Keikkaraportti

BORN & Lycaon - Gloria, Helsinki 6.9.2014

19.10.2014 2014-10-19 11:20:00 JaME Kirjoittaja: Amber, Ujelo

BORN & Lycaon - Gloria, Helsinki 6.9.2014

BORN ja Lycaon tarjosivat yleisölleen hauskan ja hikisen show’n.


© Henrik Savonen, JaME Suomi
BORN ja Lycaon ovat kumpikin klassisen visual kein edustajia, jotka ovat keränneet kannuksia loistavina livebändeinä. Yhtäläisyydet eivät lopu siihen, sillä molemmat bändit on perustettu vuonna 2007 ja musiikillisia yhtäläisyyksiä on niitäkin huomattavasti. Siinä missä BORN ehkä kallistuu hieman raskaamman väännön suuntaan, on Lycaon puolestaan mestari seksikkään svengaavien kappaleiden saralla.

BORN on Indie PSC:n riveissä, kun taas Lycaon levyttää Shimizuya Recordsilla. Yhteiskiertueen jälkeen Lycaon on julkaisemassa singlen (Shadow, julkaisupäivä 22.10.) ja albumin (Camera Obscura, julkaisupäivä 4.2.). Myös BORN on julkaisemassa uuden Son Of A Bitch -singlensä 3.12.

Lähdimme keikalle kiinnostuneina ja avoimin mielin, sillä kumpikaan yhtyeistä ei ollut meille entuudestaan erityisen tuttu. Joitakin yksittäisiä kappaleita olimme toki kummaltakin kuulleet, mutta varsinkin Lycaon oli jättänyt jälkeensä melko valjun vaikutelman. Toisaalta olimme kuulleet huhuja ja hehkutusta yhtyeiden lavaesiintymisestä, joten odotukset olivat varsinkin enemmän korviamme miellyttäneen BORNin kohdalla korkealla. Näin visuaalisten yhtyeiden kohdalla tietenkin tuli spekuloitua sitäkin, millaisissa vaatteissa näkisimme yhtyeet tällä kertaa.

Saavuimme Glorialle hiukan ovien aukeamisen jälkeen. Jonoa oli ilahduttavan reippaasti, joten keikka ei onneksi kärsinyt yleisökadosta. Puoli kahdeksan aikoihin talo oli noin puolillaan. Tunnelma oli mahtava ja puheensorina jo valmiiksi jollain tapaa riehakasta. Asettuessamme yläkerran parvelle lämmittelivät jotkut fanit jo fureja musiikin tahdissa. Lavalle oli tuotu pöytä ja tuoli, jotka vahvistivat epäilymme siitä, että Lycaon soittaisi ensimmäisenä. Pöydälle asetettu ruoska ei nimittäin jättänyt tilaa kysymyksille… Innostuneet huudot ja taputukset alkoivat puoli kahdeksan jälkeen, ja noin kymmentä minuuttia ennen keikan alkua yleisö alkoi riemastua toden teolla.

Huuto yltyi korviahuumaavaksi, kun bändi saapui lavalle. Silinterihatustaan tunnettu Satoshi asteli lavalle viskipullosta pikkusievästi siemaillen, mikä kirvoitti huvittuneet reaktiot ainakin allekirjoittaneista. Koko bändi oli pukeutunut mustiin. Toinen kitaristi Zero esiintyi paljain jaloin, basisti Hiyuulla oli kaulakoru yksinkertaisen asunsa koristeena ja Ichiroun kasvoja koristi silmälappu. Viimeiseksi lentosuukkoja heitellen lavalle saapunut laulaja Yuuki näytti todella hurmaavalta kauniisti kammatuissa pinkeissä hiuksissaan sekä kookkaissa korva- ja kaulakoruissaan.

Keikan ensimmäisenä kappaleena kuultiin Akujo no hohoemi. Jo puolivälissä ensimmäistä kappaletta Yuuki juoksenteli lavan ja turva-aidan välisessä tilassa. Eturivi moshasi innokkaasti. Kappaleen jälkeen Yuuki nousi tuolille seisomaan ja jutteli yleisölle japaniksi mm. Muumeista. Eri puheenaiheiden väleissä Yuuki ehti myös päästellä mikrofoniin eroottisia huokauksia faniensa iloksi.

Ennen toisen kappaleen alkua Yuuki kehotti englanniksi yleisöä hyppimään ja tanssimaan. Toisena kappaleena kuultiinkin siihen hyvin soveltuva Psychedelic Jelly. Rumpalia lukuun ottamatta kaikki jäsenet kävivät tasaisin väliajoin lavan etureunassa villitsemässä yleisöä. Koko Lycaonin liikehdintä lavalla oli luontevaa ja yhtenevää, ja myös taustalaulut toimivat tässä kappaleessa mukavasti. Yksi jos toinenkin kiipesi kiikkumaan tuolille vaarallisen näköisesti. Todellinen yllätys koettiin kuitenkin Yuukin huutaessa suomeksi yleisölle “Lisää! Lisää! Lisää!” kesken kappaleen. Biisin jälkeen Yuukin kiitos kuultiin sekä suomeksi että japaniksi.

Kolmantena kuultiin Plug>into the>Socket. Energiaa riitti tämänkin kappaleen aikana, ja Hiyuu kävi lavalla jo polvillaankin. Kappaleen jälkeen Yuuki moikkaili ja jutteli yleisölle niin japaniksi kuin suomeksikin. Laulaja kyseli innokkaasti mm. yleisön vointia ja viihtymistä apunaan pöydällä oleva lunttilappu suomenkielisistä sanoista ja fraaseista. Satoshikin innostui huhuilemaan mikkiinsä englanniksi.

Seuraavaksi kuultiin Masochist Red Circus sekä Ame to muchi. Tässä kohtaa Yuuki varasti täydellisesti huomiomme pyrkimällä ennakkoluulottomasti lähelle yleisöä. Sen lisäksi laulaja ehti ryömiä lavalla, hypähdellä lavalta alas ja takaisin ja esiintyä todella androgyynin diivamaisesti. Kaikki, mitä laulaja teki, näytti muuttuvan uskomattoman viehkeäksi ja teatraaliseksi.

Pöydällä lojunut ruoska sai käyttöä, kun päästiin kappaleeseen Kuro no datura. A cappella -osuudella alkaneen kappaleen aikana Yuuki osoitteli ruoskalla yleisöä ja heiluttelikin sitä fanien suuntaan. Kappale erottui aiemmista hieman hitaampana ja synkempänä räimeenä. Sen tahtiin näytti olevan hyvä moshata. Kappaleen loppupuolella Yuuki intoutui nuolemaan ruoskaansa, minkä jälkeen pinkit stringit lennähtivät yleisöstä lavalle.

Roudari kävi nostamassa stringit talteen pöydälle seuraavan kappaleen, Zankoku no saromen, aikana. Yuuki sai jälleen jakamattoman huomiomme istumalla tuolilla jalat levällään itseään kosketellen. Laulaja virnisteli, hiveli hiuksiaan ja olkaansa sekä venytteli kaula-aukkoaan paljasta ihoaan esitellen.

Aventure oli Lycaonin svengailevampaa ja kiyoharumaisempaa tuotantoa. Sen eloisa basso ja hilpeät melodiat saivat tanssijalan kieltämättä hieman vipattamaan. Satoshi meinasi pudota tuolilta siinä keikkuessaan, molemmat kitaristit yllyttivät yleisöä taputtamaan kappaleen tahdissa ja osa yleisöstä teki innokkaasti fureja. Kappaleen ja sitä seuranneiden kiitosten jälkeen joku yleisöstä maukui ja sai Yuukinkin naukumaan mikkiinsä pitkän aikaa. Hetki kirvoitti naurahduksia kaikkialta salista. Satoshi otti jälleen lyhyen puheenvuoron ja soitti lisäksi pienen kitarasoolon. Yuuki sulatti fanien sydämet vielä yhdellä taktisella suomenkielisellä lauseella: “Rakastan teitä!” Samalla tauolla käytiin myös bändin esittelykierros, jonka aikana kullekin jäsenelle hurrattiin. Lopuksi Ichirou jutteli vilkkaasti japaniksi.

Seuraavaksi kuultiin Lycaonin tuleva uusi single, Shadow. Kappaleen aikana lavan valot sammutettiin kokonaan hetkeksi, ja Yuukilla oli kädessään valonheitin, jolla hän osoitteli valoa ympäri salia. Idea oli hyvä ja visuaalisesti kiinnostava, mutta lamppu oli Glorian kokoiseen pieneen keikkapaikkaan aivan liian kirkas. Ainakin itse kirkkaille valoille herkkinä keskityimme kappaleen ajan lähinnä olemaan sokeutumatta.

Tsuki wa mujihi na yoru no joou ja Who’s bad psycho party kuluivat riehumisen merkeissä. Ihmettelemme, jos vokalisti ei ollut aivan mustelmilla keikan jälkeen. Eturivi sai päälleen Yuukin sylkemää vettä, ja tyhjä pullo lensi vielä perässä jonkun onnekkaan kotiinviemisiksi. Kappaleen jälkeen Yuuki hehkutti keikan hauskuutta japaniksi.

“Last song!” -huuto edelsi Sads-yhtyettä tyylillisesti muistuttavaa gossip-kappaletta. Satoshi ja Yuuki sekä Hiyuu ja Zero halailivat toisiaan kappaleen aikana. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti, mutta Yuuki ehti jälleen tunnustaa rakkauttaan yleisölle kaiken keskellä. Viimeisen kappaleen jälkeen Yuuki kiitti ja hyvästeli yleisön vielä kerran. Bändi lähti lavalta yksitellen, ja lopulta enää Satoshi oli yksin lavalla kertoilemassa Hanoi Rocksista ja Michael Monroesta sekä hehkuttamassa suomalaista yleisöä.

Satoshinkin poistuttua koitti hetki sulatella nähtyä ja kuultua ennen BORNin nousemista lavalle. Kokonaiskuva Lycaonin musiikista jäi jollain tapaa tasapaksuksi, mutta toisaalta tuntui siltä, että yhtye todella teki kunniaa klassiselle visual kei -perinteelle. Koko bändi esiintyi antaumuksella, ja show ylitti kaikella energisyydellään ja eroottisuudellaan kaikki odotuksemme.

Tauon ajaksi lavan eteen laskettiin valkokangas, jolle heijastettiin kiertueen pääasiallinen mainoskuva. Henkilökunta jakoi huomaavaisesti yleisölle vettä lavan edestä käsin, mikä oli todellakin tarpeen. Iso osa yleisöstä oli kuitenkin riehunut Lycaonin keikan ajan tauotta. Tauko keikkojen välillä meni niin nopeasti, että emme olleet ehtineet vielä edes tajuta, mikä meihin oli osunut, kun esiripun virkaa tekevä valkokangas jälleen nousi.

BORN tuli lavalle valkokankaan noustua varttia yli yhdeksän. Vokalisti Ryogalla oli kokopunainen asu, kun taas muilla jäsenillä oli yllään pääasiassa mustaa. Yksivärisestä linjasta poikkesi kiertueen lainabasisti Mio (Lycaonin entinen jäsen), jolla oli yllään muun muassa hopeiset ballerinatossut sekä mustavalkoiset leggingsit.
Keikan potkaisi liikkeelle uutta tuotantoa edustava THE STALIN, joka päästi niin yleisön kuin bändinkin moshaamaan. Tätä biisiä allekirjoittaneetkin olivat fiilistelleet jo etukäteen. Kitaristi K hyppäsi alas lavalta heti kättelyssä, ja koko lavan tarjoama tila oli muutenkin tarpeen jäsenten koikkelehtiessa vallattomasti ympäriinsä

Toisen kappaleen, SKINin, lauluratkaisut herättivät mielenkiintoa. Ryogan ja K:n räppäystyylinen osuus oli jännittävää vaihtelua. Fanit villiintyivät hyppimään ja JaME:n kuvaaja joutui kameroineen väistelemään Ryogan sylkemää vettä. Bändi huudatti ja riehutti yleisöä entistä hullumpaan menoon. Ryogakin todisti opiskelleensa vähän suomea moikkaillessaan kappaleen jälkeen paikallaolijoita.

Hieman kepeämmässä Devilish of the PUNKissa kuultiin aiempia kappaleita enemmän visual kei -vivahteita. Tunnelma oli oikeastaan kuin suoraan visual kei -keikalta, kun fanit innostuivat tekemään biisin musiikkivideossa näkyviä fureja.

Tuhatta ja sataa jatkettiin neljänteen kappaleeseen nimeltä Chemical romance. Toinen kitaristi Ray vilkutteli ja flirttaili yläkerran katsojille. Ryoga ehti niin suukottaa Mioa poskelle kuin kiikkua turva-aidankin päällä. Vokalistin esiintyminen oli suoraviivaista, rajua ja kunnon rock-asennetta, mikä päti oikeastaan koko yhtyeeseen.
Ryoga hämmensi monet katoamalla hetkeksi lavalta, mutta hän palasi nopeasti takaisin mukanaan älypuhelimensa. Laulajalla on kuuleman mukaan tapana ottaa sekä selfieitä että kuvia yleisöstä keikkojen aikana.

Viides veto, ProudiA, oli koko illan ainoa balladi ja kaivattu hengähdystauko. Ryoga pääsi esittelemään ääntään laajemmaltikin, vaikka se lipsahtikin ajoittain epävireiseksi, samoin kuin taustalaulutkin. Taustanauhalta soineet jouset olivat kuitenkin kauniit, ja yleisö kuunteli hiljaa ja keskittyneenä esitystä. Kappaleen jälkeen Ryoga kiitti suomeksi, ennen kuin kiisimme balladin tuomasta lepohetkestä uuteen nousuun. Hakuai no Slow Motion tarjosi menevän, sekopäisen alun laulatuksineen. Vokalisti pisti villisti tanssiksi, mutta seuraavassa hetkessä kävi makoilemassa niin lavan lattialla kuin monitorinkin päällä. Fanitytöt kirkuivat anteliaalle määrälle fanserviceä. Ryoga laskeutui polvilleen Mion eteen, hiveli basistin lantiota ja virnisteli eturiville. Sama mies otti myös erittäin syvälle kurkkuun mikiltä ja viihdytti faneja vielä kappaleen jälkeisellä viritystauollakin vetämällä suullaan sormuksia pois sormistaan. Vaikka laulajalla oli itsekseen vahva show menossa, hän ei kuitenkaan vetänyt niin paljon huomiota itseensä muihin verrattuna kuin Lycaonin Yuuki. BORNin jäsenet tuntuivat myös kiinnittävän toisiinsa hieman enemmän huomiota.
Kaikkea tätä seurasi bändin esittelykierros, jolloin myös rumpali TOMO sai ansaitsemaansa huomiota.

Seitsemäs biisi, RADICAL HYSTERIA, sai yleisön leimahtamaan uusiin liekkeihin ja lähtemään antaumuksella mukaan huudatukseen. Mikrofonin ääni kiersi hieman, mutta taustalaulujen aiemmat ongelmat olivat onneksi korjaantuneet. Ryoga seurasi sormellaan salin takana laidasta laitaan hyppineitä faneja ja jatkoi vielä aiempaa fanservice-linjaa hiplailemalla K:n kaulaa ja leukaa.

Ran toge ℃ ja BREAKTHROUGH jatkoivat loppumatonta juhlaa. Iso osa yleisöstä moshasi ja hyppi. Ryoga esitteli omaperäisiä robottiliikkeitä, melkein putosi lavalta, kosketteli itseään sekä daivasi yleisöön ja kiipeili turva-aidalla. Yleisön ensimmäiset rivit osoittivat huomaavaisuutta pitämällä rohkeaa vokalistia pystyssä aidalla.

SATISFACTION? oli settilistan kymmenes kohta. Huomasimme tässä vaiheessa, että tanssivan yleisön määrä salissa oli kasvanut Lycaonin keikkaan verrattuna. Ihmiset tunnistivat tämän singlen hyvin ja lauloivat lujaa mukana. Ryoga oli niin innoissaan, että melkein potki itseään päähän. K ja Mio soittivat yhdessä, mikä oli yksi niistä hetkistä, jolloin huomasi väliaikaisen basistin sulautuneen hyvin bändin menoon mukaan.

BLASTED ANIMALS oli setin viimeinen kappale. Yleisö oli vellova ihmismeri, kertosäe sai tanssimaan. K pääsi loistamaan soolonsa aikana ja vettä lensi fanien päälle niin syljettynä kuin pullossakin. Perinteisenä lopetuksena yleisöön viskeltiin myös muun muassa rumpukapulat sekä aiemmin lavalle heitetty pehmolelu. Mio uskaltautui kokeilemaan daivaamista, mikä näytti olleen kaikkien mielestä yllättävänkin hauskaa. Ryoga oli viimeisenä kiittämässä: “Sankyu Helsinki.”

Encore-huudot, taputukset ja jalkojen tömistelyt alkoivat välittömästi yhtyeen kadottua takahuoneeseen. Ei mennyt montakaan minuuttia, kun BORN tuli takaisin - Ryoga kärrynpyörää heittäen. Yleisölle jutusteltiin japaniksi, kysyttiin puhuivatko ihmiset japania yleensäkään ja mitä kaikille kuului.
Encoren ainoa kappale oli suurimmalle osalle tuttu DEMONS. Se puristi yleisöstä viimeisetkin mehut aiheuttaen jumalattoman moshauksen, räminän, hyppimisen ja kovaäänisen hoilotuksen. Biisin jälkeen niin Ryoga kuin TOMOkin kävivät loikkaamassa yleisöön eivätkä näyttäneet haluavan pois sieltä, vaikka pari tuntia riehuneet ihmiset hädin tuskin jaksoivat kannatella miehiä.
Vihoviimeisten kiitosten ja bändin poistumisen jälkeen yleisö olisi ollut valmis huutamaan toisen encoren lauteille. Sitä ei valitettavasti saatu, vaan suomalainen staffin jäsen käski vähän tylynkin oloisesti laittamaan taustamusiikin päälle.


Kokonaisuudessaan ilta oli vauhdikas, riehakas ja melkoisen rietaskin. Bändit ovat monessa suhteessa samalla viivalla, levy-yhtiöstatuksiin nähden yllättävänkin tasavertaisia. Lycaon ylitti odotuksemme kirkkaasti. BORN oli aivan odotetusti loistava, muttei tuntunut Lycaonin jälkeen juuri miltään. Tämä tuskin olisi esiintymisjärjestystä muuttamalla korjaantunut; jos BORN olisi esiintynyt ensin, olisi Lycaonin vaikutus jäänyt heikommaksi. Molempien bändien menevät setit olivat sen verran samankaltaisia, että kokemus muotoutui tasapaksuksi ja monille permannolla riehuneille varmasti myös fyysisesti erittäin raskaaksi. Pelkkä genren kaartuminen Lycaonin osalta Kiyoharun vaikutteiden ja BORNin osalta raskaamman rockin suuntaan ei riittänyt tekemään riittävän suurta eroa kahden klassisen visual kei -bändin energisen ja eroottisen lavashow’n välille.

Verrattain tuntemattomat yhtyeet lunastivat varmasti itselleen uusia faneja ja tarjosivat toisilleen vipuvoimaa antaen hauskan, fyysisen ja kiinnostavan illan. Itse kävisimme silti mieluummin katsomassa vain toista näistä bändeistä kerrallaan.


Lycaonin settilista:

1. Akujo no hohoemi
2. Psychedelic Jelly
3. Plug>into the>Socket
4. Masochist Red Circus
5. Ame to muchi
6. kuro no DATURA
7. Zankoku no sarome
8. Aventure
9. Shadow
10. tsuki wa mujihi na yoru no joou
11.Who's bad psycho party
12. gossip


BORNin settilista:

1. THE STALIN
2. SKIN
3. Devilish of the PUNK
4. Chemical Romance
5. ProudiA
6. Hakuai no Slow Motion
7. RADICAL HYSTERIA
8. Ran toge ℃
9. BREAKTHROUGH
10. SATISFACTION?
11. BLASTED ANIMALS

ENCORE:
EN1. DEMONS
MAINOS

Galleria

Aiheeseen liittyvät artistit

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Single CD 2014-12-03 2014-12-03
BORN
Albumi CD 2015-02-04 2015-02-04
Lycaon
Single CD 2014-10-22 2014-10-22
Lycaon

Aiheeseen liittyvät tapahtumat

Päivämäärä Tapahtuma Sijainti
  
05.09.20142014-09-05
13.09.2014
Kiertue
Lycaon
BORN
  
05.09.20142014-09-05
Konsertti
Lycaon
BORN
Volta Club
Moskova
Venäjä
  
06.09.20142014-09-06
Konsertti
BORN, Lycaon
Gloria
Helsinki
Suomi
  
07.09.20142014-09-07
Konsertti
Lycaon
BORN
Feierwerk
München
Saksa
  
09.09.20142014-09-09
Konsertti
Lycaon
BORN
Firlej
Wrocław
Puola
  
10.09.20142014-09-10
Konsertti
Lycaon
BORN
Knust
Hampuri
Saksa
  
12.09.20142014-09-12
Konsertti
Lycaon
BORN
Die Werkstatt
Köln
Saksa
  
13.09.20142014-09-13
Konsertti
Lycaon
BORN
Le Divan du Monde
Pariisi
Ranska

BORN x Lycaon EU TOUR'14 -THE RAMPAGE-

BORN & Lycaon - Gloria, Helsinki 6.9.2014 © Henrik Savonen, JaME Suomi

Keikkaraportti

BORN & Lycaon - Gloria, Helsinki 6.9.2014

BORN ja Lycaon tarjosivat yleisölleen hauskan ja hikisen show’n.

BORNilta uutisia © PS COMPANY

Uutiset

BORNilta uutisia

Suomen keikkansa jälkeen BORN julkaisee uuden singlen.

Lycaon singlellä ja albumilla © VOGUE ENTERTAINMENT

Uutiset

Lycaon singlellä ja albumilla

Suomessa syyskuun puolella esiintyvä Lycaon laajentaa tuotantoaan kahdella julkaisulla.

BORN ja Lycaon Suomeen yhteiselle keikalle © All Rights Reserved.

Uutiset

BORN ja Lycaon Suomeen yhteiselle keikalle

Klassista visual kei -koulukuntaa edustavat yhtyeet nousevat Helsingin Glorian lavalle syksyllä osana -The Rampage- -Euroopan-kiertuetta.

MAINOS