Uutiset

Yuzu & Moran julkaisevat sinkkuja

08.05.2008 2008-05-08 12:00:00 JaME Lähde: Viralliset sivut, Brand X Kirjoittaja: Cage Kääntäjä: Matron

Yuzu & Moran julkaisevat sinkkuja

Yuzun uusi Yesterday and Tomorrow -single on aikatauluitettu kesäkuun 25. päivälle. Kahdesta kappaleesta koostuva single soi muun muassa Japanin television TOYOTA Ractis -mainoksessa.

Fatima -yhtyeen ex-jäsenen Kanoman uusi bändi Moran on julkistanut tiedon ensimmäisestä singlekampanjastaan. Ensimmäinen sinkkulohkaisu kantaa nimeä Element ja se julkaistaan 25. kesäkuuta. Valitettavasti kyseistä kolmesta raidasta koostuvaa levyä tulee olemaan saatavilla vain 2000 myyntikappaletta. Toinen tuleva single on vielä toistaiseksi vailla nimeä, mutta sen tiedetään saapuvan myyntiin noin kuukausi myöhemmin edellisestä, heinäkuun 23. päivä. Myös tämän levyn halukkaat omistajat saavat toimia ripeästi, sillä valitettavasti siitäkin tulee olemaan vain 2000 myyntipainosta.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS