Biografia

deadman

08.04.2007 2007-04-08 12:00:00 JaME Kirjoittaja: melmo Kääntäjä: Anu

deadman

deadman


© deadman
deadman luotiin vuoden 2000 lopussa. Sen perustivat kahden juuri lopettaneen bändin entiset jäsenet - Mako, aie ja Yukino kuuluivat Keiniin ja Toki Lamieliin. Nämä muusikot olivat tunteneet toisensa jo kauan, aie oli toisen ex.Kein-jäsenen Rukan tavoin soittanut Lamielissa. Keinin rivistöstä puuttui siis enää Toki ja deadman oli valmis.

Porukan uusin tuttavuus oli Mako. Kiistämättömistä laulun lahjoistaan huolimatta hän ei ollut haaveillut muusikon urasta. Hän oli aina ollut kiinnostunut näyttelemisestä ja jopa opiskeli alaa, kunnes totuus iski häneen: kaikki roolit eivät olisi sitä mitä hän itse toivoi. Asia painoi Makoa ja hän lopetti koulun. Siitä hän siirtyi rock-maailmaan merrygoroundin roudarina.
Keiniin Mako päätyi bändin johtohahmon Reon saadessa hänen numeronsa yhteiseltä tutulta. Persoonat ajautuivat kuitenkin useasti riitoihin, kunnes Reo otti ja lähti, luodakseen uuden bändin nimeltä Gullet. Silloin Mako, aie ja Yukino loivat deadmanin. Rumpali Hibiki siirtyi Blastiin ja uudeksi jäseneksi kolmikko löysi Tokin.

Yhdessä jäsenet soittivat deadmanin ensimmäisen konsertin 6. tammikuuta 2001 ja muutama kuukausi myöhemmin, maaliskuun 20. päivä, oli ensimmäisen one-manin aika.
25. huhtikuuta ilmestyi single Subliminal effect. Samoihin aikoihin Yukino erosi liittyäkseen Gullet'iin. Takamasa (ex.Lady) korvasi hänet bassossa sessiojäsenenä - viralliseksi jäseneksi hänet julkistettiin vasta seuraavan vuonna, <<: Deadman tell no tales :>> -kiertueella. Sitä ennen deadman kiersi vielä MUCC:n seurassa ja julkaisi uuden singlen sekä ensimmäisen täysipituisen albumin, Site of Scaffoldin.

Blastin kanssa levytetty yhteis-CD Hirusagari no Jekyll to Hyde tarvitsi julkaisua markkinoivan yhteiskiertueen huhti-toukokuun ajaksi. Tuolloin he soittivat yhdessä myös Jinkaku Radion ja Fatiman kanssa.

Kesä-syyskuun ajan deadman soitti Merryn, Nightmaren, D'espairsRayn ja Nookickyn seurassa. Bändin johtohahmo aie on ulospäinsuuntautunut ja helposti ystävystyvä, järjestäen mielellään yhteisiä konsertteja. Nightmaren kanssa hän tahtoi soittaa ystävyyden takia. Nookickysta hän ei tiennyt paljoakaan, mutta halusi deadmanin esiintyvän välillä aivan erilaisen yhtyeen seurassa. Merryn ja deadmanin tapaamista aie piti yleisöä kiinnostavana. D'espairsRay kiinnosti häntä, koska bändit olivat tavanneet suuremmassa tapahtumassa ennemmin.

Huhtikuussa 2005 Takamasa yllätti bändin elämää seuranneet ilmoittamalla eroamishaluistaan. Hän perusteli valintaansa haluamalla keskittyä aivan eri suuntaan, kenties jopa jättää koko musiikkiteollisuuden. Uuden basistin etsimiseen ei kauaa aikaa hukattu, sillä jo heinäkuussa Kazuya oli täydentämässä yhtyeen kokoonpanoa. Vuoden lopuksi ilmestyi albumi In the direction of sunrise and night light.

deadman soitti ensimmäistä kertaa Euroopassa tammikuussa 2006, konserttien sijoittuessa tarkasti sanoen Saksaan ja Ranskaan. Pian selvisi näiden silloin iloisiksi koettujen tapahtumien jäävänkin bändin lähes viimeisiksi esiintymisiksi - jo maaliskuussa jäsenet ilmoittivat jäävänsä tauolle toukokuulle suunnitellut viimeisen kiertueen jälkeen. Vain aika kertoo palaako bändi musiikin maailmaan vai tuleeko tauosta mallia ikuinen.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS