Uutiset

the HIATUS ja toinen kokopitkä

06.05.2010 2010-05-06 17:39:00 JaME Lähde: Viralliset kotisivut Kirjoittaja: Cage Kääntäjä: Karma

the HIATUS ja toinen kokopitkä

the HIATUS ja toinen kokopitkä

Rockyhtye the HIATUS julkaisee vielä nimeä vailla olevan toisen studioalbuminsa 30.7.

Nuori yhtye on kerännyt itselleen vankan fanikannan tunnettujen jäsentensä, erityisesti ELLEGARDENin entisen vokalistin Hosomi Takeshin ansiosta. Bändi jatkaa tulevalla levytyksellään vuosi sitten ilmestyneen, Oriconin kärkisijaan ja täysin loppuunmyytyyn kiertueeseen johtaneen debyyttinsä Trash we'd loven jäljissä. Kyseinen ensialbumi ilmestyy yhdessä uuden levyn kanssa myös rajoitettuna LP-painoksena.

Uutta levyä koskevia tietoja ilmestynee bändin sivuille tuonnempana, mutta albumin julkaisun jälkeen yhtyeen tiedetään jo suuntaavan uudelle, heinäkuusta lokakuuhun kestävälle kiertueelle. 35 konserttia kattava "TOUR 2010" alkaa Chiba LOOKista 2.7. ja päättyy 5.10. Hiroshiman CLUB QUATTROon.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS