Uutiset

Jäsenistömuutoksia quaffiin

20.09.2010 2010-09-20 14:45:00 JaME Lähde: Uutiskirje Kirjoittaja: Cynthia Kääntäjä: Karma

Jäsenistömuutoksia quaffiin

Rock-yhtye aloittaa alusta neljän uuden jäsenen ja vk-tyylin myötä


© quaff
Tähän saakka modernista lookistaan ja genrerajat ylittävästä musiikistaan tunnetun quaffin jäsenet kitaristia lukuunottamatta ovat vastikään ilmoittaneet lopettavansa yhtyeessä. Samalla bändin kerrotaan siirtyvän tulevaisuudessa astetta visuaalisempaan tyyliin.

MAKITO, jäljellejäänyt kitaristi, on myös vahvistanut yhtyeen uudet jäsenet: Mio Kagura vokaaleissa, Renji toisena kitaristina, Neu bassossa ja Iori rummuissa.

Viimeiseksi vanhojen jäsenten voimin soittettavaksi keikaksi jää esiintyminen Shinjukun CLUB PHASElla 1.10. Saman konsertin aikana esitellään myös uudet jäsenet. Vielä ei ole selvillä muuttuuko bändin musiikkityyli missä määrin jäsenten vaihtumisen myötä.

Entiset jäsenet ilmoittavat, että mitään henkilökohtaisia tai musiikillisia erimielisyyksiä ei ollut, mutta he ovat vain päättäneet valita "uuden polun". Heidän tulevaisuudestaan musiikin parissa ei vielä kerrottu tarkemmin.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS