Uutiset

UNI-Qreatives ja R&B-trio 【Meteor】 työstivät yhteisen kappaleen

19.01.2023 2023-01-19 05:42:00 JaME Lähde: Lehdistötiedote Kirjoittaja: Anu

UNI-Qreatives ja R&B-trio 【Meteor】 työstivät yhteisen kappaleen

G.T.B.T:n innoituksena oli elämän hyvät ja huonot aikakaudet.


© UNI-Qreatives. All rights reserved.
R&B-henkisten musiikintekijöiden ryhmä UNI-Qreatives eli UNI-Q on tänään julkaissut yhteistyöprojektinsa kolmannen osan. Projekti alkoi kesäkuussa 2022 ja sen ideana on etsiä uutta musiikillista kemiaa tekemällä yhteistyötä erinäisten musiikkiammattilaisten kesken. Kahden edellisen osan artistivieraat olivat aimi ja BananaLemon-yhtyeen Nadia. Nyt ilmestyneen kolmannen julkaisun vieraileva tähti on kolmehenkinen R&B-ryhmä 【Meteor】.

Vuonna 2020 debytoineen 【Meteor】-yhtyeen jäsenet ovat Titan, LIBRA ja Scorpius. Salamyhkäinen trio ei ole paljastanut itsestään esimerkiksi kasvokuvia, vaan haluaa antaa musiikin puhua puolestaan.

UNI-Qreativesin ja 【Meteor】:in yhteistyölaulu on nimeltään G.T.B.T, joka on lyhenne lauseesta "Good Times the Bad Times". Kappaleessa pohditaan, josko rakkauden avulla elämän onnelliset ajanjaksot voivat nousta huonojen hetkien ylitse. Laulusta voi tekijöiden mukaan aistia niin R&B:n viimeisintä suuntausta kuin perinteistäkin tyyliä.

Alla Spotify-upote. Linkit singleen muissa musiikkipalveluissa on listattu täällä.

MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

【Meteor】 © JaME
【Meteor】
UNI-Qreatives © UNI-Qreatives. All rights reserved.
UNI-Qreatives

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Single Digitaalinen julkaisu 2023-01-19 2023-01-19
UNI-Qreatives
MAINOS