Uutiset

Ruokatorven syöpää sairastanut Chiba Yusuke on kuollut

05.12.2023 2023-12-05 20:55:00 JaME Lähde: natalie.mu Kirjoittaja: Christine, Anu

Ruokatorven syöpää sairastanut Chiba Yusuke on kuollut

90-luvulla THEE MICHELLE GUN ELEPHANTin myötä julkisuuteen noussut muusikko Chiba Yusuke on kuollut 55 vuoden ikäisenä.


© SNAKE ON THE BEACH. All rights reserved.
The Birthday- ja THEE MICHELLE GUN ELEPHANT -yhtyeistä tunnettu laulaja Chiba Yusuke on kuollut 26. marraskuuta. Asiasta tiedotettiin julkisuuteen tänään. Chiban todettiin menehtyneen rauhallisesti perheensä ympäröimänä. Hän oli 55-vuotias.

Chiba oli sairastanut ruokatorven syöpää. Hän jäi hoitojen vuoksi keikkatauolle huhtikuussa, jolloin bändille jo sovitut konsertit ja festariesiintymiset peruttiin.

Chiba Yusuken ura alkoi 90-luvun alussa THEE MICHELLE GUN ELEPHANTin myötä. Bändi lopetti toimintansa vuonna 2003, jonka jälkeen hän on ollut aktiivinen 2000-luvun alkupuolella perustettujen ROSSOn ja The Birthdayn parissa. Viime aikoina The Birthday levytti esimerkiksi kappaleen LOVE ROCKETS, joka toimi Suomessakin elokuvateattereissa esitetyn THE FIRST SLAM DUNK -animen avaustunnarina.

Perheen ja bänditovereiden kesken pidetyn yksityisen tilaisuuden lisäksi suunnitteilla on julkinen muistotilaisuus. Tämän päivämäärä ja yksityiskohdat varmistuvat myöhemmin.

Alla on kuunneltavissa THEE MICHELLE GUNS ELEPHANTin major-debyyttikappale Sekai no owari (1996) sekä The Birthdayn LOVE ROCKETS (2022).


MAINOS
MAINOS