Uutiset
POT julkaisee toisen studioalbuminsa joulukuun alussa ja lähtee sen jälkeen pitkälle kiertueelle.
Uutiset
Mr.Childreniltä on luvassa uutta lokakuussa. Tulossa on myös yhtyeen ensimmäinen oma konsertti ulkomailla.
Uutiset
Seitsemäs marraskuuta on tulossa julkaisut Oka Midorilta, Chisatolta ja Ishihara Junkolta.
Uutiset
Visual kei -bändi Chanty tuo kauppoihin uuden minialbumin lokakuussa.
Uutiset
Pop-rakkauslauluksi kuvailtu sinkku ilmestyy kolmas lokakuuta.
Uutiset
Amuro Namien jäähyväiskiertue pitää ykkössijaa DVD- ja blu-ray-listoilla.
Uutiset
Rokkarit nähdään tällä kertaa Britanniassa, Saksassa, Alankomaissa ja Ranskassa.
Uutiset
Pop-artistin ensimmäinen albumi neljään vuoteen korostaa myös hänen kotimaankiertueensa viimeisiä konsertteja.
Uutiset
Singleä tehdään vain 666 kappaletta - sopivasti halloweenia varten.
Uutiset
Listojen kärkisijoilta löytyy niin japanilaista kuin korealaistakin musiikkia, Namie Amuro hallitsee livetallenteita.
Uutiset
Liquid Helsinki VOL IV -bileet keräävät drum and bassin ystävät lokakuussa Ääniwalliin.
Uutiset
Laulaja DAISUKE halusi kiertää loput kesäfestarit ennen välilevyn pullistuman leikkausta.
Uutiset
Fear, and Loathing in Las Vegas tekee ensimmäistä kertaa yhteiskappaleen toisen artistin kanssa.