Biografia

TAKUMA

16.01.2010 2010-01-16 17:25:38 JaME Kirjoittaja: Anu

TAKUMA

TAKUMA


© TAKUMA
TAKUMA nousi suosioon rock-yhtye Wysen kokoonpanosta, jossa hän lauloi, soitti bassoa sekä sävelsi suurimman osan materiaalista - sooloura on siis musikaaliselle persoonalle varsin luonnollinen jatkumo, joskin soundiltaan uusi materiaali edustaa rauhallisempaa suuntausta. Wysen jäähyväiskonsertti järjestettiin 13. helmikuuta 2005 bändin sulkiessa sivustonsa 30. huhtikuuta. TAKUMA avasi oman sivustonsa taktisesti 1. toukokuuta.

Varsinaisesti ura lähti käyntiin vasta syksyllä 2005. Syyskuussa artisti julkaisi ensimmäisen kappaleensa pelkästään iTunes-palvelun kautta - ensimmäinen esiintyminen sijoittui saman kuun 25. päivälle Shibuya O-Westiin. Loppuvuoden aikana TAKUMA julkaisi yhteensä neljä laulua iTunesissa, ennen kuin oli valmis ensimmäisen albuminsa, Walkin, julkaisuun. Albumia ei myyty tavanomaisissa kaupoissa, vaan päätoiminen myynti tapahtui artistin nettisivujen kautta.

Asiat kehittyivät ja toinen albumi, My name is, ilmestyi syksyllä 2006, saavuttaen jo reilusti suuremman yleisön. Heinäkuussa 2007 TAKUMA keskittyi hetkeksi akustiseen tunnelmointiin, viimeistellen teemaan sopivan minialbumin if. Kokonaisuuteen kuului myös nimeä kantavan kiertue, joka taltioitiin dvd-julkaisulle - samoin kuin marraskuussa samana vuonna järjestetty syntymäpäiväkonsertti, jossa artisti esitti myös muutaman Wyse-kappaleen.

Monipuolisen ja herkän näkökulman omaavan artistin tulevaisuus näyttää varsin valoisalta uusien kiertueiden ja julkaisujen siintäessä lähitulevaisuudessa.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS