Post-rock/screamo-yhtye envy esiintyy ensimmäistä kertaa Suomessa. Keikka järjestetään Helsingin Tavastialla 9. lokakuuta.
Vuonna 1992 perustettu, pian 20-vuotias envy on kehittänyt musiikkiaan vaihtoehtometallin ja post-rockin suuntaan. Yhtyeen tuorein täysipituinen albumi Recitation ilmestyi lokakuussa 2010. Viime kuussa kokoonpano puolestaan julkaisi hyväntekeväisyyskappaleen nimeltä As serenity calls your name. Digitaalisesti myytävän raidan tuotot ohjataan maanjäristyksessä kärsineille alueille.
Suomen keikalla envyn lämmittelijöinä nähdään kaksi kotimaista yhtyettä, Mother Susurrus ja Radar. Lipunmyynti alkaa Tiketin verkkokaupassa ja toimipisteissä keskiviikkona klo 9.00. Lippujen hinta ennakkoon ostettuna 25 euroa ja kulut, ovelta 27 euroa. Ikäraja 18 vuotta.