Keikkaraportti

ADAMS & FÆK - Gloria, Helsinki 20.2.2015

04.03.2015 2015-03-04 20:49:00 JaME Kirjoittaja: Amber

ADAMS & FÆK - Gloria, Helsinki 20.2.2015

ADAMS SEXPLOSION EU TOUR rantautui Suomeen uuden levyn julkaisupäivänä.


© JaME Suomi, Anna Nikkinen
Viimeksi keväällä Suomessa esiintynyt ADAMS teki odotetun paluun Helsinkiin juuri sopivasti uuden SEXPLOSION-albuminsa julkaisupäivänä. Kahden Aatamin teemastaan tunnettu yhtye koostuu Shota Yokoyamasta sekä ADAMista. ADAMS aloitti toimintansa vuonna 2011 Shotan oman HIGHFeel JAPAN -levy-yhtiön alaisuudessa, ja rockduo on niittänyt sittemmin mainetta homoseksuaalisuuden teemaa käsittelevillä kappaleillaan, videoillaan ja lavaesiintymisillään.

Lämmittelijänä Glorian keikalla toimi helsinkiläinen FÆK. Kyseessä oli rockpoppoon debyyttikeikka, joten heille täytyy todella nostaa hattua siitä itseluottamuksesta ja uskalluksesta, jolla he valtasivat lavan itselleen. Vielä tuntemattoman lämppäribändin asema ei ole helppo, mutta yhtye sai yleisön puolelleen anteeksipyytelemättömällä asenteellaan ja hyvin valituilla covereillaan, jotka ryydittivät bändin vielä rajallista omaa settiä. Yleisössä oli vain muutamia kymmeniä, mutta bändi riehutti sitä onnistuneesti kuuden kappaleen verran.

Kun FÆK päästi illan pääesiintyjän lauteille lyhyen settinsä jälkeen, pikkuruinen yleisö osoitti yllättävän äänenvoimakkuutensa. Illan aikana korvatulpat tulivat tarpeeseen ennen kaikkea suojaamaan yleisön innokkaalta metelöinniltä. Kaikesta huomasi, että vaikka sali jäi alle puolilleen, olivat ihmiset tulleet pitämään hauskaa ja huutamaan sielunsa kyllyydestä.

ADAMSin setti alkoi introlla ja siihen kuuluvilla rytmikkäillä taputuksilla. ADAM ja Shota saapuivat lavalle mustavalkoisissa vaatteissaan sekä hillityissä koruissaan ja saivat yleisöltään lämpimän vastaanoton. Pari ensimmäistä kappaletta olivat kuitenkin piinaavaa mahalaskua energisen lämmittelybändin jälkeen, sillä kaikesta päätellen monitorimiksauksissa oli jotakin pahasti pielessä. Alkuun duon laulu kuulosti toivottoman epävireiseltä ja haparoivalta. Tekniset vaikeudet saatiin kuitenkin ylitettyä muutaman ensimmäisen kappaleen aikana.

Alun kangertelun jälkeen keikka eteni viihdyttävänä tanssittavien kappaleiden, kutkuttavan fanservicen ja Shotan englanninkielisten välispiikkien virtana. Kaunis Boku no sei sai myös osan yleisöstä laulamaan mukana, ja kun tunnin setin jälkeen ADAMS jätti lavan taakseen, alkoivat encore-huudot välittömästi. Kiertuepaitoihin encorea varten pukeutunut kaksikko palasikin lavalle varsin nopeasti ottamaan yhteiskuvaa yleisön kanssa ja esittämään vielä pari vauhdikasta ja viihdyttävää kappaletta ennen Shotan viimeistä lentosuukkoa yleisölle.

Keikan jälkeen pidettiin vielä fanitapaaminen, mutta itse poistuin sateiseen iltaan heti keikan jälkeen. Olo oli suhteellisen tyytyväinen, mutta en ollut keikan aikana käynyt läpi sen enempää syvän liikutuksen kuin hurmioitumisenkaan kokemuksia. Setin alkupuolen tekniset vaikeudet monitoriongelmineen ja hetkellisine mikin kiertoineen jäivät väkisinkin kummittelemaan mieleen, ja henkilökohtaisesti koen taustanauhat aina hieman latistavina osina livemusiikkia. Kokemuksesta jäi omalta osaltani puuttumaan "se jokin", mutta vannoutuneemmille faneille ilta oli varmasti antoisa. ADAMS vakuutti joka tapauksessa siinä määrin, että jään varmasti seuraamaan heidän vielä nuoren uransa kehitystä. Myös FÆK on sellainen suomirockin tulevaisuuden lupaus, jota suosittelen pitämään silmällä.


Settilista:

LOVE ME
Baddest Crown
HERO -Dear Eves my precious broken piece-
blind
MARIA
Kissin' in the Dark
WHY
Game Set
Seseragi
Boku no sei
Akisame
ROMANCE
R-ED
Sweet Dreams
Bittersweet

EN-1: Dizzy Love ~kimi ni muchuu~
EN-2: ONE AND ONLY
MAINOS

Galleria

Aiheeseen liittyvät artistit

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Albumi CD 2015-02-20 2015-02-20
ADAMS

Aiheeseen liittyvät tapahtumat

Päivämäärä Tapahtuma Sijainti
  
20.02.20152015-02-20
Konsertti
ADAMS
Gloria
Helsinki
Suomi

ADAMS SEXPLOSION EU TOUR

ADAMSin haastattelu Ruotsissa © ADAMS

Haastattelu

ADAMSin haastattelu Ruotsissa

H62-konserttinsa jälkeen ADAMSilla oli aikaa jutella JaME:n kanssa.

ADAMS &  FÆK - Gloria, Helsinki 20.2.2015 © JaME Suomi, Anna Nikkinen

Keikkaraportti

ADAMS & FÆK - Gloria, Helsinki 20.2.2015

ADAMS SEXPLOSION EU TOUR rantautui Suomeen uuden levyn julkaisupäivänä.

ADAMS Suomeen helmikuussa © ADAMS

Uutiset

ADAMS Suomeen helmikuussa

Visual kei -yhtye ADAMS konsertoi Suomessa helmikuussa.

MAINOS