Uutiset

Uusia julkaisuja The BACK HORNilta

09.06.2008 2008-06-09 12:00:00 JaME Lähde: Viralliset sivut Kirjoittaja: Yura Kääntäjä: Earwen

Uusia julkaisuja The BACK HORNilta

The BACK HORN on ilmoittanut bändin uuden albumin tulevan myyntiin 3. syyskuuta. Albumin yli vuoden ajan työstettyjen 11 kappaleen joukosta löytyy muunmuassa anime-tunnusmusiikkina sarjassa "Mobile Suit Gundam 00" tunnetuksi tullut Wana, sekä bändin tuorein singlejulkaisu Kakusei.

Albumin lisäksi bändi julkaisee live-DVD:n 10. lokakuuta. DVD:lle taltioidaan yhtyeen 7. kesäkuuta Nippon Budokanilla pidettävä keikka.

Bändi on myös ilmoittanut lähtevänsä laajalle kiertueelle heti kesän festivaaliesiintymisien jälkeen. Kiertue kestää lokakuun 9. päivästä joulukuun 9. päivään ja sisältää kaiken kaikkiaan 30 live-esiintymistä kolmen kuukauden sisällä. Tämä kiertue tulee olemaan täydellinen vastakohta livetaltioinnin valtavalle Nippon Budokanin keikalle, sillä kiertueen konsertit järjestetään pienissä liveklubeissa ympäri Japanin.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS