Uutiset

Taiji Sawada pidätetty, päätyi sellistä sairaalaan

16.07.2011 2011-07-16 18:21:00 JaME Lähde: Saipan Tribune Kirjoittaja: Anu, LinK

Taiji Sawada pidätetty, päätyi sellistä sairaalaan

Rokkari Taiji Sawadan epäillään häiriköineen lentokoneessa ja vahingoittaneen itseään sellissä.

Loudnessista ja X:sta tunnettu muusikko Taiji Sawada, 45, pidätettiin maanantaina 11.7. Pohjois-Mariaaneilla sijaitsevassa Saipanin kaupungissa.

Sawadan epäillään aiheuttaneen vakavaa häiriötä Saipaniin laskeutuneella Delta Flight 298 -lennolla. Rokkarin kerrotaan hermostuneen naismatkustajaan ja sen jälkeen hakanneen ikkunaa sekä potkineen edessä olevaa tuolia. Julkisuuteen ei ole selvennetty raivostumisen syytä tai sitä tunsivatko henkilöt toisensa.

Varsinainen pidätyssyy on kuitenkin lentoemännän työn häiritseminen. Väliin tullut lentoemäntä ei saanut matkustajaa rauhoitettua, joten Sawada jouduttiin sitomaan. Tässä yhteydessä hän oli potkinut lentoemäntää, ja kerrotun mukaan jatkoi yleistä häiriköintiä vielä myöhemminkin.

Paikallisen Saipan Tribune -lehden mukaan Taiji Sawada päätyi sittemmin sairaalan teho-osastolle. Sellissä ollessaan Sawadan kerrotaan yrittäneen hirttäytyä lakanaan. Tämän vuoksi syytetty ei päässyt tulemaan perjantaiseen kuulemiseen.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS