Ska-punkia rohkeasti edustava
Coquettish on lyönyt lukkoon päätiedot seuraavasta albumistaan. 10-vuotisen uran kunniaksi työstetty kokopitkä julkaistaan 8. elokuuta. Levyn avustavana muusikkona kuullaan muun muassa
Hidenori Minamia (ex-
Kemuri). Raidat
Sad and Sadness sekä
BOMB ovat ennakkokuunneltavissa bändin virallisella
Myspace -sivustolla.
Jo varhaisella 90-luvulla uransa aloittanut
Unscandal on ilmoittanut julkaisevansa neliraitaisen maxi-singlen ensi elokuussa. 15. päivä myyntiin pamahtava
Força tulee olemaan saatavilla myös iTunesin kautta.
Neljä vuotta taukoa pitänyt
Ska*Rocket tekee odotetun paluunsa uuden minialbumin turvin.
Japaica -niminen uutuus ilmestyy 3. päivä syyskuuta.
Nuori ska-punk-kokoonpano
Too Much Too Young on tiedottanut julkaisevansa debyyttikokopitkänsä elokuun 26. päivä. 17 raidan levyuutuus on nimeltä
Speed Of Punk, Riddim Of Ska.
Kolmannen albuminsa tuova
Frontier Backyard on paljastanut tietoja kyseisestä tuotoksestaan. 5.9.2008 viralliseen levitykseen saapuva kokopitkä kantaa nimeä
Rock The Boomy Style ja sen on sanottu edustavan aggressiivista rockin, punkin ja funkin sekoitusta. Voit käydä kuuntelemassa näytekappaleita yhtyeen
Myspacessa.
Butthead Sunglassin ensimmäinen albumi tulee saataville 13. syyskuuta.
BICYLE SIREN WITH MICROPHONEn mukana on muun muassa bonus-DVD, jonka sisällöstä ei kuitenkaan ole vielä virallista tietoa.
Yli kymmenen vuotta sitten perustettu
banana shakes -kokoonpano tuo uuden albuminsa myyntiin ensi syyskuussa. Pitkäsoitto kulkee nimellä
banana shakes ga nani wo yaritai no ka wakaranai ja sen kylkiäisenä tulee DVD, joka koostuu 72 minuuttisesta konserttikoosteesta.