JaME Suomen levyraati: the GazettE

JaME Suomen levyraati -artikkeleissa yksi tiimin jäsen vuorollaan esittelee yhtyeen, kertoo suhteestaan siihen ja antaa arvosteltavan kappaleen videon tai nimen. Artikkeleita ilmestyy säännöllisesti, joten pidäthän silmällä JaME:a levyraadin varalta. Sinäkin voit nimittäin osallistua arvosteluun.


Jättimäisestä suosiosta nauttinut the GazettE on jo vuodesta 2002 potkinut eteenpäin kuin hirmuinen sotalaiva, saaden yhä useammat ihmiset faneikseen. Bändi on vain kerran kokenut jäsenvaihdoksen: Vuonna 2003 rumpali Yune lähti bändistä, jolloin nykyinen rumpali Kai otti ohjat käsiinsä. Siitä asti bändi on jatkanut samalla kokoonpanolla.

Bakanami: Olen kuunnellut kyseistä bändiä jo monta vuotta, ja vieläkin se jaksaa ilahduttaa, yllättää ja lohduttaa. Useamman vuoden monet ihmiset ovat odottaneet bändin saapuvan Suomeen, ja viimeinkin kun the GazettE soutelee Suomen vesille, alkaa tulla hajanaisia kommentteja tulevasta keikasta ja bändistä, mikä on tietysti todella hyvä asia, mutta jotenkin yllätyin ihmisten negatiivisuudesta. Toki sekin kertoo paljon, että liput myydään loppuun kolmessa minuutissa, mutta nyt haluan kuulla mielipiteitä, joten näppäimet esille! Arvosteluun päätin laittaa vähän tuoreempaa biisiä:

JaME-tiimi arvostelee:

Amber: Kuuntelin the GazettEa aktiivisesti joskus viime vuosikymmenellä ja vain hyvin hajanaisesti sen jälkeen, joten päätin osallistua raatiin saadakseni pienen kurkistuksen yhtyeen nykyisiin tekemisiin. Aikanaan kiinnostukseni bändiin lopahti, kun uudetkin sinkkubiisit alkoivat mielestäni kuulostaa samalta kuin edellisetkin - uusia lempparibiisejä ei enää löytynyt. Toivoin, että muutamassa vuodessa Gaze olisi ottanut jonkin jännittävän uuden suunnan.

Video paljastui tyylikkään mustavalkoiseksi ja yllättävänkin pelkistetyksi, mutta kappale oli rakennettu samoista vanhoista palikoista: Kaikki melodioista soundeihin tuntui jo ensimmäisellä kuuntelulla tutulta. Kitarasoolokin oli vanhalla tutulla paikallaan, kultaisessa leikkauksessa. Vaikka sovitukseen olikin mietitty pientä kasvamista loppua kohden ja laulumiksauksessa oli vaihtelua, mielikuva kokonaisuudesta jäi tasapaksuksi. Lyriikoihin perehtyminen voisi toki parantaa kokemusta kappaleesta. Parasta antia tarjoilivat mielestäni kitaristit.


Henrikku: the GazettE lukeutuu sekä niihin ensimmäisiin että myös nykyisiin japanilaisiin bändeihin, jotka ovat pysyneet kuuntelevissa korvissani enemmän tai vähemmän. the GazettEn julkistettua DIVISIONin en muista odottaneeni mitään yhtyeen aikaisempaa - saatikka myöhempää - julkaisua yhtä suurella innolla. Lopulta saatuani levyn kuunteluun se oli kokonaisuutensa puolesta sitä, mitä olin odottanutkin: albumi, jossa yhtye tasapainoili loistavasti sekä uuden että vanhan soundinsa välillä.

Albumin myötä yhtyeeltä ilmestyi kaksi musiikkivideota, joista toinen, Ibitsu / 歪 (suom. soikio), edustaa levyltä löytyvän yhtyeen vanhalle soundille uskollisempaa tyyliä niin musiikillisesti kuin visuaalisestikin. Jälkimmäisen puolesta itse kappaleen video on toiminnallista ja nopeasti leikkaantuvaa perus the GazettEa. Värimaailmaltaan mustavalkoisessa videossa yhtye soittaa valkoisen kankaan taustoittamana, mikä tekee videosta melko mielikuvituksettoman, erityisesti kun ottaa huomioon, mihin kaikkeen pojat ovat musiikkivideoiden tekijöidensä kanssa aiemmin pystyneet.

Melodiselta rakenteeltaan kappale on kyllä tarttuvasti mukaansa vievä ilman sen suurempia kikkailuja, joten sen jaksaa kuunnella ilman ponnisteluja loppuun saakka. Yhtyeen vanhalle soundille uskollisuudestaan huolimatta kappale tuntuu kuitenkin kaatuvan siihen sudenkuoppaan, johon erityisesti monet varhaiset singlenä julkaistut kappaleet ovat sortuneet. Näistä ensimmäisinä esimerkkeinä tulevat kirjoitushetkellä mieleen Before I Decay ja Shiver. Molemmat toistavat tiettyä yhtyeelle ominaisen tutuksi tullutta kappaleen rakennetta tuomatta entuudestaan kuultujen riffien välistä lainkaan uutta tuulta. Tässä Ibitsu sortuu sovituksen puolesta melkeinpä samaan.

Myönnän, että vika voi olla vain omissa korvissani, sillä tunnustan muutenkin pitäväni erityisesti vuonna 2007 julkaistusta Stacked Rubbishista ja sen jälkeisestä tuotannosta. Tässä tapauksessa voisin siis kai sanoa jääneeni kaipaamaan joitain the GazettEn nykyiselle tyylille tutuksi tulleita vivahteita, kuten naislaulajia ja pientä elektronisuutta.

Vaihtoehtoisesti yhtyeen DIM-albumilta löydettävä synkkyys olisi myös sopinut täydentämään DIVISIONin Ibitsu-kappaletta tehden siitä omalaatuisemman kokonaisuuden sekä samalla nostaen sen DIVISIONin muiden kappaleiden kanssa samalle viivalle.


Meepu: The GazettE kuuluu jokaisen visual kei -fanin yleistietoon. Oma suhteeni bändiin ei ole ollut erityisen pitkä eikä kiihkeä. Soittolistalleni on jäänyt vain keskikauden tuotantoa: NIL, Stacked Rubbish ja DIM.

Viime vuosina kuullut elektrovaikutteet eivät ole iskeneet minuun, joten ilahduin positiivisesti Ibitsun yksinkertaisuudesta. Biisi ei kuulosta uudelta, vaan olisi hyvin voinut ilmestyä jo viisi vuotta sitten. Onko se kappaleen vahvuus vai heikkous? Satunnaiselle kuuntelijalle Ibitsu on helposti lähestyttävä, eikä musiikkivideon mustavalkoinen tyylikkyys ainakaan ärsytä. Toisaalta the GazettEa enemmän kuunteleville kappale ei tarjoa mitään uutta sen enempää musiikillisesti, teemallisesti kuin visuaalisestikaan. Rukikin näyttää luottavan edelleen tuttuun toinen käsi kasvojen edessä -poseeraukseensa.

Ibitsu ei ole tarpeeksi mieleenpainuva nostaakseen the GazettEa suosikkibändeihini, mutta se on tarpeeksi mukava, että taidanpa napata sen omakseni iTunesista.