupäivitykset myyntiin keskiviikkona

SuGun keikan VIP-lippupäivitykset saapuvat myyntiin keskiviikkona.

Etsimme SuG-aiheisia fanitöitä © OFFICE WALKER, Fam Entertainment

Uutiset

Etsimme SuG-aiheisia fanitöitä

Piirrätkö SuG-aiheista fanitaidetta? Oletko pukeutunut bändin jäseneksi? Sykkiikö runosuoni? JaME Suomi kerää fanien tuotoksia keikkaa odotellessa.

SuG Tavastialle joulukuussa © SuG

Uutiset

SuG Tavastialle joulukuussa

Monipuolisuudestaan kehuttu SuG esiintyy ensimmäistä kertaa Suomessa.

SuG Suomessa 2015 © SuG

Informaatio

SuG Suomessa 2015

SuG esiintyy Tavastialla 8. joulukuuta.

SuG uudella singlellä © OFFICE WALKER, Fam Entertainment

Uutiset

SuG uudella singlellä

SuG julkaisee sinkun heinäkuun puolessa välissä.

SuGun Takerulla terveysongelmia © SuG

Uutiset

SuGun Takerulla terveysongelmia

SuGun Takeru tarvitsee tauon bändiaktiviteeteista terveysongelmien takia.

SuG ja neljäs albumi © SuG

Uutiset

SuG ja neljäs albumi

SuG julkaisee uuden studioalbumin, joka on samalla yhtyeen neljäs pitkäsoitto.

SuG julkaisee singlen © OFFICE WALKER

Uutiset

SuG julkaisee singlen

SuG on ilmoittanut uudesta singlestä, joka julkaistaan marraskuun puolella.

Yksityiskohtia SuGun uudesta singlestä © OFFICE WALKER

Uutiset

Yksityiskohtia SuGun uudesta singlestä

SuG on antanut lisätietoa heinäkuussa ilmestyvästä singlestään.

MAINOS